Tuplasti Remestä
Mikä olisi helpompi tapa aloittaa dekkareiden ja Ilkka Remeksen lukeminen kuin kaksi aiemmin ilmestynyttä romaania yksissä kansissa? Minulle, vannoutuneelle ei-dekkarinuorelle, se sopii hyvin. Remeksen sujuva kirjoitustyyli ja mielenkiintoiset juonenkäänteet takaavat hauskan lukukokemuksen myös kokemattomalle dekkarinlukijalle.
Musta kobra, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2004, kertoo 14-vuotiaan Aaro Korven sieppaamisesta mukaan plutoniumlastin ryöstöön. Romaanin alussa Aaro chattailee irlantilaisen Gemman kanssa, joka vaikuttaa alusta pitäen hitusen epäilyttävältä. Samaan aikaan toisaalla Mike Quinnell valmistelee PU6:n siirtoa, ja Liam Dolan (hyvis tai pahis, riippuu näkökulmasta) valmistautuu tahollaan varastamaan samaisen oranssin ympyrälieriön, joka on täynnä vaarallista radioaktiivista ainetta.
Aaro matkaa Brysselistä Englantiin tätinsä luo, eikä arvaa joutuvansa siepatuksi ensitreffeillään. Jännitys tiivistyy kirjan loppua kohti, jossa ”pienestä” ryöstöstä on kehkeytyä isompikin varkaus. Remes kertoo tarinaa monesta näkökulmasta, mikä tuo selkoa polveilevaan juoneen. Muun muassa Liam Dolanin perhetausta selvitetään, mikä avaa hänen motiivejaan ryhtyä ryöstöön.
Draculan ratsu, joka ilmestyi alkujaan vuonna 2008, kertoo nyt 18-vuotiaan Aaron tulkkimatkasta Belgiaan hevostalleille. Tapahtumat alkavat mukavan nopeasti, alkua ei pitkitetä liikaa. Tallityöntekijän joutuessa sairaslomalle Aaron ystävälle Emmalle avautuu tilaisuus lähteä mukaan hevosenhoitajaksi Unkariin hevosenkuljetusmatkalle. Aaro päättää livahtaa mukaan, kun hän epäilee matkaan liittyvän rikollista toimintaa. Kun vauhdikkaaseen juoneen lisätään vielä odottamattomia yllätyksiä pitkin tarinaa, jännitys säilyy loppumetreille asti, eikä lukija ehdi tylsistyä. Remes käyttää Draculassa Kobran tapaan montaa näkökulmaa kertoessaan tarinaa ja se tuo monipuolisuutta juoneen.
Ainoan miinuksen voisin ehkä löytää romaanien samankaltaisuudesta, joka, ikävä kyllä, näin tuplaromaania luettaessa pongahtaa nopeasti silmille. Molemmat romaanit olivat kuitenkin sen verran miellyttäviä lukukokemuksia, joten suosittelen niitä kaikille, jotka pitävät vauhdikkaista ja monipuolisista dekkareista.