Miksi viihdekirjallisuutta ei arvosteta?

Viihdekirjallisuus myy hyvin ja sillä on uskollinen lukijakunta. Silti sitä pidetään usein
vähemmän arvokkaana kuin niin sanottua korkeakirjallisuutta.

Kirjailija ja toimittaja Ronja Salmi pitää tätä vastakkainasettelua turhana. Tärkeää olisi kannustaa kaikkia lukemaan.

“Ajattelen, että jokainen saa lukea omiin tarpeisiinsa, ja ne tarpeet voivat olla viihteellisiä tai kehittäviä. Voi lukea suruun, iloon tai nautintoon.”

Salmen mielestä on kapeaa ajattelua tarkastella lukemista vain hyödyn kautta, sillä sitä voi olla vaikea mitata.

“Miten sitä [hyötyä] edes mitataan? Tarkoitetaanko sillä vaikka hyötyä koulutiellä tai uralla tai sosiaalisissa suhteissa?”

Lisäksi Salmi muistuttaa, että lukemisenkin tapoja on monenlaisia.

“Kyllä varmaan harlekiiniromaania voi lukea ikään kuin ’älykkäästi’ lähilukien ja analysoiden. Harjaantunut lukija voi lukea kevyestäkin viihdeteoksesta paljon tasoja, ja toisaalta kokemattomampi lukija ei välttämättä osaa lukea suuresta klassikosta kaikkia rivivälejä”, Salmi sanoo.

Salmen mukaan lukeminen ei ole passiivista, vaan vaatii aktiivista ajattelua ja vuoropuhelua teoksen kanssa. Lukija täyttää rivivälit omalla ajattelullaan, ja tähän hyvä teos tarjoaa parhaat lähtökohdat.

Jokaisen olisi Salmen mukaan hyvä lukea elämänsä aikana monenlaisia kirjoja.

“Lukutaito on myös taito, joka vaatii jatkuvaa harjaannuttamista ja kehitystä. Suosittelen, että kaikki ihmiset lukisivat elämänsä aikana myös hankalia tekstejä, ja sitä kautta kehittäisivät omaa lukutaitoaan.”

Silti lukemisen taitoa ei tarvitse aina kehittää.

“Mielestäni on aika surullinen ajatus, että kaikkien asioiden elämässä pitäisi olla kehittäviä. Joskus voi tarvita viihteellistä lukemista ja silloin on kiva, että sellaista on saatavilla”, Salmi sanoo.

Viihdekirjallisuuden paikka politiikassa

Salmen mukaan yleinen väite siitä, että viihdekirjallisuudella ei olisi yhteiskunnallista merkitystä, ei pidä paikkansa.

“Jos puhutaan kirjallisuudesta taiteen muotona, niin sillä on aina yhteiskunnallista merkitystä, oli sillä sellaiset intentiot tai ei. On teoksia, jotka tarkoituksellisesti ottavat poliittisesti kantaa tai sitten eivät ota, mutta ne ovat silti poliittisia. Riippuu lukijasta ja vastaanotosta, minkälaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia kirjalla on.”

Esimerkkinä tästä voidaan pitää Rachel Reidin romaania Heated Rivalry (2019), joka on noussut viime aikoina suosioon etenkin TikTokissa. Viihteellinen tarina käsittelee homoutta heteronormatiivisessa jääkiekkomaailmassa sekä Venäjällä, jossa aihe on pitkään ollut vaiettu.

Salmen mukaan kaikki kirjallisuus on jollain tavalla poliittisesti merkityksellistä.

“Kirjailijoiden on myös mahdotonta ennustaa sitä, millainen vastaanotto joillakin teoksilla tulee olemaan. Kaikki teokset keskustelevat keskenään ja maailman kanssa”, hän sanoo.

Osa kirjoista luokitellaan kuitenkin viihdekirjallisuudeksi. Salmen mukaan luokittelulla on usein käytännöllinen syy.

“Koska kirjoja sijoitetaan johonkin hyllyyn kirjastossa tai kirjakaupassa, sieltä kumpuaa ehkä osittain vaatimus tehdä erottelua vaikkapa viihteellisten ja korkeakirjallisten teosten välille.”

Salmen mukaan viihdekirjan viihdyttävyys syntyy usein siitä, ettei kirja varsinaisesti haasta lukijaa, vaan toistaa toimivaksi havaittuja rakenteita. Aiheet tai kokonaisuus tekevät lukukokemuksesta sujuvan ja viihdyttävän.

Arvostusta etsimässä

Viihdekirjallisuutta ei kuitenkaan arvosteta yhtä paljon verrattuna muihin kirjallisuudenlajeihin. Viihdekirjallisuuteen liittyy myös paljon sukupuolittunutta arvottamista. Usein naisten lukemia kirjoja pidetään vähemmän arvokkaina.

“On pitkä perinne, jossa naisille suunnattua viihdekirjallisuutta pidetään ‘hömppänä’. Dekkarit ovat jotenkin hyväksyttävämpiä, koska niissä on väkivaltaa ja niitä lukevat myös miehet”, Salmi sanoo.

