Kirjallisuuskriitikko Johanna Osváth: “Tyypillisiä työpäiviä ei ole”

Sattumalta kirjallisuuskriitikon työhön päätynyt Johanna Osváth toimii Nuoren Voiman toisena päätoimittajana. Haastattelussa hän kertoo, millaista on kirjallisuuskriitikon työ ja mitä se vaatii. Lisäksi haastattelussa avataan vapauden ja vallan negatiivisia kääntöpuolia kriitikon työssä.

Millaista työsi kirjallisuuskriitikkona on?

“Työ on todella antoisaa,  ja siinä pysyy kärryillä siitä, minkälaisia asioita kirjallisuudessa tapahtuu tällä hetkellä. Se on myös hauskaa ja ajassa kiinni olevaa.”

Millaisia teoksia luet tai arvioit mieluiten?

“Olen kiinnostunut enemmän vähän kokeilevammasta ja rajoja rikkovammasta kirjallisuudesta sekä runoudesta. Samaan aikaan perinnetietoisesta ja kokeilevasta. Tarkoitan tällä sitä, että kirjailija itse ymmärtää mihin perinteeseen hän viittaa.”

Mitä kriitikkona toimiminen vaatii? Millaista on hyvä kritiikki?

“Täytyy olla valmis julkiseen keskusteluun eikä saa ottaa liikaa paineita siihen osallistumisesta. Vielä tärkeämpää on aito kiinnostus ja intohimo kirjallisuutta kohtaan, ja että haluaa aidosti ymmärtää mihin kirjallisuus tai kyseinen teos pyrkii. Eli tietynlainen avoimuus, että ei katso teosta liian subjektiivisesta näkökulmasta. Samaan aikaan kriitikon täytyy tietää oma positionsa, eli mistä positiosta kirjoittaa sekä miten käyttää valtaa ja ymmärtää se osana teoksen tulkintaa.

 Miten päädyit kriitikoksi? Oletko aina ollut kiinnostunut kirjallisuudesta?

”Olen päätynyt vähän sattuman kautta. Olen aina ollut kiinnostunut kirjallisuudesta ja lähdin opiskelemaan sitä lukion jälkeen Helsingin Yliopistoon. Kun tein kandia, toimin opiskelijalehdessä ja olin muutenkin kiinnostunut kirjoittamisen eri muodoista.

Kandiohjaajani, joka oli silloin Kiiltomadon toimituskunnassa, kysyi haluaisinko joskus kirjoittaa Kiiltomatoon kirjotuskritiikkiä. Hän esitteli minut silloiselle Kiiltomadon päätoimittajalle Aleksis Salusjärvelle, jonka kanssa lähdin tekemään yhteistyötä, ja parin vuoden sisällä aloin kirjottamaan muuallekin. Oli ehkä Aleksiksen ansiota, että pysyin kritiikin maailmassa ja löysin uusia keinoja laventaa sitä.“

Mikä työssäsi on parasta? Entä mikä haastavinta?

“Tämä on ehkä tavallaan saman asian kääntöpuoli eli tämä on vähän niin kuin parasta ja pahinta siinä. Eli valta ja vastuu, joka kriitikon työhön liittyy siinä mielessä, että hän ottaa asiakseen arvioida jonkun ihmisen tai työryhmän teosta. Vaikka en ajattele, että kritiikin tehtävä olisi kertoa, onko jokin teos hyvä vai huono, totta kai kritiikkiin voi myös sisältyä tällaista, ja silloin kriitikon valta on todella korostunutta siinä hetkessä suhteessa taiteilijaan.

Ajattelen, että se on samalla hirveän antoisaa ja myös jännittävää tietyllä tapaa, että millaisen painoarvon oma teksti saa. Varsinkin jos kirjoittaa isompiin lehtiin. Siinä on kuitenkin aina se negatiivinen puoli, että kriitikkoa väärinymmärretään tai kirjoitetaan erilaisia vastineita, jotka käyvät kriitikon henkilökohtaista persoonaa vastaan”

Tuleeko sinun arvosteluistasi usein väärinymmärryksiä?

“En sanoisi väärinymmärryksiä, sillä se on vähän iso sana. Joskus on negatiivisia kommentteja, ja niille tässä ollaan alttiina. Ei ehkä suoraan minulle, mutta keskustelupalstoilla ja somessa.”

Millaisia ovat tyypilliset työpäiväsi?

“Todella vaihtelevia. Kriitikkona toimimisessa kivoimpia asioita on se, että työ on todella vapaata, ja siihen liittyy paljon lukemista ja kirjoittamista. Etenkin sellaista joka ei mitenkään näy siinä lopputuloksessa. Sanoisin siis, että tyypillistä työpäivää ei ole, mutta työ levittäytyy elämään ja ajatteluun muuten. Eli saatan ajatella niitä teemoja, joista kirjoitan kritiikissä muutamia viikkoja ennen kuin kirjoitan ne. Tyypillistä työpäivää on vaikea sanallistaa sellaisena rutiininomaisena, millaisena työ yleensä ymmärretään.”