Pääkirjoitus: Kirja johtaa kirjaan

Eräänä kesäisenä päivänä tuttavani Nassi soitti. Hänellä oli tiedossaan korsolainen eläkeläismiesten porukka, jonka värikkäitä nuoruusmuistoja minun kannattaisi tulla kuuntelemaan. Että niistä saattaisi syntyä hyvä kirja.

Joopa joo, nämä on näitä, mietin epäillen. Romaanikäsikirjoituskin oli pahasti kesken. Jumissa. Olin kyllästynyt omaan tyyliini, maneereihini.

Nassi pyysi tulemaan edes tapaamaan herroja ja päättämään vasta sitten.

Onneksi menin. Eläkeläiset olivat ryhmä entisiä nuorisorikollisia. Heti ensitapaamisessa kävi selväksi, että porukalla tosiaan oli takanaan vauhdikas nuoruus: ammattimaista  pimeän viinan myyntiä jo alaikäisenä, Suomen ensimmäinen nuorisomellakan käynnistäminen , shekkipetoksia jne. He olivat myös loistavia tarinaniskijöitä.

En ollut ainoa ennakkoluuloinen. Porukan entinen pääjehu ei halunnut istua edes samaan pöytään, hän ei aluksi uskonut koko kirjahankkeeseen.

Tämän ensimmäisen korsolaisen kielikylvyn jälkeen pohdin, olisiko minusta tehtävään. Menisikö yöunet, kerrottaisiinko tarinat minulle pehmosuodattimen läpi, koska olen nainen yms.

Äijät taisivat pohtia samaa. Yksi heistä tiesi, että jännitysromaanissani ”Perhosveitsi” on kollektiivisena henkilönä yhdeksäs erityisluokka. Että voisinko heittää kirjan lainaksi, niin he tutustuisivat kirjoitustyyliini? Olihan minulla niitä pari pahvilaatikollista vintillä. Annoin jokaiselle oman kappaleen.

Se että Perhosveitsestä tykättiin ja tyylikin todettiin sopivaksi, tietysti imarteli. Se myös loivensi ennakkoluuloja puolin ja toisin.

Kahden vuoden ajan sain heittäytyä maailmaan, josta olin aiemmin nähnyt vain pieniä pintaraapaisuja. Tapasimme eri kokoonpanoilla noin joka toinen viikko. Kuuntelin, äänitin ja kirjoitin puhtaaksi. Pääsin jopa todistamaan rosvon ja poliisin iloista jälleennäkemistä kymmenien vuosien jälkeen.

Vaikka monet tarinat herättivät ristiriitaisia tunteita, ne aiheuttivat myös positiivisen aivomyrskyn ja muuttivat ajatteluani pysyvästi.

Kun ”Korson kriminaalit” ilmestyi, se sai innostuneen vastaanoton, mutta kuraakin lensi sähköpostitse sekä päin näköä. Että miksi taas rikollisia  ihannoitiin? Ei ihannoitu. Useimmat narisijoista eivät olleet avanneet koko opusta. Kirjurina toimiessani tuli entistä selvemmäksi, ettei rikolliseksi synnytä. Ensin on tapahtunut paljon ja kaikenlaista. Nuorisorikollisuus on monimutkaisempi yhteiskunnallinen ilmiö.

Yksi tarinoitsija kertoi nuorena toivoneensa, että hänetkin sijoitettaisiin moderniin nuorisokotiin Vantaan Rekolaan, jossa hänen ystävänsä asui. Että siellä kohdeltiin kuin ihmistä.

Raju lause. Olinhan tottunut ajattelemaan huostaanoton   tragediana.

Lause jäi vaivamaan ja näytti tietä lastensuojelun maailmaan. Se sysäsi liikkeelle seuraavan nuortenromaanini , Raakaversion. Siinä tarinan päähenkilöt asuvat ammatillisessa perhekodissa ja elävät täysillä nuoruutta. Toinen heistä harjoittaa siinä sivussa pientä laitonta bisnestä…