Nuoret kirjailijat Vilja Kainulainen ja Lilja Kangas päätyivät kirjoittamaan Kustannus Z:lle kirjoituskilpailun kautta

Kuvat: Vilja Kainulainen (vasen) ja Lilja Kangas (oikea)

“Päädyin kustannus Z:lle, kun äitini kertoi kirjoituskilpailusta, josta saattoi voittaa kirjan kustantamisen. Äiti oli nähnyt netissä ilmoituksen ja kertoi minulle siitä. Innostuin heti aivan sairaasti ja olisin heti halunnut päästä kirjoittamaan, mutta äiti käski mennä ensin ulos.” Kertoo nuori kirjailija Vilja Kainulainen omasta alkutaipaleestaan.

“Jo 7-vuotiaana päätin, että tahdon kirjoittaa kirjan ennen kuin täytän 18 vuotta. Aloitin kirjoittamisen lähemmäs kymmenen kertaa, aina uudelleen ja uudelleen, mutta koskaan en saanut tarinaa edistymään. Sitten yhtenä päivänä bongasin somesta mainoksen lasten ja nuorten kirjoituskilpailusta, jossa palkintona oli kustannussopimus. Ajattelin, että nyt, jos ei koskaan!” Vastaa Lilja Kangas.

“Olen haaveillut siitä pienenä. Kirjoitin pienenä silloin mielestäni aivan mahtavia kirjoja, joita en kylläkään saanut valmiiksi. Ajattelin silloin, että lähettäisin jonkun suunnitelman Otavalle, mutta se oli vain jotakin mielikuvitustani. Ei sitä olisi tapahtunut. Kun minulle tuli oikeasti mahdollisuus omaan kirjaan, se kuulosti mahtavalta ja kirjoitin mitä kerkesin. Ideoita sauhusi sormiani pitkin tietokoneen ruudulle ilman mitään ajatuskarttoja tai juonen suunnittelua. En oikein ajatellut, että kirjoittaisin mitenkään erityisesti, vaikka useat sanoivat, että tekstini on aivan upeaa. Pidän itse siitä, miten kuvailen asioita.” Vilja avaa ajatuksiaan.

Kirjan julkaiseminen ja sen aiheuttamat tunteet

“Kirjan julkaiseminen nuorena on aika mukavaa. Se antaa vähän pohjia, jos aion isompanakin kirjoittaa kirjoja, koska haluaisin olla kirjailija. On varmasti aika mahtavaa, kun on oma kirja kirjahyllyssä. Ai pelottaako? Ei missään tapauksessa! Uskon itseeni aika vahvasti, ja kirjastani tulee hyvä. Tietysti on se vaara, että kirjaa ei lueta, eikä osteta yhtään, mutta en pidä sitä kovin todennäköisenä. En kylläkään myös usko, että kirjastani tulee jymymenestys tai, että kaikki haluaisivat lukea sen. Kirjasta tulee hyvä ja sillä sipuli. Ja jos joku muu väittää muuta, se on sitten hänen mielipiteensä.” Vilja kertoo omista tuntemuksistaan.

“Kilpailun viimeisenä päivinä lähetin käsikirjoitukseni kustantamoon. Se tuntui hirveän jännittävältä. Uskoni omiin taitoihin alkoi hiipumaan, ja ajattelin, ettei tästä mitään tule. En kehdannut näyttää tekstiäni kenellekään. En antanut edes vanhempieni lukea sitä. Kukaan muu, kuin minä, ei tiennyt millaisen tarinan olin lähettänyt. Jälkikäteen ajateltuna se kyllä naurattaa.

Kun sitten kuulin, että olen yksi kilpailun voittajista, en voinut uskoa, että se on oikeasti totta. Tuntui uskomattomalta, että vihdoin sain toteuttaa unelmaani ja työstän ihka oikeaa omaa kirjaa.” Kirjoittaa Lilja.

