Kritiikkiä vai vihapuhetta?

Entisen taitoluistelijan Kiira Korven kohua herättänyt Otavan 2023 julkaisema runoteos Hyppää vaan! sai lukijoiden kesken somessa ja lehdissä hyvin paljon kritiikkiä ja negatiivista huomiota. Suomalainen kirjakauppa mainosti teosta näin: “Tarinallinen runokirja sisältää inspiraatiotekstejä rakkaudesta, sydänsurusta, vihasta, lempeydestä ja rohkeudesta”. Moni lukija ei kuitenkaan ymmärtänyt Korven visiota, ja kirjan yleinen arvostelu on esimerkiksi Storytelin äänikirjapalvelussa noin viidensadan arvostelun keskiarvona 1,8 tähteä, kun 1 on alin ja 5 korkein tähtien määrä. Kommentoijat kuvailevat kirjan sisältöä runojen sijaan tajunnanvirraksi, yläastelaisen päiväkirjamerkinnöiksi, kliseisiksi aforismeiksi ja turhiksi lausahduksiksi. Moni oli kuitenkin myös kommentoinut teosta ainutlaatuiseksi, ajatuksia herättäväksi, samaistuttavaksi ja voimaannuttavaksi, mutta negatiivisten kommenttien vyöry peitti positiiviset arviot alleen. Tässä satunnaisesti valittuja runoja kirjasta:

‘Mun pää on sekaisin,

mitä pitäisi tehdä?

Auta mua näkymätön Tiimi!’

‘Joskus rakkaus sanoo EI.’

‘Ostan bikinit ja mekon,

jotka ovat mun mielestä

naiselliset ja seksikkäät.’

‘Kävele selkä suorana,

jalat tukevasti maata vasten,

anna syvältä sisimmästäsi 

energian virrata

joka suuntaan.’

Yleisin mielipide vaikuttaisi olevan, että kirja olisi toiminut paremmin, jos sitä ei oltaisi julkaistu runokirjana, vaan esimerkiksi lohtusanoina tai päiväkirjamaisena tekstinä ja kirjan myyntivaltti oli selvästi Kiira Korpi itse, eikä niinkään kirja tai sen sisältö. Myös Helsingin Sanomien kriitikko Arttu Seppänen kirjoitti teoksesta hyvin negatiivisen arvion nimeltä Kiira Korven runokirja on surkea, ja sen julkaiseminen on suorastaan vastuutonta — Kiira Korven runokirja Hyppää vaan! hukkaa kaikki runouden kielelliset mahdollisuudet. Jutussa puhutaan siitä, miten jonkun muun olisi pitänyt varoittaa Korpea ennen kirjan julkaisua sen laadusta ja siitä, miten teos ei oikeasti sisällä runoja. Jos lukisin itse kritiikkiä kirjoittamastani teoksesta, ja jutussa lukee, ettei kirjan kirjoittajalla ole minkäänlaista runokäsitystä, ja että kirjani lukukokemusta kuvattaisiin sanoilla “Mitä h*******ä”, kyllä minä ainakin loukkaantuisin. Täytyy muistaa, että kun kritisoi teosta, on todella helppoa hyökätä vahingossa myös kirjailijaa vastaan, vaikkei se olisikaan tarkoitus. Tämä teos on hyvä esimerkki siitä, että vaikka kirja on vain esine, sen takana on aina kirjailija, joka on ihminen ja jolla on tunteet. Kritiikillä on turha hyökätä kirjailijaa kohtaan, kun teos on keskustelunaihe.

Nykyään kritisointi on helpompaa ja vaatii vähemmän työtä kuin ennen. Aikaisemmin mielipiteet ilmaistiin keskustelemalla toisten kanssa, ja kertomalla ajatuksensa esimerkiksi suoraan kirjailijalle. Nykyään varsinkin sosiaalisessa mediassa on todella helppoa kirjoittaa anoonyymisti vihakommentteja, eikä kynnys ole iso, kun ei tarvitse edes ajatella, kehtaisiko asiansa sanoa päin naamaa. Samoin on erittäin helppoa vain napauttaa kohtaa puhelimen tai muun laitteen näytöllä, joka antaa kirjalle esimerkiksi yhden tähden tai negatiivisen arvion. Muistakaa siis kritisoidessanne, että kirjan kirjoittajillakin on tunteet, ovat he sitten valmiiksi julkisuuden henkilöitä tai eivät. 

Netissä on helppo myös kommentoida muiden lukutottumuksia ja kritisoida toisten lukemia kirjoja joko määrältään tai kirjoja itsessään. Lukemista ei ole määritelty minkään tietyn kirjamäärän perusteella, vaan lukija on sellainen, joka löytää iloa kirjoista. Lukea voi niin paljon tai niin vähän kuin haluaa, ja ihan mitä tahansa tekee mieli, eikä toisilla pitäisi olla sananvaltaa väittää, että lukijaksi itseään kutsuvan täytyy lukea tietty määrä tai tietyn genren kirjoja.

Kirjoittaja on Lukufiiliksen toimituskuntalainen.