Sain haastatella Robofobia-teoksen kirjoittanutta Jussi Marttista. Pääsin kysymään häneltä muutaman kysymyksen ja kysyinkin tietokirjan kirjoittamisesta sekä kirjoittamisesta yleensä.

Mistä Robofobia sai alkunsa? 

”Robofobiaa edeltänyt teos käsitteli teknologisen työttömyyden uhkakuvia, joista löytyi paljon käsiteltäviä aiheita. Näin syntyi idea Robofobiaan. Robotit ja tekoäly olivat vain osa teknologisia uhkakuvia”, kirjailija Jussi Marttinen kertoo. Robofobia oli myös teknologiseen työttömyyteen verrattuna vähemmän kiistelty ja vakava aihe, jolloin Jussi pääsi kirjoittamaan rennommin.

Jussi oli huomannut, että eräässä artikkelissa siteerattiin hänen kirjansa kohtaa, jossa hän oli kertonut robottien pelottavan ihmisiä enemmän kuin muu teknologia, juuri niiden ihmismäisyyden vuoksi. Hänelle oli tästä tullut tavallaan huono omatunto, kun oli vain “väittänyt” niin ilman sen suurempia perusteluja tai analyysejä – vaikka muuten olikin ollut tarkka faktoista.

Kirjan kirjoittaminen lähti Jussin tutustuessa aiheeseen ja pohtiessa erilaisia näkökulmia, jotka olisi hyvä nostaa esiin. Näistä syntyikin pääotsikot, joiden alle Jussi oli alkanut koota ajatuksiaan ja kysymyksiä, joihin halusi saada vastauksia. Syntyi paljon tekstiä ja matkan varrelle mahtui myös paljon uusia näkemyksiä, joita hän lisäili sopiviin väleihin.

Kirjoitusprosessista kirjaksi

Robofobiaa kirjoittaessa Jussilla oli ollut omat haasteensa. Hän kertoo, että oli ollut haasteellista saada siitä mielenkiintoinen lukijalle aiheen vuoksi. Hän oli joutunut osoittamaan historian, populaarikulttuurin ja psykologian kautta, mihin kaikkeen kyseinen teos liittyy. Vaikka robotit eivät olisikaan lukijan mielenkiinnon kohde, kirjasta silti löytyy jotain jokaiselle.

Koko kirjoitusprosessiin kului kaiken kaikkiaan aikaa puolitoista vuotta. Siihen aikaan sisältyi muun muassa käsikirjoituksen kirjoittaminen, sen lähetys eteenpäin kustantamoille ja vastausten odottelua. Vastauksien jälkeen oli vuorossa kustannussopimuksen teko ja kirjan lopullisen sisällön sekä lopullisen rakenteen suunnittelu.

Saadun palautteen perusteella tulikin muutoksia hieman lukujen järjestykseen; joitain osia poistui ja joitain tuli lisää. Pientä hiomista tapahtui koko ajan ennen kuin kirja lähti painoon tammikuussa,

ja helmikuussa Marttinen huomasikin oman kirjansa kaupan hyllyllä.

Kirjoittamalla jättää maailmaan jäljen

Kysyin, mikä on parasta kirjoittamisessa, ja yhtenä vastauksena oli flow-tila. Sellainen tila, jossa saa luotua niin lennokasta tekstiä, että itsekin ihmettelee tuotostaan.

”On mukava tunne, kun saa tekstiä syntymään niin paljon, että uskoo saavansa siitä kokonaisen käsikirjoituksen aikaiseksi”, Marttinen sanoo. Julkaisun jälkeisessä ajassa kuulemma parasta on se, kun kuulee muiden käyttävän ilmaisuja, joita itse olet keksinyt ja käyttänyt. Se saa tuntumaan siltä, että olet jättänyt maailmaan oman jäljen.

Jussi Marttinen vinkkaa ettei kirjoittajan tarvitse sopeutua mihinkään tietynlaiseen muottiin, sillä kaikenlaisille äänille on kysyntää. Pääasia on, että tuottaa rohkeasti tekstiä. Hän muistuttaa lukijoita, että tekstiä voi aina muokata jälkeenpäin, mutta tyhjää sivua ei voi editoida.

“Kirjoittaminen ei ole sen ihmeellisempi professio kuin mikään muukaan. Harjoittelemalla tulee tietenkin paremmaksi, mutta lähtötaso vaihtelee yksilöittäin. Joku hoksaa nopeasti kirjoittamisen salat, ja joku toinen joutuu harjoittelemaan pidempään. Et tiedä, miten hyvä kirjailija olet, ennen kuin kokeilet. Kirjallisuutesi ei tarvitse olla kaunista, jos se ei ole sinulle luontainen tapa kertoa asioita. Niin kustantajat kuin lukijatkin haluavat aitoa tekstiä aidoilta ihmisiltä”. – Jussi Marttinen.