Lilja Kangaksen kirja Tahdon elää on julkaistu heinäkuussa 2022. Kirja kertoo 15 – vuotiaasta Taikasta, joka sairastuu syöpään. Kirjassa käsitellään paljon tuttuja asioita Liljalle, ja hän haluaakin muistuttaa meitä kaikkia siitä, että niin kauan kun me ihmiset olemme yhdessä, meillä on voimaa jaksaa.

“Valitsin kirjoittaa syövästä, koska siitä ei ole juurikaan tarinallisia kirjoja nuorille ja aihe on minulle itselleni hyvin tuttu. Olen sairastanut syövän aivan pienenä ja parantunut siitä. Myöhemmin, kun aloin käsittelemään sairauden aiheuttamia tunteita ja ajatuksia, olisin toivonut löytäväni kirjoja, joiden kautta saisin vertaistukea. Sellaisia kirjoja ei kuitenkaan paljoa ole, joten ajattelin, että voin edistää asiaa ja tehdä itse yhden lisää.

Olen kuullut usein sanottavan, että kannattaa kirjoittaa siitä, mistä oikeasti tietää. Minä tiedän miltä tuntuu sairastaa syöpää ja halusin kirjoittaa siitä. Vaikka aihe oli minulle koko ajan selkeä ja tiesin mitä tahdoin tehdä, tuntui sen käsittely kirjassa välillä vaikealta. Kirjan tarina on keksitty, eivätkä henkilöhahmot ole suoraan oikeasta elämästä. Kaikki sairastamiseen liittyvät asiat, joista kirjassa kerrotaan, olen kuitenkin kokenut itse.”

Vilja Kainulaisen kirja ei ole vielä julkaistu, mutta kirja syntyy pikkuhiljaa. Kirjan nimi on Pinnan alla, kirjan ilmestymisaika on ystävänpäivänä 2023. Kirja kertoo 11-vuotiaasta Aila nimisestä tytöstä, joka päättää lähteä outoon, synkkään ja salaperäiseen metsään.

“Aloitin kirjan kirjoittamisen 10-vuotiaana mutta lähetin sen kun olin 11-vuotias. Tällä hetkellä olen 12-vuotias ja kirjani pitäisi olla aivan pian valmis. Painossa ja kuvituksessa menee tietysti vielä aikansa, joten vielä jonkin aikaa joudutaan odottamaan. Olin aikaisemmin keksinyt kirjaideoita salaperäisestä metsästä, jonne tyttö lähtee. Otin ajatuksen käyttöön aivan ensimmäisenä sen pidempää miettimättä. Olen saanut inspiraatiota meidän etupihan metsästämme, jossa on pieni lampi, mutta metsä ei kylläkään muistuta kirjani metsää, johon kirjan päähenkilö Aila lähtee. Olen myös kysynyt kavereiltani ideoita kirjaan, mm. henkilöitä, vitsejä ja kysymyksiä.”

Kirjoitusprosessin monet vaiheet

Kirjoitusprosessi on ollut hyvin opettavainen ja mielenkiintoinen. Kirjan kirjoitus prosessi ei ole vain kirjoittamista ja juonen hiomista, vaan siihen kuuluu myös mahdollisesti kuvittaminen ja sopivan kuvittajan löytäminen. Prosessi opettaa monta asiaa ja ennen kaikkea armollisuutta itseään kohtaan:

“Kirjoitusprosessi on ollut aika mielenkiintoinen ja opettanut minulle paljon. Alussa niinkuin jo sanoinkin minulla ei ollut mielessäni muuta kuin päähenkilön nimi ja kirjan kohokohta. Loppujuonta en ollut keksinyt yhtään. Lähetin kirjan kun siinä oli n. 40 konearkkia tekstiä. Aluksi toivoin, että olisi ihanaa voittaa. Äitini kuitenkin sanoi minulle, että ei kannata pahastua, jos en voitakkaan. Kun oli kulunut jonkin aikaa, ajattelin, että en ehkä haluaisikaan enää voittaa. Pelotti, että miten saan kirjoitettua kirjan loppuun, kun loppujuoni oli täysin keksimättä. Luovuin kilpailun voittamisen ajatuksesta. Kuitenkin eräänä aamuna aivan 4.-luokan ensimmäisinä päivinä sain sähköpostin, jossa minulle kerrottiin että voitin. Olin aluksi että mitä, mutta pian tajusin, että olin yksi yhdeksästä voittajasta. Tuntuu edelleen hullulta, että yli viidestäsadasta tekstistä minun tekstini oli yhdeksän valitun joukossa.

