Kirjailija Kalle Veirto avaa urheiluaiheisten nuortenkirjojen kirjoittamista. Hän on siihen oikea henkilö, sillä kirjoja urheilumaailmasta on ehtinyt kertymään jo toistakymmentä.

Lempo soikoon, ukko, mikset tehnyt heti kättelyssä henkilöluetteloa ja otteluohjelmaa?

Urheiluaiheinen nuortenromaani ei ole kovassa huudossa alamme esteetikkojen/paperinmakuisen zombie-osaston keskuudessa, mutta omat herkulliset haasteensa siinä on.

Olen oppinut tämän kantapään kautta kirjoitettuani kasan mainitun kaltaista pienkirjallisuutta. On kirjallisuushistorian ensimmäinen salibandyaiheinen romaani, on kolmiosainen jalkapallosarja FC Viirupaidat ja seitsenosaiseksi ensi vuonna laajentuva Sählymestarit sekä tuore Tähtiketju-sarja, joka koukuttelee nuoria lukijoita kaukaloiden karskiin maailmaan.

Nyt tammikuussa 2020 sarjaa on ilmestynyt kolme osaa, joissa kurvaillaan C-poikien kautta läpi. Sarjasta paisuu vuoteen 2025 mennessä ainakin kahdeksanosainen. Saas nähdä onko päähenkilöni Jonne Susi silloin NHL-pelaaja vai etsiikö paikkaansa Mestiksessä.

Niin, en ole päättänyt sitä vielä, annan tarinan viedä ja katson miten äijän käy. Tämä koskee myös minua, joka mainitaan kansissa tekijänä. Kirjoittaminen ei ole ajatusten pistämistä paperille vaan loikka ajatusten virtaan.

Koko juttu tuli elämääni pyytämättä ja yllättäen. Ryhdyin kirjoittamaan Tähtiketjua, kun kuulin kustantajani Kariston etsivän nuorten jääkiekkosarjaa, sellainen on kuulemma hyvä kuulua repertuaariin. Lupasin siltä istumalta kirjoittaa kaikkien aikojen suomalaisen lätkäsarjan.

Se oli sekä posketon heitto että realistinen tavoite. Tarkistin tietenkin, ettei täyspitkää poikien kiekkosarjaa ole laadittu tässä maassa, ne on käännetty ruotsista ja englannista. Mitä hemmettiä nuortenkirjailijat ovat oikein touhunneet, kun tällainen aukko on jätetty kirjallisuuden kentälle!

Ehkä syy on se, että urheiluaiheiset nuortenkirjat ovat höpsöjen arvottajien silmissä alimman tason kaunokirjallisuutta, vielä tyttöjen heppakirjojakin matalamielisempää. Minua se ei tietenkään haittaa: minulla ei ole mitään tasoa, liikun kaikilla tasoilla.

Hyvin tehtynä jääkiekkosarja voi olla korkeatasoista kaunokirjallisuutta. Nojaan tässä edesmenneen kollegan Jussi Kylätaskun sanoihin: on vastoin kirjallisuuden periaatteita, että jokin kirjallisuuden laji olisi toista arvokkaampaa.

Tilastot haltuun

Kiva Tähtiketjua on ollut kirjoittaa. Ja vaikea. Avausosassa päähenkilöni Jonne pelaa kolmessa eri Kiekkopeikkojen tasoryhmässä, joista kussakin on parikymmentä pelaajaa, päälle valmentajat ja joukkueenjohto. Ja kullakin joukkueella on tietenkin eri vastustajat.

Tämä keitos tuottaa nimiä kuin Tolstoin Sota ja rauha, jonka suosituimmassa laitoksessa on noin 1 500 sivua ja liki 600 nimettyä henkilöhahmoa.

Kun oma sarjani tulee päätökseen vuosikymmenen puolivälissä, sivuja on koossa 1 300–1 400. Ensimmäisessä osassa nimettyjä henkilöitä on yli viisikymmentä. Henkilögalleria ei toivoakseni kasva samassa suhteessa kuin sivumäärä, mutta kasvaa. Sarjan kolmas osa on juuri tätä kirjoittaessani julkaistu, ja väkeä on tullut tuplasti lisää sitten alkusoiton.

Eikä vaan ne nimet. Joudun ylläpitämään mielessäni myös otteluohjelmaa, sarjataulukkoa ja pistepörssejä. Haksahdukset ovat muutaman kerran olleet jo matkalla painokoneeseen. Voi-voi.

Joitain turvalausekkeita olen tekstiin kirjoittanut pahimman varalle. Tärkein on ykkösosan maininta ”sinä vuonna kilpailusääntöjä oli taas rukattu”. Jääkiekkoliitto säätää kuvioitaan tasaisin väliajoin, muuttaa järjestelmää ja pykäliä. Yritän pysyä realismissa mutta en jää sen vangiksi. Parannan ja kehitän liiton sarjoja, sääntöjä ja siirtomääräyksiä julkaisutahtiini sopiviksi.

Se että kuvitellut tilastot ovat kohdallaan, ei riitä vielä mihinkään. Urheilulliseen nuortenkirjaan kuuluvat vauhti ja vaaralliset tilanteet sekä aika ajoin mutkikkaiksi käyvät ihmissuhteet. Vahva kerronta, uskottava puhekieli ja leiskuva läpänheitto ovat myös perusvaatimuksia, eikä huumoriakaan sovi unohtaa. Elämä ilman huumoria ei ole elämisen arvoista, se on niin iso osa ihmisen maailmaa.

Jääkiekkokirjankin perimmäinen aihe on, ei jääkiekko vaan koko maailma, yksi kuva siitä.

Päähenkilöni varttuu kirjasarjan mukana 14-vuotiaasta 21-vuotiaaksi, ykkösosassa kelkkaan kivunneet lukijat tekevät saman matkan kirja vuodessa -tahdilla. Myös minä kirjoittajana vanhenen ja muutun, eivätkä tähtäyspiste ja ajatukseni pysy paikallaan. Siltäkin osin pitkä sarja on elävä, inhimillinen työ, joka toisinaan yllättää myös tekijänsä.

Uskon kuitenkin, että selviän ristikseni ottamasta urakasta. Olen nuoruudessa urheillut riittävästi, ja pystyn hyödyntämään omia kokemuksiani sen kaiken lisäksi, mitä olen katsellut pelejä kentillä ja kaukaloissa ja lehdistä ja kirjoista lukenut.

Erno Paasilinna sanoi, että kirjailijan on elettävä elämä josta syntyy kirjailija. Minä olen elänyt elämän, josta syntyy urheiluaiheista nuortenkirjallisuutta.

Saattaa olla, että olen tämän vuosituhannen eniten sporttisia kaunokirjoja pykännyt suomalainen kirjailija. On myös muita, mutta olen ammentanut tältä lähteeltä ahkerimmin.

Muutama huomionosoituskin on langennut osakseni urheilun ansiosta. Erityisen lämmittävä on lätkän verkkopalstoille sijoittuneen The Next Onen palkintopallisija: se sai kunniamaininnan romaanien ja tietokirjojen rinnalla vuoden urheilukirja -kilvassa 2016.

Ei kuulosta järisyttävältä. Kunniamaininta oli kuitenkin vuosituhannen ensimmäinen nuortenkirjalle ja toinen sitten palkinnon perustamisen 1980. Silloin kunniaa sai Hellevi Salmisen Aikalisä.

Tätä ei ilmeisesti kukaan muu tiennyt kuin minä. Ja nyt te. Lukeminen kannattaa aina.