Ilmiöt
19.10.2018
|
Venla Lepänaho

Hel-YA! part 2: Feminismi 1918/2018

Nuorten aikuisten kirjallisuuden fanitapahtuman Hel-YA!:n päivän toinen paneeli alkaa, ja lavalle astuvat Laura Lähteenmäki ja Anu Holopainen, jotka ovat tulleet keskustelemaan siitä, kuinka feminismi on muuttunut sadan vuoden aikana. Valitettavasti kolmas osallistuja Essi Ihonen on sairastunut, eikä siksi pääse osallistumaan. Lähteenmäen kirja Yksi kevät kertoo viidestä punaisesta tytöstä ja heidän elämästään Suomen sisällissodan aikoihin vuonna 1918 Tampereella. Holopaisen kirja Sydänhengitystä taas kuvaa lukioikäisen Tiiran kokemusta siitä, miltä tuntuu olla tilanteessa, jossa itse kokee abortin oikeaksi ratkaisuksi, mutta lähipiiri ei ole asiasta samaa mieltä.

Kirjailijat heitetään heti alkuun altaan syvään päähän kysymyksellä siitä, mitä feminismi heille merkitsee. Molemmat ovat aiheesta kuitenkin hyvin samoilla linjoilla, feminismi on ihmisten välistä tasa-arvoa ja sitä, että kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet asioihin elämässä.

Anu Holopaisen kirjan päähenkilö Tiira on hyvin erilainen verrattuna kuvaan, joka äitiydestä yleensä annetaan. Hän kertoo, ettei ajatellut joutuvansa puolustamaan aborttia tekona, mutta toisin kävi. Abortti onkin aihe, joka aiheuttaa monissa häpeää ja herättää paljon mielipiteitä, ja osa niistä on todella äärimmäisiä. Osa mielipiteistä on yhä sellaisia, että abortin tekeviä pidetään tunnekylminä lapsentappajina. Sydänhengityksessä tuodaan kuitenkin selkeästi ilmi, kuinka Tiira arvostaa elämää. Hän välittää myös muista kuin ihmisistä, ja hänen tulevaisuudenhaaveensa on päästä vapaaehtoiseksi mertensuojeluprojektiin.

Lähteenmäen kirja taas käsittelee paljon tyttöporukan dynamiikkaa. Hän halusi näyttää tyttöjen välisiä valtasuhteita ja sitä, kuinka ryhmänä tehdään asioita, joita normaalisti ei tehtäisi, koska joukossa tyhmyys tiivistyy. Tietysti myös se, että sisällissodasta on kulunut sata vuotta, näkyy tärkeänä osana kirjaa, ja se kertookin sodasta juuri punaisten tyttöjen näkökulmasta. Aluksi seikkailulta vaikuttavat tapahtumat muuttuvatkin karuksi todellisuudeksi.

Hel-YA! on nuorille aikuisille suunnattuun young adult -kirjallisuuteen keskittyvä tapahtuma, joka järjestettiin toista kertaa 29.9.2018 Helsingin Gloriassa. Tapahtumassa osallistujat pääsivät tapaamaan kirjailijoita ja kuuntelemaan paneeleja, joissa tunnetut suomalaiset YA-kirjailijat keskustelivat aiheista, jotka liittyivät eri tavoin lukemiseen ja kirjallisuuteen sekä heidän kirjoittamiinsa kirjoihin. Tapahtuman kautta voikin helposti löytää uusia kiinnostavia kirjailijoita ja lisää luettavaa syksyn pimeneviin iltoihin.

← Takaisin
seuraa meitä