Kirja-arviot
1.3.2018
|
Iiris Valonen, Järvenpään yhteiskoulu

”Ihanan koukuttava teos”

Salla Simukka: Toisaalla. Tammi 2012

Salla Simukan Toisaalla-kirja on tulevaisuuteen sijoittuva tarina Samuel Järvestä, joka on tavallinen, yksinasuva, työtä hakeva nuorukainen. Samuel saa hieman epäilyttävän ja salaperäisen oloisen kutsun työhaastatteluun. Hän menee haastatteluun epäilyistään huolimatta, sillä vaakakupissa painavat suuremmatkin huolet. Samuel saa työkseen ohjata uutta peliä, jossa pelaajat pääsevät täysin oikeanlaiseen, mutta tyhjään maailmaan. Peli on vasta testausvaiheessa. Testauksen edetessä Samuel alkaa pohtimaan oikean ja väärän laitaa, koska hän ei hyväksy pelintekijöiden testausmenetelmiä tai usko pelintekijöiden puheisiin pelin terapeuttisista hyödyistä. Siispä Samuel kehittelee peliä vastaan toimintasuunnitelman, josta vaaroja ei puutu.

Mielestäni Toisaalla on kiinnostava, mukaansatempaava ja ihanan koukuttava teos. Siinä on sopivasti jännitystä ja romantiikkaakin löytyy. Mielestäni kirjassa on hyvä rakenne, koska sen alku on salaperäinen, mutta samalla niin kihelmöivä, että on pakko jatkaa lukemista. Kirjassa pääsee kuitenkin hyvin mukaan Samuelin elämään ja hänen tunteisiinsa. Henkilöiden tunteet tulevat kirjassa muutenkin hyvin esiin.

Kuitenkin jotkut kirjan maailmaan liittyvät käsitteet jäävät hieman avoimiksi. Tämä toki saattaa johtua siitä, että Simukka on aiemmin kirjoittanut toisenkin version kirjasta, joka kertoo samat tapahtumat eri henkilön näkökulmasta. Itse en ollut lukenut tätä aiemmin ilmestynyttä teosta ennen Toisaalla-kirjan lukemista. Aion silti lukea sen, koska on kiinnostavaa myös saada tietää tapahtumista toisesta näkökulmasta kerrottuna ja toisen henkilön ajatuksin.

Kirjan miljöö oli mielestäni kiinnostavasti kuvailtu ja luonnollisen oloinen. Miljööstä lukija huomaa maailman muuttumisen, mutta silti henkilöt elävät siellä aivan normaalisti kaikkien hienojen keksintöjensä kanssa.

← Takaisin
seuraa meitä