Kuva: Nadezhda Poluektova
Oli epämieluisaa huomata, että TikTokin BookTok-avainsanalla kulkevat videot eivät pelastaneetkaan ehtynyttä lukuharrastustani. Lyhyet, nopeatempoiset videot olivat kauniita ja viihdyttäviä, ja rakastin niiden katsomista. Videoissa luettiin hiljaa kynttilän valossa, yöpöydällä oli pino kirjoja ja kuppi teetä, ulkona ehkä satoi. Kesällä luettiin niityillä ja piknik-vilteillä. Kirjasuositukset olivat söpöjä ja ihania. Ihalin tietoa ja sivistystä, ihailin lukevia ihmisiä ja rakastin videoiden estetiikkaa. Minäkin halusin epätoivoisesti olla ihminen, joka lukee.
Aluksi oli ärsyttävää varata aikaa ja yrittää tietoisesti keskittyä lukemiseen, kun ympärillä oli noin miljoona tärkeämpääkin asiaa, jotka olisi pitänyt hoitaa. Vähitellen kyllä totuin lukemiseen – kyllähän minä aina olin ihan pitänyt lukemisesta. Aloin lukea kirjoja metroissa, kirjastoissa ja kahviloissa. Halusin lukea vakavia klassikoita, jotka ohikulkijat tunnistaisivat. Halusin myös tehdä jonkinlaista pesäeroa muihin ikäisiini lukijoihin: minä luen vakavia ja monimutkaisia järkäleitä. Ikävä kyllä BookTok ei auttanut minua. Tuntui, että lukemista käsittelevien videoiden katsominen oli mukavampaa kuin itse lukeminen. Ihmiset kommentoivat videoihin, että heidän tekisi mieli lukea ja opiskella, mutta heillä ei ole mitään luettavaa tai opiskeltavaa, ja ymmärsin heitä hyvin.
Nykyään puhutaan paljon itseaiheutetusta ADHD:sta ja nuorista, jotka valmistuvat yläasteelta tai lukiosta osaamatta kirjoittaa kunnolla. Ajatus kokonaisen kirjan lukemisesta kuulostaa monen mielestä mahdottomalta haasteelta. Nuoret roikkuvat kaiken aikaa Tiktokissa, mikä on erittäin huolestuttavaa, mutta entä jos Tiktok auttaisikin nuoria lukemaan? BookTokissa on vieläpä kyse nuorista ja nuorista aikuisista, jotka itse suosittelevat kirjoja toisilleen. Yleensä vanhempien ihmisten yritykset saada nuoret lukemaan tyssäävät siihen, että kirjasuositukset ovat huonoja eikä ajatus lukemisesta vaikuta houkuttelevalta. Sosiaalisen median dark academia -estetiikka kyllä houkuttelee.
Ehkä BookTok todella on lisännyt nuorten lukemista. Jossain vaiheessa minäkin sain myös ilokseni huomata, että ajatukseni siitä, että olisin sivistynyt ja lukenut ihminen vaihtuivat ajatuksiin itse kirjoista. Huomasin kyllä, että jotkut somesisällöt oikeastaan vain haittasivat lukemista. Kun luin, puhelin kannatti laittaa kokonaan pois, mielellään ihan toiseen huoneeseen. BookTokista sai kyllä edelleen hyviä kirjasuosituksia, mutta enää en miettinyt, miten mukava on ”ajatus lukemisesta”. Kauniit videot inspiroivat, mutta niillä ei ollut itse asiassa mitään tekemistä lukemisen kanssa. Lukeminen myös helpottui ja tuli yhä itsestäänselvemmäksi osaksi elämääni, mitä paremmin pääsin eroon jonkinasteisesta someaddiktiostani.
Jossain vaiheessa BookTokin sisällöt alkoivat jopa ärsyttää minua. Aloin vertailla itseäni BookTokin lukijoihin ja ärsyynnyin BookTokin kirja-estetiikasta. Vihasin kuvia ja videoita vanhoista kirjastoista, antikvariaateista ja erikoiskahveista. Vereni alkoi kiehua, kun näin videoita seinille liimatuista sivuista ja yliviivauksista vanhoissa kirjoissa. BookTok alkoi tuntua pelkältä surkealta lavastukselta, jossa ihmiset ainoastaan teeskentelivät lukevansa. Päätin ottaa BookTokiin vähän etäisyyttä, keskittyä itse lukemiseen ja lakata vertailemasta itseäni muihin.
Voi hyvin olla, että BookTok glorifioi lukemista ja erikoiskahveja siinä määrin, että moni nuori, joka ei lue ollenkaan ellei ole aivan pakko, tarttuu kirjaan. Pelkän lukemisen ajatuksen mainostaminen tuntuu kuitenkin typerältä, ja mielestäni on naiivia ajatella, että ongelma, joka on pitkälti lähtöisin someaddiktiosta maagisesti korjaantuisi niillä samoilla somesisällöillä. Niin ihana kuin ajatus lukemisesta onkin, itse lukemiseen on keksittävä jokin muukin syy kuin söpöt videot.
Kirjoittaja on Lukufiiliksen toimituskuntalainen.