Ilmiöt
2.2.2021
|
Meri Luttinen

Pääkirjoitus esikoiskirjailija Meri Luttiselta: Uskalla haaveilla tosissasi

Meri Luttinen on tamperelainen esikoiskirjailija. Hänen nuortenromaaninsa Myrskynsilmä sijoittuu muinaissuomalaiseen fantasiamaailmaan.

kirjailija Meri Luttinen
(Kuva: Riikka Vaahtera), WSOY

 

Uusi alku on monen haave, kirjan aloittava koukku ja elokuvien klisee, joka muuttaa kaiken. Se ilmestyy harmaaseen elämään ja saa tutunkin sädehtimään uudella tavalla. Uuden alun saa elämäänsä helpoiten avaamalla kirjan, mutta joskus toisen elämä ei riitä, vaan on aika itse olla uuden edessä. Se on jännittävää ja pelottavaa, mutta kuitenkin vaivan arvoista.

 

Olen keskellä mullistusta, josta olen haaveillut pitkään. Julkaisin viime elokuussa esikoisromaanini, ja sen jälkeen elämässä on ollut enemmän jännitystä ja onnentunteita kuin edeltävinä muutamana vuotena yhteensä.

 

Esikoiskirjan kirjoittaminen on epäilysten täyttämää puurtamista ja ihanaa seikkailua. Ensin on uskallettava haaveilla ja sitten tehtävä töitä haaveidensa eteen tietämättä, toteutuvatko ne lopulta. On tärkeää pilkkoa matka kohti unelmaa arkisiksi askeliksi. Lopputavoite saakin olla suuri ja ihmeellinen, jopa epärealistinen, mutta pienet saavutukset – esimerkiksi että tänään kirjoitan kymmenen minuuttia – motivoivat jatkamaan ja pikkuruinen pala kerrallaan projekti etenee. Vaikka kirjoittamisen matka on arvokas itsessään, on pelottavaa ajatella, että teen tätä tullakseni kirjailijaksi. Entä jos en onnistu? Toisaalta: entä jos onnistun? Sen eteen kannattaa tehdä kaikkensa.

 

Puolitoista vuotta sitten sain kustannussopimuksen ja viime syksynä, vuosien työn jälkeen, olin äkkiä siinä pisteessä, että sanat tietokoneella muuttuivat painetuksi kirjaksi kirjakaupan hyllyllä. Jännityksestä valvotuista öistä huolimatta kirjan valmistuminen tuntui yllättävältä ja ihmeelliseltä. Eniten yllätti sitä seurannut pitkä hiljaisuus.

 

Sitten tapahtui valtavan paljon. Myrskynsilmä oli lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana ja voitti Topelius-palkinnon. Puhelin soi, tuli haastattelupyyntöjä ja jouduin uusiin tilanteisiin: kertomaan kirjastani yleisön edessä. Vaikka uudessa alussa joutuu paljastamaan uuden puolen itsestään ja asettumaan alttiiksi myös epäonnistumiselle, selviytyminen antaa luottamusta omiin kykyihin ja uskoa siihen, että pärjää tulevissakin tilanteissa.

 

Nyt on aika elää kirjailijahaavettani todeksi. Vastaako se odotuksiani? Haaveen toteutuminen pelottaa, koska uudessa alussa on myös haaveilun loppu. Kirjailijan työ on uusien tarinoiden aloittamista toisensa perään, ja se sisältää väistämättä myös vanhasta luopumisen. Myrskynsilmän ilmestymiseen liittyikin yllättävää surua siitä, etten enää saa palata kirjan maailmaan, ja toisaalta iloa siitä, että se on otettu näin hyvin vastaan. Epäilykset, kuten tuleeko tästä mitään tai onko minusta tähän, eivät katoa, mutta minulla on niihin parempia vastauksia.

 

Uudet alut eivät useinkaan synny itsestään, vaan niitä kohti on uskallettava pyrkiä. Uusi alku alkaakin oman pään sisältä. Kannustan haaveilemaan pelkäämättä tulevaa, tarttumaan langanpäästä, kun sellainen ilmaantuu, ja nykäisemään rohkeasti.

← Takaisin
seuraa meitä