Lyhyttä nuorille

Tarina, jonka voi lukea alusta loppuun lyhyen bussimatkan aikana.

Juttu, jonka ehtii lukaista välitunnilla.

Kaunokirjallinen teksti, jonka pystyy käsittelemään yhden äidinkielen tunnin aikana.

Liian hyvää ollakseen totta? Ei sentään. Se on novelli, lyhytproosateksti, lastu, juttu, raapale, kertomus.

Lukufiiliksen vuoden 2012 ensimmäisen numeron teemana ovat novellit. Teeman innoittamana lehdessä on kirjailija Markku Karpion kertomus yhden novellin synnystä, kirjailija Siiri Enorannan novelli kuumasta moottoritiestä ja runoilija Erkka Mykkäsen mininovellin muodon saanut rakkaustarina. Lehteä varten pyydettiin myös nuorilta kirjoittajilta mininovelleja, joita tuli ilahduttavan runsaasti. Kolme niistä on julkaistu lehdessä.

Lehden teema mielessämme etsimme arvosteltaviksi tietysti myös tuoreita, mielellään kotimaisia lyhytproosakokoelmia yli 13-vuotiaille nuorille. Tulos viime vuonna ilmestyneistä kirjoista oli 1 (yksi) lyhytproosateos. Se on Kari Levolan mainio, hauska ja herkkä Suorin mutka ikinä (Tammi 2011). Eiväthän novellikokoelmat toki aikuisten puolellakaan juhli, mutta ilmestyy niitä sentään vuodessa jokunen. Nuorten novellikokoelmat ovat harmillisen harvinaista herkkua.

Nuoret kirjoittavat paljon novelleja – miksi he eivät niitä siis lukisikin?

Muistan itse vaikuttavana lukukokemuksena Ritva Toivolan scifinovelleja sisältävän kokoelman Panssarimyyrä 1990-luvulta. Sen tarinat jäivät elämään mieleeni pitkiksi ajoiksi. Hihkuin sisäisesti ja mahdollisesti ääneenkin lukiessani Kari Hotakaisen lyhytproosakokoelmaa Näytän hyvältä ilman paitaa (WSOY 2000). Näinkin voi kirjoittaa nuorille! Tämä on aivan mahtavaa! Lisää tätä!

Kari Levolan Syvältä, veistoluokan uumenista (Tammi 2001), Sari Peltoniemen Ainakin tuhat laivaa (Tammi 2005), yhteispohjoismainen kokoelma Rakastaa, ei rakasta (Tammi 2010)… Tuntuu, että kotimaisia lyhytproosakokoelmia nuorille ilmestyy enimmillään yksi per vuosi.

Havahduin tähän lyhyiden tekstien vähyyteen jo aiemmin, ja teimme Karo Hämäläisen kanssa yhdessä nuorille lyhytproosakokoelman Luokkakuva (Tammi 2009). Myös kirjailijalle lyhyemmän tavaran kirjoittaminen on antoisaa. Pääsee kokeilemaan erilaisia tyylejä, nostamaan päähenkilöiksi sellaisiakin tyyppejä, joiden parissa ei ehkä jaksaisi kokonaisen romaanin verran.

Yksi hienoimpia hetkiä Luokkakuvan suhteen oli, kun pääsimme erään koulun kevätjuhlaan katsomaan nuorten videotyön, joka oli tehty niminovellin pohjalta. Teksti oli selvästi pannut heissä jotain liikkeelle.

Toivonkin lisää lyhyttä nuorille! Olen iloinen kuultuani, että kaksikin nuortenkirjailijakollegaa on parasta aikaa työstämässä juuri lyhytproosakokoelmaa. Olisiko nuorten lyhytproosan aika astua marginaalin marginaalista laajempaan tietoisuuteen?