Voiton jälkeen kirjoitin kirjaani ehkä sivun ja olin aivan kujalla. En saanut tarinaa jatkettua ja olin törmännyt tiiliseinään. Ajattelin jo, että kieltäydyn tarjouksesta kirjani julkaisusta.

Jossakin vaiheessa ajattelin, että muiden kilpailun voittaneiden kirjat ovat varmasti parempia kuin minun ja minun tekstini on aivan surkea. Olin kuopassa, eikä minulla ollut motivaatiota kirjoittamiseen. Pelkäsin myös, etten varmasti saisi kirjaa valmiiksi. Illalla sängyssä asia ahdisti. Joskus jopa kirjan ajatteleminen jännitti, saatika kirjoittaminen. Keksimme äitini kanssa yhdessä kirjalle loppujuonen ja se oli niin helpottavaa että itkimme.

Tekstiä ei paperille kuitenkaan syntynyt. Sanat takertuivat päähän möykyksi eikä mikään sana tullut ulos näytölle. Yhtenä iltana kuitenkin käänsin laatikon päässäni ympäri ja ajattelin eri näkökulmasta. Ensiksi ajattelin, että en pysty siihen, en osaa kirjoittaa, en saa sitä valmiiksi koskaan. Mutta sitten käänsin sivua ja ajattelin erilailla.

Ajattelin: Minusta tulee kirjailija ja se on ihan huippua! Siitä kirjasta tulee mahtava! Pystyn siihen vaikka tuulen, sateen, rännän ja kaiken loskan läpi! Olen tosi hyvä kirjoittamaan! Silloin sain yhden elämäni tärkeimmistä vinkeistä. Kaiken ratkaisee  ASENNE! Kun ajattelin, että en pysty siihen, ei varmasti syntynyt tekstiä paperille. Mutta, kun uskon itseeni, kirjoittaminen sujuu myös paremmin! Eikä kirja yhdessä yössä valmistu. Pieniä askelia kerrallaan. Tämä tapaus opetti minua ja vieläkin vaikka en sitä ole aiemmin huomannut, suhtaudun asioihin eri tavalla ja mietin, miten kannattaa suhtautua.

Kun esimerkiksi mokasin, nauroin vain ja sanoin: -Upsis! Ja unohdin sen. Nykyään etenen edelleen ilman ajatuskarttoja luvun sisällöstä, mutta olen kirjoittanut jo kirjan lopun valmiiksi. Vielä ompelen palaset yhteen ja valmis! Oli myös vaikeaa valita kuvittaja ja miettiä kuvitusta. Lopulta löysimme hyvän valinnan ja kuvat ovat uskomattoman hienoja!” Kertoo Vilja omista tuntemuksistaan kirjan edetessä.

