Kuinka jatkuu Janssonin Taikatalvi tai Sinuhe egyptiläinen? Fanifiktiota suomalaisista klassikoista!

Jatkuu!-novellikokoelmassa nimekkäät suomalaiset kirjailijat kertovat oman jatkotarinansa suomalaisille klassikoille. He siis kirjoittavat fanifiktiota kotimaisista suosikeistaan ja suosikkitarinoistaan. Kokoelmassa on mukana esimerkiksi Petri Tammisen ylimääräinen luku Seitsemään veljekseen,  Saara Turusen näkemys Minna Canthin Hannan viimeisistä vuosista sekä Anu Kaajan omaperäinen jatko Tove Janssonin Taikatalveen.

Teoksen toimittanut Erkka Mykkänen itse kirjoitti kokoelmaan jatkotarinan Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisestä. Hän kertoo, miltä tuntui kirjoittaa jatkoa klassikolle.

“Ensimmäisen kerran halusin kirjoittaa fanifiktiota Sormusten herrasta. Olin 16-vuotias kun luin mummolassa trilogian ensimmäistä osaa. Frodo saattueineen näkee kirjassa vilaukselta Klonkun Morian kaivoksissa, entisessä kääpiövaltakunnassa. Silloin tajusin, mitä halusin kirjoittaa: saattuetta sormuksen himo silmissään seuraavan Klonkun tarinan. Mitä Klonkun mielessä liikkui, kun hän seurasi Frodoa?

Yritin kirjoittaa Klonkun tarinaa alkuinnostuksen vallassa, mutta huomasin tehtävän liian vaikeaksi. En löytänyt sellaista kieltä, joka olisi uskottavasti kuvannut Klonkun näkökulman. Tunne oli kuitenkin vahva: minulla olisi Taru sormusten herra -teoksen valmis maailma ja henkilöhahmot, joiden pohjalle voisin mieleni mukaan rakentaa uuden tarinan!

Vasta myöhemmin tulin ajatelleeksi, että kyseessä olisi nimenomaan ollut fanifiktio.
Teoksen fanin omaksi iloksi kirjoittama tarina siitä maailmasta, jota hän rakasti.

Kirjallisissa piireissä fanifiktiolla on ollut huono maine. Saatetaan ajatella, että fanifiktiota kirjoittelevat pikkutytöt, jotka haluavat saada vaikka Harry Potterin ja Hermione Grangerin seurustelemaan keskenään. (Ikään kuin sellainen tarina ei voisi olla mahtavaa ja tärkeää kirjallisuutta!) Ehkä juuri tästä ajattelutavasta johtuen en itse ole koskaan lukenut fanifiktiota. Sitä ei ole tullut minulle vastaan tutussa kirjamuodossa.

Sitten, kesällä 2016, luin rakastamani Sinuhe egyptiläisen kolmannen kerran loppuun. Se on ihana seikkailutarina täynnä viihdettä ja jännitystä, ja mikä parasta, sen luettuaan tuntuu kuin ainakin hetken ajan ymmärtäisi kaiken ihmisen koko elämänkaaresta. Sinuhessa ei kuitenkaan kerrota, miten Sinuhe varsinaisesti kuolee. Kuinka hän viettää elämänsä viimeiset viikot?

Huomasin alkavani kuvitella Sinuhen viimeisiä viikkoja. Kirjoitin kaverilleni Jesselle asiasta Messengerissä. Intoilin, että teoksessa voisi käydä näin ja näin, ja sitten vielä näin! Jesse, Sinuhe-fani itsekin, vakuuttui ideoistani. Muutamaa viikkoa myöhemmin minulla oli valmiina pieni 20-sivuinen tarina Sinuhe egyptiläisen viimeisistä päivistä.

Tänä syksynä teksti päätyi toimittamaani Jatkuu!-antologiaan, johon yhdeksän muuta kirjailijaa ovat kirjoittaneet vastaavia novelleja kotimaisen kirjallisuuden klassikoista.

Jotkut ovat tietysti kysyneet minulta, että kuinka minulla on ollut pokkaa? Kuinka ihmeessä kuvittelen, että juuri minusta olisi kertomaan uusiksi tarinaa suomalaisten suosikkihahmosta?
Ajattelen, että varmaan juuri siitä syystä, että lähestyin asiaa fanina.

Huomasin, että uskoin Mika Waltarin pohjalta jatkamaani Sinuheen. Ehkä joku muukin uskoo siihen? Yksikin riittää.

Eihän muiden tarvitse ajatuksesta pahastua. Mika Waltari ja Sinuhe egyptiläinen ovat kulttuurissamme kuitenkin niin vahvassa asemassa – suorastaan pyramidien veroisina muistomerkkeinä – ettei niitä yksi fani onnistu kaatamaan.”