Haastattelussa taidekriitikko Arttu Seppänen
Taidekritiikki on tärkeää, jotta ihmiset saisivat totuudenmukaisen kuvan esimerkiksi romaanista tai musiikkialbumista. Lukufiilis haastatteli taidekriitikko Arttu Seppästä, joka kirjoittaa muun muassa Helsingin Sanomiin. Kysyimme, millainen hänen polkunsa kriitikoksi oli ja millaista on taidekriitikon työ.
Miten päädyit kriitikoksi? Mitä opiskelit ja miten kiinnostuit työskentelemään taiteen parissa?
”Aloitin kirjoittamaan 14-vuotiaana suomihiphop.com-foorumille omaksi ja muiden iloksi levyarvioita rapmusiikista. Sieltä Posse-lehden päätoimittaja bongasi kirjoitukseni ja pyysi minua kirjoittamaan myös kyseiseen lehteen. Tietyn alan opiskeleminen ei ole olennainen tai välttämätön asia kriitikon työssä, mutta on jaksettava perehtyä taiteeseen ja oltava kiinnostunut ottamaan siitä laaja-alaisesti selvää. Itse kirjoitin kritiikkiä, vaikka opiskelin it-alaa. Vasta myöhemmin aloin opiskella yliopistossa journalistiikkaa ja sivuaineina esimerkiksi taidehistoriaa, kirjoittamista, musiikkitiedettä ja kirjallisuutta. Niistä opinnoista on ilman muuta ollut hyötyä kriitikon työssä, vaikka eivät olekaan edellytys. Työskentelen taiteen parissa, koska ennen opintojeni aloittamista työskentelin mainostoimistossa ja siellä päätin, etten halua tässä elämässä tehdä työkseni enää mitään sellaista, joka ei minua kiinnosta tai innosta.”
Mikä kriitikon työssä on haastavinta?
”Tähän voi vastata monesta näkökulmasta. Pelkästään kritiikkien kirjoittamisella olisi tänä päivänä hyvin vaikea elää, enkä minäkään tee niin. Eli jos sellaisesta unelmoi, niin taloudellisesti toimeen tuleminen olisi varmasti iso haaste. Itselleni kritiikin tekeminen on hyvin vakiintunutta, ja kirjoitan kritiikkiä tai työskentelen kritiikin parissa lähes päivittäin jollain tasolla. Kokoavasti voisi sanoa, että haastavinta on aina ajattelu. Kritiikki on ensisijaisesti ajattelua. Täytyy ajatella hyvin ja hioa teksti kirkkaaksi ja sanoa jotain omaperäistä, viihdyttävää ja tarkkaa analyysiä. On ilahduttavaa, jos keskusteluun ilmaantuu kritiikki, jossa on eri näkökulma kuin toisessa kritiikissä tai eri mitä lukija on ajatellut. Kaikki teokset eivät herätä mieleenpainuvaa ajattelua.
Ymmärrettävästi kriitikon tehtävänä on kommentoida taidetta kriittisesti ja rehellisesti, jotta lukijat saisivat totuudenmukaisen kuvan arvosteltavasta teoksesta. Niin ollen välillä varmasti joutuu antamaan hyvinkin kovaa ja negatiivista palautetta joistain teoksista. Miltä tiukan kritiikin kirjoittaminen ja julkaiseminen tuntuu?
Kritiikki on taiteen rakastamista. Joskus täytyy rakastaa lujaa. Myös negatiivinen kritiikki on taiteen rakastamista ja kunnioittamista. Otan teokset vakavasti omissa genreissään. Pyrin ensisijaisesti tekemään lukijoille hyviä, rehellisiä, asiantuntevia ja viihdyttäviä tekstejä. Se miltä kritiikin kirjoittaminen tuntuu ei eroa sen mukaan, mikä on kritiikin sävy. Joskus tuntuu siltä, että on onnistunut hyvin, ja joskus kritiikki tuntuu rutiinisuoritukselta – oli kyseessä sitten positiivinen tai negatiivinen arvio.
Eniten tulee tietenkin palautetta niistä negatiivisista kritiikeistä ja monet niitä kehuvat, vaikka omasta mielestäni se itse teksti ei olisi ollut mitenkään parhaimmasta päästä omalla mittapuulla, mutta ehkä niissä on sanottu jotain riittävän olennaista ja tarttuvaa. Negatiivista kritiikkiä on myös nykyään verrattain vähän, ja sitten kun sitä on, se varmasti tuntuu monista virkistävältä. Kritiikkiä ylipäätään on koko ajan vähemmän, mikä on tietenkin harmillinen suunta.”
Kuinka paljon saat kritiikeistäsi palautetta lukijoilta? Millaisia kommentteja ihmiset antavat?
”Palautetta tulee melko paljon niin eri viestiväyliä pitkin kuin kasvokkaisissa tapaamisissa. Kasvokkain harvoin aloitetaan keskustelua, jos on oltu eri mieltä. Somessa ja mailitse tulevissa palautteissa saatetaan mennä ylistyssanoista melkoisiin solvauksiin saakka. Vastaan yleensä asiallisiin palautteisiin, mutta jos joltain Ismolta tulee viesti ”Oot saatanan paska jätkä”, siihen en vastaa mitään enkä yllytä häntä jatkamaan omaa viestittelyään. Solvaajat hakevat nimenomaan reaktioita ja syy heidän pahaan oloonsa on todennäköisesti jossain muualla kuin kritiikissä. Ottaisin täysin mieluusti perusteltuja argumentteja ja kriittisiä näkemyksiä omista kritiikeistäni, mutta niitä tulee harvemmin. Yleensä kritisoijat eivät ole itse kokeneet kyseessä olevaa teosta ja haluavat valita vain jonkin puolen tietämättä asiasta mitään. Olen aina valmis keskustelemaan kritiikistä, jos keskustelu on järkevää, mutta somessa se on sitä koko ajan yhä vähemmän.”
Millainen on hyvä kriitikko?
”Utelias. Jos kadottaa uteliaisuutensa, niin peli on menetetty. Ennakkoluuloja ei kukaan pääse karkuun, mutta hyvä kriitikko ei päätä ennakkoon, mitä ajattelee teoksesta. Kriitikon täytyy ensisijaisesti osata kirjoittaa hyvää tekstiä. Ajattelu on turhaa, jos sitä ei osaa pukea selkeäksi kokonaisuudeksi. Mutta myös kirjoittaminen on turhaa, jos sitä ei ole edeltänyt huolellinen ajattelu. Kriitikon on oltava laajalti sivistynyt. Se vaatii harrastuneisuutta ja työtunteja, joista kukaan ei maksa. Eli toisin sanoen uteliaisuutta.”
Millainen ihminen sopii kriitikoksi? Onko jotain ominaisuuksia, joista erityisesti on hyötyä juuri kriitikon työssä?
”Kriitikkouksia voi olla monenlaisia. Mielestäni ei ole oikein typistää kriitikkoa yhteen muottiin. On vain hyödyllistä taidekeskustelulle, jos meillä on erilaisia kriitikoita, joilla on jokin selkeä oma ääni. Mutta kuten edellä totesin, uteliaisuus on tärkein ominaisuus.”