“Kun kirjan työstäminen todella alkoi, aloin kuitenkin olla epäileväinen. Ahdisti, etten sittenkään osaa kirjoittaa ja pelkäsin, ettei kirjaa ehkä koskaan julkaistaisikaan. Kustannustoimittajani kuitenkin auttoi ja oli tukenani jatkuvasti. Hän teki ehdotuksia muutoksista, lisäyksistä ja poistoista. Sain aina itse päättää, mitä ehdotuksilla tein. Välillä tuntui, että työtä oli aivan suunnattomasti, mutta pian jo koitti kirjan kannen suunnittelu, eli loppu häämötti. Tahdoin kirjan kansista juuri oman näköiseni. Minulla oli tarkka visio kansikuvasta ja kannen värimaailmasta. Isäni on graafinen suunnittelija ja hän työsti kannen toiveitteni mukaan. Aloin työstämään projektiani. Kirjoitin lähes joka päivä. Arkena kirjoitin koulupäivien jälkeen ja viikonloppuisin usein kokonaisen päivän. Nyt käsikirjoitus vihdoin edistyi ja se kävi yllättävänkin helposti, vaikka välillä olikin vaikeaa. En olisi osannut arvata, miten paljon kirjan kirjoittaja joutuu tekemään töitä ja miten hidasta hommaa kirjoittaminen on. Voi kuitenkin kuulostaa hassulta, että lopulta kaikkein vaikeimmalta tuntui keksiä tarinan hahmoille nimet. ” Kertoo Lilja omasta projektistaan ja sen aiheuttamista tunteista.

Millaisia lukijoita Vilja ja Lilja ovat?

Lilja kertoo lukevansa vapaa-ajalla paljon, etenkin rikoskirjallisuutta ja kirjoja, jotka liittyvät tositapahtumiin: “Ne opettavat elämästä niin paljon. Fantasia sen sijaan ei ole lainkaan oma juttuni. Lempikirjailijani on tällä hetkellä Lotta Saahko. Hänen tyylinsä kirjoittaa on mielestäni kiinnostava. On hienoa, miten Lotan kirjat sopivat niin monen ikäisille ihmisille. Rakastan myös hänen mekkojaan. Ne ovat upeita! Jos minulta puuttuu motivaatio kirjoittamiseen, Lotan Instagram on varma paikka, josta sitä löydän.”

“Luen aina, kun on motivaatiota. Vähän aikaa sitten koulussa meidän piti lukea Kepler62 kirjasarjaa. Meidän piti lukea vain ensimmäinen kirja, mutta minä innostuin ja olen nyt lukemassa jo toisiksi viimeistä eli kahdettatoista kirjaa. Jossakin vaiheessa luin kirjaa vuorotellen kaverini kanssa. Kun minä olin kotona lukenut kirjan, pyöräilin kaverini luokse ja vein kirjan hänen postilaatikkoonsa. Luen usein fantasiakirjoja ja tykkään myös sarjakuvista ja sellaisista. Suosikki kirjojani ovat varmaan Kepler62 kirjat, Taika Taksinen kirjat, Huimaa sarja sekä Harry Potterit. Lempi kirjailijoita ovat mm. Timo Parvela ja Siri Kolu.” Kertoo Vilja omista lukutottumuksistaan.

Haastattelun kirjoittamisen aikana Vilja ehti lukemaan kaikki Keplerin kirjat.

Kirjojen henkilöhahmot ja lopputervehdykset

Vilja kertoo kirjansa päähahmon muistuttavan toisinaan häntä hänen omissa ajatuksissaan, mutta heillä on loppujen lopuksi vähän yhteistä. Hän on saanut ystäviltään inspiraation kirjan hahmoihin, ystävät ovat olleet mukana ideoimassa heitä.

Viljaa prosessin aikana on tukenut ajatus omasta kirjasta kirjahyllyssä.

“Se on uskomaton ajatus ja olen niin ylpeä itsestäni, kun kirja tulee valmiiksi. Saimme myös koulusta omat kannettavat tietokoneet, jolloin siirsin tekstini meidän kodin koneeltamme Google Docsiin, jolloin voin kirjoittaa omalla koneellani missä ja milloin haluan. “

“Asenne ratkaisee, muistakaa se. Ja kirjani pähkinänkuoressa: Pelot voi voittaa vain menemällä niitä päin”. – Vilja Kainulainen

“Nyt olen alkanut kirjoittamaan uutta kirjaa. Aiheesta en vielä muuta paljasta, kuin sen, että kirja on rikosaiheinen. Kun on jo yhden kirjan kirjoittanut, tuntuu seuraavan tekeminen paljon selkeämmältä ja helpommalta.” Vinkkaa Lilja.