”Museoilla on vielä paljon tehtävää, jotta nuoret kokisivat ne omakseen”

Miltä taidemuseo näyttää nuorten silmin? Yhteistyössä Amos Rexin kanssa julkaistu Breathe-sarjakuvateos pohtii, kuinka museossa saa olla. Kohtaamiset Amos Rexin nuorten kävijöiden kanssa inspiroivat Melanie Oreniusta, Laura Porolaa ja Ulla Donneria pohtimaan, miltä aikuisten museomaailma näyttää teinien silmin. Lukufiilis haastatteli museopedagogiikan ja nykytaiteen parissa pitkään työskennelleitä kuvataidekasvattajia, Melanie Oreniusta ja Laura Porolaa nuorille suunnatusta Breathe-sarjakuvateoksesta.

Kirja on saanut inspiraatiota museon kävijöiden ja työntekijöiden aidoista kohtaamisista vuosien varrelta. Miten näitä kohtaamisia on seurattu ja miten niitä on karsittu teokseen?

”Työskentelemme molemmat Amos Rex taidemuseon yleisötyön tiimissä, joka tarkoittaa, että keskitymme erityisesti siihen mitä tapahtuu museokävijöiden ja taiteen välisessä kohtaamisessa. Museollamme on upea henkilökunta vastaanottamassa ja auttamassa kävijöitä saamaan mahdollisimman antoisan museovierailun ja he jakavat palautetta ja kokemuksia päivittäin museon arjesta. On joitain asioita, jotka toistuvat näyttelyittäin (teoskosketukset, näyttelyn vihaaminen/rakastaminen), mutta aina kävijät voivat yllättää (pizzan jättäminen narikkaan). Parasta työssämme onkin, että pääsemme päivittäin kuulemaan, seuraamaan ja kohtaamaan erilaisia tilanteita museolla.”

Koska kyseessä on nuorille suunnattu sarjakuva, on kuvitus siinä suuressa roolissa. Miten kuvitus ja kieli kohtaavat nuorten maailman teoksessanne?

”Kuvakäsikirjoitusta tehdessämme heittelimme ilmaan kaikkia mahdollisia ideoita siitä, mitä kaikkea kuvissa voi näkyä, ja millaisia viestejä kuviin voisi sisällyttää. Jotkut kuvat taas halusimme jättää enemmän auki tulkinnalle, jotta lukija voi kuvitella tilannetta ja tunnetta, jota kohtaukseen liittyy. Sen jälkeen sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Ulla Donner alkoi tekemään taikojaan tarinalle ja toi omia ideoitaan osaksi kirjaa. Keskustelimme myös paljon kuvan ja tekstin suhteesta, esimerkiksi siitä, mitä Niki ja Lumi sanoo ääneen puhekuplissa, ja mitä kaikkea taas voidaan kertoa Ullan kuvituksen kautta.

Oli tärkeä, että pääosassa on se puoli museosta, mitä nuori oikeasti kohtaa vieraillessaan: erikoisia sääntöjä ja käytäntöjä, avoinnapitohenkilökuntaa, helpommin ja vaikeammin lähestyttävää taidetta, uusia sanoja, muita vieraita, nuoria ja kouluryhmiä.”

Millaisia kohtaamisia museon työntekijät kohtaavat juuri nuorten kanssa?

”Nuoret antavat usein suoraa ja rehellistä palautetta, ja ovat usein avoimia löytämään esimerkkejä tai samaistumispintoja omista visuaalisista maailmoistaan. Nuorten kanssa tuntuu usein, että voi kohdata jotenkin suoremmin ja herkemmin sekä ihmisten kesken että taiteen kanssa. Nuoret ovat myös kriittisiä, ja olemme siitä kiitollisia, sillä ilman kritiikkiä museot eivät voisi kehittyä!”

Millainen suhde nuorilla on taiteeseen ja museoihin teidän mielestänne? Onko se kenties muuttunut vuosien saatossa?

”Museoilla on vielä paljon tehtävää, jotta nuoret kokisivat ne omakseen. Kirjastot ovat tehneet hienoa työtä tässä, ja kivaa että sarjakuvakin löytyy kirjastoista. Museoissakin pyritään tekemään museovierailua nuorille relevantiksi, painottaen, että näyttelyitä voi tulla katsomaan omista lähtökohdistaan käsin. Tiedoksi, että suuriin osaan museoihin pääsee ilmaiseksi, jos on alle 18-v!”

Suunnittelette sisältöjä eri-ikäisille museokävijöille. Millaista on suunnitella sisältöjä nuorille? Eroaako se kenties muista ikäryhmistä? Vaatiko sen suunnittelu jotain erityistä huomiota ja taitoja?

”Suurin ero on ehkä siinä, että kun suunnittelee nuorille vaikkapa opastusta, siinä pitää olla valmius improvisaatioon ja suunnitelman muuttamiseen hetkessä. Aikuisten kanssa vierailut ovat usein helpommin ennakoitavissa. On tärkeää luoda nuorille sellaisia vierailuja, jotka tuntuvat omalta, esimerkiksi taidepajoissa ja opastuksilla pyritään yhdessä pohtimaan, miten taidemuseossa näkyvä taide liittyy nuoren omaan elämään. Haluamme kannustaa siihen, että nuoret kasvavat aikuisiksi, jotka uskaltavat muodostaa taiteesta oman mielipiteen. Ehkä jopa sanoa sen ääneen!”

