Millaista on kirjoittaa kritiikkiä?

kynä, paperi

Enkö oikeasti pidä tästä tekstistä vai enkö vain ymmärrä jotakin sen ilmiötä? Ajattelen sitä usein. Joka kerta, kun kirjoitan jostain teoksesta. Olenko liian nuori ymmärtämään tämän tekstin kauneutta? Liian kokematon? Kaikki muut pitivät tästä kirjasta, jokin minussa on, kun en siitä itse pitänyt. Ehkä en kirjoita tästä mitään. Ainakaan julkaistavaksi.

Kritiikin kirjoittaminen jännittää. Miten kirjoittaa ajatukset sellaiseen muotoon, että olennainen tulee kerrotuksi? Miten perustelen mielipiteeni niin, että eri mieltä oleva voisi ymmärtää näkemykseni? Mielipide on perusteltava. Kertoa eri näkökulmista se, mitä ajatuksia kritiikkini kohde minussa herätti. Toisen ajatuksia en voi hallita, mutta voin tehdä töitä sen eteen, että toisella on mahdollisuus ymmärtää minun näkemykseni. En ole valmis, kuka olisikaan. Keskeneräisyydessäni kirjoitan nyt näin; opittuani uutta kirjoittanen toisin. Jännitys kertoo, että pidän sanomaani merkityksellisenä. Kirjoittamisella on minulle merkitystä. Myös kritiikin kirjoittamisella, vaikka en siitä yleisesti pidäkään kauheasti. Tai ehkä juuri siksi sillä on merkitystä. Palaan sen luo uudestaan ja uudestaan, vaikka se tuottaa päänvaivaa joka kerta.

Kutkuttavaa, kiinnostavaa ja palkitsevaa. Myös sitä tarkoittaa kritiikin kirjoittaminen minulle. On etsittävä näkökulmia, uusia huomioita, ehkä jotain, mitä kukaan muu ei ole vielä kritiikkiinsä teoksesta kirjoittanut. Voi kehitellä jonkinlaisen teorian, voi pohtia syvästi, miksi ajattelee juuri niin kuin ajattelee. Usein itselleni mieleenpainuvimmat tekstini ovat kritiikkiä sisältäviä arvioita. Painin juuri niiden tekstien kanssa kaikista eniten. Käytän niihin aikaa, muuntelen lauseita ja yritän etsiä mielipidettäni sanoitettavaksi. Palkitsevaa on, kun onnistun viimeinkin sanoittamaan ajatukseni. Jo viikon päästä mietin, miten olisin voinut perustella jotakin kohtaa eri tavalla. Mietin, miksi keskityin kirjoittamiini yksityiskohtiin – nyt ne tuntuvat niin mitättömiltä. Tajuan, että näkemykseni teoksesta on muuttunut täysin. Elämä on opettanut taas.

Kirjoittamani kritiikki kertoo pakostikin minusta. Se kertoo siitä, mistä pidän. Mihin kiinnitän huomioni ja mitkä asiat jäävät minulle epäselviksi. Sen takia jokainen, joka kritiikkiä kirjoittaa julkaistavaksi, on minusta jollakin tapaa rohkea. Siinä paljastaa omaa maailmaansa samalla, kun esittelee teosta yleisölle. Kuka tahansa voi olla samaa tai eri mieltä. Rohkeutta vaatii olla juuri omaa mieltä. Kertoa, perustella ja seistä sanomansa takana. Objektiivista kritiikkiä kun ei ole. Kirjoittaminen jännittää taas. Olenko liian kokematon? Liian nuori?

Eikö kirjoittamani kritiikki ole kiinnostavaa juuri sen takia, että sen on kirjoittanut minä? Minä, juuri tässä hetkessä, kun olen lukenut tekstin juuri tässä elämäntilanteessa. Voin lukea saman vuoden päästä ja keskittyä aivan eri asioihin. Se on todennäköistä, ihmisenähän kasvan ja muunnun jatkuvasti. On päästävä ajatuksesta, että kritiikkini olisi alempiarvoisempaa siksi, että olen nuori. Tietenkin olen kokemattomampi kuin joku muu. Omalla tekstilläni voin kuitenkin antaa oman ikäiselleni äänen. Kertoa yhden mielipiteen miljoonista.

Palaan koneen ääreen ja jatkan mielipiteideni pohtimista. Painiminen tekstin kanssa alkaa jälleen.

Kirjoittaja on Lukufiiliksen toimituskuntalainen.

← Takaisin