“Yleisesti ottaen asioita, joista naiset ovat kiinnostuneita, pidetään herkemmin pinnallisina.”

Myös käytettyihin termeihin voi liittyä negatiivisia sävyjä.

“Tiedän, että kustannusalan ihmisistä osa ei suostu käyttämään esimerkiksi termiä ‘chick lit’ kuvaamaan naisille suunnattua viihdekirjallisuutta, koska sitä pidetään alentavana ja halventavana terminä”, Salmi kertoo.

Toisaalta eri lajityyppien arvostus on ajassa kiinni. Se, mikä mielletään ”hömpäksi” ja mikä on sosiaalisesti hyväksyttyä, vaihtelee aikaukausien mukaan.

Keiden ääni kuuluu?

Julkisuudessa keskustellaan aika ajoin siitä, haastaako kirjallisuuskeskustelu lukijoita riittävästi. Salmen mukaan kirjallisuuskeskutelua kuitenkin kokonaisuudessaan tarvittaisiin myös lisää.

“Kirjallisuuskeskustelua tarvitaan lisää eri näkökulmista ja lähtökohdista. On ymmärrettävää, että kirjallisuusihmiset kaipaavat lisää kirjallisuuskritiikkiä ja asiantuntevaa puhetta kirjallisuudesta. Itse ajattelen, että sen lisäksi kaivataan kuitenkin myös matalamman kynnyksen puhetta”, Salmi sanoo.

Eri kirjallisuusmediat eivät sulje toisiaan pois:

“Tarvitaan myös kirjasuosituksia, booktokkaajia, kirjagrammaajia sekä mainostajia. Kirjallisuuden ekosysteemi vaatii sen, että on kaikenlaista puhetta kirjallisuudesta. Suomessa ilmestyy vuosittain tuhansia kirjoja, eivätkä ne pysty puhumaan puolestaan. Tarvitaan joku ihminen kertomaan niistä muille.”

Salmi kuitenkin muistuttaa, että kirjallisuusmediat käyttävät väistämättä aina valtaa.

“Toimittajat valitsevat säännöllisesti, mistä asioista ja ihmisistä kirjoitetaan, ja mitä teoksia nostetaan esimerkeiksi. Siihen liittyy vallankäyttöä”, Salmi sanoo.

Valta näkyy myös siinä, ketkä kirjailijat nostetaan esiin.

“Mitkä äänet nostetaan muiden yläpuolelle, ketä kirjailijaa nimitetään ‘sukupolven ääneksi’ ja kenen teokset luokitellaan napanöyhdän kaivelemiseksi. Mitkä aiheet ovat pieniä, mitkä ovat suuria.”

Salmen mukaan esimerkiksi Helsingin Sanomien kirjallisuuskritiikkien merkitys on noussut suhteettoman suureksi, ja tarvittaisiin lisää kirjallisuusmedioita puhumaan kirjoista.

“Parhaimmillaanhan kirjallisuusmediat kykenisivät arvioimaan moninaisesti eri genrejä. Olisi säännöllisesti juttuja lasten- ja nuortenkirjallisuudesta, sarjakuvista ja dekkareista ja kaikista mahdollisista kategorioista voitaisiin nostaa esimerkkejä.”

Myös sukupuoli vaikuttaa siihen, miten kirjailijoista ja kirjoista puhutaan.

“Klassinen esimerkki on se, että kun nainen kirjoittaa elämästään, hän on itsekeskeinen ja mielikuvitukseton, ja kun mies kirjoittaa elämästään, hän on sukupolvensa ääni. Ja naisen kokemus ei aina onnistu olemaan edes naiseuden kokemus ja kuvaus, vaan ainoastaan yhden naisen kokemus.”

Ajatusleikkinä Salmi mainitsee, miten eri tavalla suhtauduttaisiin vaikkapa Knausgårdin Taisteluni-sarjaan (2009-2011), jos sen olisi kirjoittanut nainen.

Kirjallisuuskeskustelut ovat kaikille

Salmen mukaan kirjallisuuskeskustelun pitäisi olla mahdollisimman saavutettavaa. Tämä ajatus näkyy myös Piiri-mediassa, jonka Salmi perusti yhdessä toimittajien Adile Sevimlin ja Tuija Siltamäen kanssa.

“Tarkoitus [Piirissä] on kannustaa ihmisiä lukemiseen siinä mielessä, että ajattelen, että Piiri on niille, jotka haluavat lisää lukemista ja kirjallisuutta elämäänsä.”

Salmen mukaan Piiri pyrkii tarjoamaan puhetta kirjoista erilaisille lukijoille.

“Toivoisin, että me pystyisimme tarjoamaan erilaisille, erilaisista taustoista tuleville ihmisille puhetta kirjoista. Olisimme sellainen paikka, joka innostaisi lukemaan. Ajattelen, että me olemme vähän sellaisia kanssalukijoita.”

Kirjoittaja kuuluu Lukufiiliksen toimituskuntaan.