Ilmiöt
21.4.2020
|
Marisha Rasi-Koskinen

Pääkirjoitus Marisha Rasi-Koskiselta: Luovuutta ilmassa eli elämää aikakapselissa

Kuva: Laura Malmivaara, WSOY

 

Luovuus voi olla koetuksella, kun viettää viikkokausia pakattuna saman seinillä eristetyn kuution sisään. Omalla kohdalla sattui käymään tuuri, kun muutin uuteen kotiin juuri ennen pandemiaa, joten esimerkiksi valokuvattavaa riitti jonkin aikaa puuhellanluukuissa ja seinille heittyvissä varjokuvissa. Mutta mitä tehdä, kun huomaa kuvaavansa viidettä päivää samoja heijastuksia vastapäisen talon ikkunoissa. Kun ei jaksa olla luova. Kuunnellessani elokuvamusiikkia kirjoitustyön taustalla musiikki alkoi värittää kirjoitustyötä, niin kuin se usein tekee, ja mieleeni tuli yksi tuttu ratkaisu, jonka haluan nyt jakaa Lukufiiliksen lukijoille.

Joskus ideoiminen lähtee siitä, että katsoo tuttuja asioita toisin. Me elämme aivan erityisessä tilanteessa. Harva on kokenut aikaisemmin mitään vastaavaa. Videopuhelut alkavat tuntua todellisilta kohtaamisilta. Omalle isoisälle täytyy vilkutella ikkunan takaa. Kauppareissuista tulee metsästäjä-keräilijöiden vaelluksia, joille puetaan eri vaatteet ja lähdetään iso reppu selässä hankkimaan viikon ruuat kerralla. Vastaantulijoiden väistely kaupungilla tuntuu todeksi tulleelta videopeliltä. Eläminen neljän seinän sisällä on kuin kummallinen uni tai matka oudossa paikassa. Se on elämää aikakapselissa. Okei, selitän.

Perinteisimmillään aikakapseli on säilytyksen kestävä laatikko, johon sijoitetaan esineitä tai viestejä ja jonka avaamiselle määritellään vuosiluku. Aikakapseli on yleensä tarkoitettu myöhemmille sukupolville eli se on eräänlainen viesti tulevaisuuteen. Aikakapseli voi oikeastaan olla mitä tahansa. Jopa tähtienväliseen avaruuteen 1970-luvun lopulla lähetyt Voyager-luotaimet ovat eräänlaisia aikakapseleita, sillä ne sisältävät viestin mahdollisille vastaanottajille.

Luovuuden kannalta olen kuitenkin kiinnostunut vähän toisenlaisista aikakapseleista. Aikakapseli voi nimittäin olla myös viesti omaan tulevaisuuteen. Ensimmäiseksi tulee mieleen kirje, joka on kirjoitettu vanhemmalle itselle, tai päiväkirja, jota sitäkin kirjoitetaan tulevaisuuden minälle, jota ei vielä ole. Mutta aikakapseli voi sisältää myös tunteita. Olet ehkä huomannut, että joskus tunnet selittämätöntä iloa, surua tai yhtäkkistä ikävää ilman mitään syytä. Se voi johtua siitä, että olet tullut avanneeksi tiedostamatta syntyneen aikakapselin, siis kohdanneeksi jonkin tunteen menneisyydestä.  Avaimena varhaisemman minän tunteisiin on voinut toimia jokin haju, maku tai miksei vaikka ääni, jonka on aistinut silloin. Minullekin on käynyt monta kertaa niin, kerran esimerkiksi kuulin kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen musiikkia, jota olin hyvin nuorena kuunnellut yhden kesän mittaiseksi jääneessä seurustelusuhteessa. Kokemus oli ihmeellinen. Se oli tunnetta vailla selkeää kohdetta. Kaikki tapahtumat olivat kuoriutuneet pois, vain tunne oli jäänyt.

Kutsun näitä tunteita sisältäviä aikakapseleita tunneaikakapseleiksi erotuksena tunnekapselista, jolla psykologiassa tarkoitetaan yleensä jotain käsittelemätöntä traumaa, sillä ajattelen, että tunneaikakapselin sisällön ei tarvitse välttämättä olla mitään ikävää. Tunne voi olla myös positiivinen, nostalginen, haikea. Poikkeuksellisissa ja ehkä ajallisesti verraten lyhyiksi jääneissä elämäntilanteissa ihmisen mieli toimii toisin ja tunteet ovat erilaiset, oli tilanne sitten jännittävä, iloinen, stressaava tai vaikkapa tämä nykyinen laatikkoelämä koronaeristyksessä. Tunteet ja kokemukset jäävät mieleen, ja myöhemmin, aktivoituessaan aivan erilaisissa tilanteissa, ne ovat ehtymätön luovuuden lähde. Tarvitaan vain avain.

Täytyy siis hankkia avain. Käytän omassa luovassa työssäni tunneaikakapseleita tietoisesti. Eläessäni jotain erityistä elämänvaihetta kuuntelen intensiivisesti valikoitua musiikkia, otan valokuvia tai kirjoitan pieniä merkintöjä. Erityisen tehokas omalla kohdallani on juuri musiikki, mutta tiettyyn hetkeen liittyvät tunteet voi neuloa vaikka villasukkien raitoihin tai ne voivat sitoutua uuden ruokalajin tuoksuun. Kun musiikkia kuuntelee myöhemmin, lueskelee merkintöjään, pukee villasukat, valmistaa ruokaa, voi yhtäkkiä muistaa jotain melkein huomaamattaan. Ja kun entinen tunne liittyy johonkin nykyhetkellä ajankohtaiseen, voi siitä syntyä niin vahva tunnekokemus, että se voi sysätä liikkeelle esimerkiksi kokonaisen uuden tarinan, vaikka tarinan aihe olisikin ihan muu.

Nyt on siis hyvä aika tehdä tavallisia aikakapseleita tai tunneaikakapseleita ja valjastaa tämän hetken suru, ärtymys, pettymykset ja kiukku, mutta myös helpotus, rauhallisen yksinolon seesteisyys ja onnelliset tunteet luovuuden käyttöön myöhemmin. Olen aika varma, että kaikenlaisista aikakapseleista on vielä paljon iloa.

Ps. Muista olla armollinen myös itsellesi. Aina ei tarvitse olla luova. Sitä paitsi luovuutta on sekin, mitä arkisten asioiden uudenlainen toteuttaminen vaatii, esimerkiksi salibandytaitojen ylläpitäminen sisätiloissa tai leipominen silloin, kun jokin oleellinen valmistusaine puuttuu.

Kirjoittaja on kirjailija ja psykologi. Hänen ensimmäinen nuortenromaaninsa Auringon pimeä puoli voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2019.

← Takaisin
seuraa meitä