Bisneksen ja jälkineuvostoliittolaisen arjen yhtymäkohdassa

Elina Grundström: Ukrainan musta multa – tositarina viljelysmaasta, jonka piti ruokkia koko maailma (WSOY, 2023) 

 Bisneksen yhdistäminen ruokakriisin ja ilmastonmuutoksen ratkaisuun päivänpolttavalla alueella – Elina Grundströmin tarinallisen tietokirjan Ukrainan musta multa – tositarina viljelysmaasta, jonka piti ruokkia koko maailma lähtökohta on lupaava. Nimen ja esipuheen perusteella kirja lupaa paneutua Ukrainan poikkeuksellisen ravinteikkaan maaperän, mustan mullan, mahdollisuuksiin maailman merkittävimpien ongelmien ratkaisussa. Asiaa lähestytään suomalaislähtöisen liikemiehen Joakim Heleniuksen maatalousbisneksen kautta. 

Teos keskittyy kuitenkin etenkin alussa vahvasti Heleniuksen henkilökohtaiseen historiaan. Lukijalle kerrotaan Heleniuksen lapsuudenperheestä, opiskeluajoista ja urakehityksestä. Kun luulee lukevansa kirjaa maataloudesta ja ruokakriisistä, tieto siitä, että Heleniuksen kouluajan puvuntakki istui tälle täydellisesti tai että tämän opiskeluaikojen lempijuoma oli gin tonic, tuntuu väistämättäkin hieman sivuraiteille eksymiseltä. Ehkä kirjan paikoittainen elämäkertamaisuus olisi voinut näkyä sen nimessä enemmän, vaikka toki Ukraina-aihe varmasti tällä hetkellä yleisöjä houkutteleva onkin. 

Onneksi kirjan edetessä vihdoin päästään myös Ukrainaan asti, ja siirtymä bisnespiireistä pieneen Šarivkan kylään onkin melkoinen. Kylässä neuvostoajan sovhoosit, valtion omistamat maatilat, ovat edelleen lähimuistissa, ja maanomistus on perustunut näihin päiviin asti järjestelmän murtumisen jälkeen tehtyyn maapalstojen, pajien, jakoon. Šarivkalaisten tarinat ovat kiinnostavia: esimerkiksi Natalia-opettajan elämäntarina tai paikallislehti Majakin päätoimittajan Tetjanan kuvaus lehden julkaisemisesta Ukrainan maaseudulla valaisee tavallisten ihmisten arkea alueella, joka bisneksen silmin näyttäytyy lähinnä vain mustana multana, vilja-aittana. 

Vaikka aiheita ja sivujuonteita kirjassa on paljon, on niiden välillä pallottelu onnistunutta. Lukija pysyy hyvin mukana, eivätkä siirtymät Heleniuksen bisneksistä holodomoriin tunnu liian korneilta. Vähän kaiken käsittely johtaa kuitenkin siihen, ettei melko lyhyessä kirjassa oikein mihinkään ehditä syventyä kunnolla. Tarina siis vei kyllä mukanaan, mutta lukemisen jälkeen pohditutti, että niin, mitä uutta minä nyt nälänhädästä lopulta opinkaan?