Kuva: Saara Taussi, Into kustannus
Ina Mikkola on 29-vuotias suomalainen toimittaja, ohjaaja, juontaja ja kirjailija. Helmikuussa 2018 alkoi Subilla Mikkolan ideoima ja toimittama Ina <3 porno -ohjelmasarja, jossa hän kiertää maailmalla tutustumassa pornon eri genreihin sekä tekijöihin. Mikkolan kirja Runkkarin käsikirja – Kasvata pornolukutaitoasi ja seksuaalista älykkyysosamäärääsi, käsittelee masturboimista, seksuaalista älykkyyttä, sukupuolten moninaisuutta sekä pornolukutaitoa. Seksipositiivisuuden lisäksi käsitellään kehopositiivisuutta.
”Ajatus kirjaan lähti siitä, kun kustantamosta kysyttiin, olenko koskaan ajatellut kirjan kirjoittamista. Tv-sarjastani minulle jäi vielä paljon sanottavaa, joten pohdiskelin, jos kirjoittaisin sanottavani tietokirjan kansiin. Aihe oli minulle hyvin luonnollinen, sillä sen parissa olen työskennellyt jo tovin ja se on minulle tärkeä.
Koen, että kirjalle oli myös tarvetta. Edelleenkin liian harva osaa ilmaista omaa seksuaalisuuttaan tai kertoa sänkykymppanilleen omista haluistaan. Seksuaalisuuteen liittyy erilaisia tabuja ja ihmiset kokevat siitä häpeää, sillä nämä asiat ovat juurtuneet yhteiskuntamme rakenteisiin. Haluan, että tämän kirjan myötä ihmiset olisivat valmiita muokkaamaan omia käsityksiään sekä pystyisivät suhtautumaan omaan ja muiden seksuaalisuuteen uteliaasti ja ymmärtäisivät sitä paremmin. ”
”Me kaikki olemme tavallaan runkkareita, nimittäin useimman ensikosketus seksiin on nimenomaan sooloseksi. Toki kaikki eivät runkkaa ja se voi tietenkin olla jokaisen oma asia, mutta siitä on silti tärkeää keskustella myös yhteiskunnallisesti. Haluan purkaa runkkari-sanan negatiivisuutta. Ensinnäkin sen ei pitäisi olla haukkumasana. Runkkaamisessa ei ole mitään noloa eikä sitä tarvitse hävetä. Toivon, että voitaisiin hyväksyä ajatus seksin harrastamisesta vain itsensä kanssa tasavertaisena seksin muotona.
Kaikkien kannattaisi kasvattaa omaa pornolukutaitoaan ja seksuaalista älykkyyttään. Kun puhutaan nuorista, niin kunnollinen seksuaalikasvatus ehkäisee tutkimusten mukaan seksitauteja, abortteja sekä teiniraskauksia. Pornolukutaidolla nuoret pystyvät ymmärtämään näkemäänsä. On olennaista ymmärtää, että porno on fantasiamaailma, ja sen ei tarvitse antaa minkäänlaista kuvaa ”oikeasta” seksistä. Pornoa ei ole kuitenkaan tarkoitettu alaikäisille, ja heitä pitää suojella pornokuvastoilta. Mutta nuoria ei tulisi syyllistää siitä, jos he pornoa kuluttavat.
Joillekin aikuisviihde voi olla myös ainoa tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan turvallisesti. Se voi myös normalisoida ihmisten erilaisia mieltymyksiä ja olla voimaannuttava lähde varsinkin vähemmistöille. ”
”Halusin, että kirjan sisältöä kommentoivat seksuaalisuuden ja pornotutkimuksen ammattilaiset. Mukana on ollut esimerkiksi seksuaaliterapeutti, mediatutkimuksen professori ja tutkijatohtori. Erityisen tarkka halusin olla käyttämistäni sanoista ja termeistä. Seksuaaliterapeutilta opin, että parempi termi seksuaaliselle hyväksikäytölle on seksuaalinen kaltoinkohtelu. Vaikka ensimmäinen on meille tutumpi, on tärkeää päivittää sanoja kuvaavammiksi.
Kirjasta voidaan käydä läpi tiettyjä kohtia, sillä kirja on jaettu moneen osaan aihealueittain. Ina miettii myös, jos joskus tulevaisuudessa tekisi pelkästään lasten käyttöön tarkoitetun kirjan. Vaikka kirja olikin alkuperäistä suunnitelmaa laajempi, on hänellä vielä sanottavaa. Kirjan luettuasi olet kasvattanut seksuaalista älykkyysosamäärääsi.