Teoksessa näyttäytyy monitasoisesti taiteen kokeminen. Miten sen kokemisen erilaisuus näyttäytyy työssänne?

”Museoissa näyttelyitä on suunnittelemassa eri alojen ammattilaiset, ja heitä kaikkia tarvitaan, jotta mahdollisimman moni kävijä saisi mieleenpainuvan kokemuksen taiteen parissa. Mietimme yhdessä millaista tarinaa näyttely kertoo, ja miten mahdollistamme, että kävijä voisi liittää siihen oman näkemyksensä. Suunnittelemme miten taideteokset näyttelyssä asettuvat turvallisesti ja miten niiden välissä mahtuu liikkumaan vaikkapa ryhmässä tai pyörätuolissa. Kirjoitamme erilaisia tekstejä, esimerkiksi ohjeita, syventäviä seinätekstejä ja somepostauksia, mietimme miten näyttelyyn ylipäätään löytää ja millaista apua ja opastusta lopulta näyttelyssä saa.”

Nuoret eivät välttämättä ymmärrä, miksi koulun kanssa pitää käydä museoissa. Taide ja sen analysointi voi siis tuntua kummalliselta. Miten nuoren suhdetta taiteeseen voi mielestänne kehittää ja syventää? Miten esimerkiksi kummalliselta (tai jopa pakolliselta) tuntuvan museokäynnin voisi hyödyntää suhteen rakentumisen kannalta?

”Tärkeintä on, että uskaltautuu ja jaksaa museoon ylipäätään! Sitten pitää vaan toivoa, että museossa tapahtuu vaikka jokin yksi pieni oivallus, jotain hauskaa tai pohdituttavaa, tai että jokin teos jää mieleen. Joskus taidekokemus voi pulpahtaa uudestaan päähän vaikkapa vuosi vierailun jälkeenkin, joten uskomme siihen, ettei vierailun siinä hetkessä ole pakko tuntua supermerkitykselliseltä. Päässä tapahtuu paljon asioita myös alitajuntaisesti, jonne se taide ehkä vaikuttaa eniten. Ja joskus jos jokin teos ärsyttää tosi paljon, voi sekin olla todella tärkeä taidekokemus!”

Teoksessa yhteiskunnan rakenteet tulevat esiin. Mitä mieltä olette siitä, onko taide tarpeeksi saavutettavaa nykyajan nuorille? Onko kaikilla nuorilla mahdollisuus ymmärtää ja nauttia taiteesta samalla tavalla?

”Suuret taidemuseot ja kansainväliset näyttelyt sijoittuvat suurimmaksi osaksi isoihin kaupunkeihin Etelä-Suomessa. Muuallakin on fantastisia museoita, mutta välimatkat ovat pidempiä, ja tiedämme että kaikilla ei ole mahdollista tai kiinnostustakaan matkustaa tuntikaupalla museoon. Jos kotona on aikaa tai rahaa käydä vapaa-ajalla museoissa, on usein matalampi kynnys itsekin lähestyä taidetta (ei toki aina). Kaikilla on kuitenkin oikeus nauttia taiteesta, ja koska taide on täysin vapaa tulkinnoille, on kaikilla periaatteessa myös sama mahdollisuus ymmärtää sitä.”

Teoksessa on myös ripaus huumoria. Voiko taiteeseen suhtautua myös huumorilla ja kevyesti? Onko taiteeseen suhtautumiseen jotain työkaluja nuorille?

”Ehdottomasti saa! Joskus ajatellaan, ettei taideteos voisi naurattaa, mutta taidenäyttelyssä kaikki tunteet ovat sallittuja – naurun lisäksi vaikkapa itku tai suuttumus.”

Teoksen nuoret tuntuvat samaistuttavilta etenkin heidän käyttämänsä kielen takia. Onko nuorten henkilöhahmojen rakentaminen vaikeaa kielellisesti?

”Se oli todella jännittävää! Kieli ja etenkin nuorten kieli muuttuu koko ajan, ja nopeasti. Halusimme käyttää jotain ajankohtaisia ilmaisuja, mutta muuten pitää päähahmojen puhe mahdollisimman ”neutraalina”. Tässäkin auttoi se, että vietämme itse aikaa nuorten parissa. Teimme kirjoittaessa myös paljon aikamatkustelua omaan nuoruuteen, jotta muistuisi mieleen keitä me olimme Lumin ja Nikin ikäisinä, ja miten itse kommunikoimme 14-vuotiaina. Moni vanha tuttu tai sukulainen onkin tunnistanut tiettyjä piirteitä päähahmoissa…”

Mitä haluaisitte sanoa Lukufiiliksen nuorille?

”Ihanaa, kun luette! Kukaan ei voi riistää meiltä fiktiivisiä maailmoja, ja uskomme että niissä tapahtuva unelmointi on supertärkeää nykymaailmassa – ja tulevaisuutta ajatellen. Ja kiitos jos luette meidän sarjakuvaa! Se on tehty suurella rakkaudella ja intohimolla yleisölle, joille museot melko harvoin tekee kirjallisuutta. Toivottavasti viihdytte Nikin ja Lumin parissa, ja tulkaa museoon moikkaamaan meitä.”