Ilmiöt
2.6.2020
|
Suvi Väänänen

Ruskeat tytöt -yhdistyksen Fiona ‘Elone: ”Uskalla kirjoittaa”

Kuva: Tahine Elone

 

Pääsin haastattelemaan RT LIT Akatemia-kirjoittajakoulun koordinaattoria ja Ruskeat tytöt Ry:n rahastonhoitaja Fiona ‘Elonea. Kysyin häneltä, kuinka hän aloitti kirjoittamisen ja millaisia vinkkejä hänellä on kirjoittamiseen.

 

Näin alkuun mikä on RT LIT Akatemia? ”Se on Ruskeat Tytöt ry:n Meiltä Meille – periaatteella toimiva media- ja kirjoittajakoulu, joka perustettiin vuonna 2017 laajentamaan representaatioita suomalaisen kirjallisuuden ja mediatuotannon aloilla”, Fiona kertoo.

”Helsingin kielilukion kanssa on tehty yhteistyössä kaksi kurssia, jotka ovat valittavissa kaikille Helsingin lukiolaisille. Seuraavat kurssit alkavat ensi syksynä.”

 

Fiona on kirjoittanut lapsesta saakka, ja hänen perheestään löytyy myös kirjoittajia ja kääntäjiä. Fiona oli pitkään seurannut RT LIT:in toimintaa sosiaalisessa mediassa, kunnes hän huomasi ilmoituksen, jossa kerrottiin ensimmäisen luovan kurssin alkamisesta ja hausta. Vuosi oli tuolloin 2018. Harmikseen hän huomasi myös, että hakuaika oli umpeutunut juuri.

 

Fiona oli törmännyt kurssin opettajaan työajan ulkopuolella ja jutellut hänen kanssaan tovin. Opettaja oli kehottanut Fionaa lähettämään hakemuksen, vaikka hakuaika olikin kerennyt sulkeutua. Vaikka kynnys oli alkuun ollut korkea, hän lähetti hakemuksen ja sai hyviä uutisia. Hän pääsi luovalle kurssille mukaan. Kurssi kesti kuusi kuukautta ja siitä muodostui yksi hänen tärkeistä kokemuksistaan, joka oli myös voimaannuttava.

Millaisia vinkkejä hänellä on antaa muille? ”Ehdottomasti kirjoittaminen! Täytyy rohkaista itseään ja muistaa ettei kukaan ole ammattilainen heti alussa.” Fiona myös muistuttaa siitä, että täytyy olla armollinen itselleen ja uskaltaa kokeilla. Uskaltaa kirjoittaa, vaihdella ja jakaa omia kirjoituksiaan muiden kanssa. Tällöin saa palautetta ja kehittyy. Myös erilaisia tekstejä kannattaa lukea. Nykyään Fiona lukee enimmäkseen töiden kautta, pääasiassa feminististä kirjallisuutta ja jonkin verran kuitenkin myös proosaa.

”Kannattaa etsiä myös tilanteita ja porukka, joka tekee olon turvalliseksi ja jotka pystyvät samaistumaan. Tällöin on niin sanotusti tarttumapintaa ja voi olla helpompi rohkaistua kirjoittamaan ja näyttämään tunteitaan avoimesti”, Fiona vinkkaa.

 

Tästä pääset tutustumaan Ruskeat tytöt-kirjoittajakouluun.

← Takaisin
seuraa meitä