Kirja-arviot
6.7.2016
|
Melina Hokkanen, Apollon Yhteiskoulu

Did I Mention I Need You? – Tarvitsen

DIMINY – Tarvitsen (Gummerus, 2016) on Estelle Maskamen DIMILY-trilogian toinen osa ja jatko-osa trilogian ensimmäiselle kirjalle DIMILY – Rakastan. Trilogian kolmas ja viimeinen osa DIMIMY – Kaipaan ilmestyy vuoden 2016 Heinäkuussa.

Kirja kertoo 18-vuotiaasta Santa Monicassa asuvasta Eden Munrosta, joka velipuolensa Tyler Brucen kutsusta aikoo viettää kuusi viikkoa kesälomastaan Itä-Rannikon vilkkaimmassa kaupungissa New Yorkissa. Eden ja Tyler eivät ole nähneet toisiaan vuoteen. Trilogian ensimmäisessä osassa tuli jo selväksi etteivät Eden ja Tyler ole pelkkiä sisarpuolia, vaan heidän välilleen on kehkeytymässä (tai on jo kehkeytynyt) jotain aivan muuta kuin luja sisarussuhde. Edenillä ja Tylerillä on suuri ongelma: he eivät voi olla yhdessä, ainakaan julkisesti. Heitä pelottaa vanhempiensa ja muiden läheisten reaktiot, jos he saisivat tietää Tylerin ja Edenin syvistä tunteista toisiaan kohtaan. Ovathan he sentään sisarpuolia, vaikka eivät biologisesti sukua olekaan. Heidän suhteensa edessä on myös muita esteitä, esimerkiksi Edenin suhde Tylerin parhaanystävän Deanin kanssa. Pystyvätkö Tyler ja Eden tukahduttaamaan syvät, jopa tuliset tunteensa toisiaan kohtaan? Vai antavatko he tunteilleen vallan? Ja jos antavat, kuinka siinä käy?

Tämä kirja on todellakin aivan huikea! Oikea nappisuoritus! Rakastuin tarinaan täysin! Kirjassa parasta on tarina ja sen kulku. Hassua miten luulee tietävänsä mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta nopeasti tajuaakin olleensa aivan hakoteillä. Edenin ja Tylerin epätoivoinen rakkaustarina osaa todellakin yllättää ja nostattaa tunteet pintaan. Estelle osaa todellakin käyttää ihailtavasti vilkasta mielikuvitustaan hyödyksi.
Lempi hahmoni on tottakai, viehättävä, entinen pahapoika Tyler. On ihana huomata kuinka hän on muuttunut vuoden aikana katkerasta ja loukatusta iloiseksi ja kiltiksi. Hänellä näyttäisi olevan kaikki hyvin, mutta onko lopulta sittenkään? Kaikki selviää kirjassa!
Ainoa miinus kirjassa on sen suomennos. Se tuntui paikoin tönköltä ja joidenkin sanojen suomennokset kuulostivat ainakin minun korviini oudoilta. Suosittelen lukemaan kirjan alkuperäiskielellä, jos siihen on mahdollisuus.

Kokonaisuutena kirja oli aivan valtavan ihana, mielikuvitusta ruokkiva ja tunteita nostattava lukukokemus! Suosittelen kirjaa nuorille (tai miksei vanhoillekin) tytöille, jotka odottavat kirjalta yllättävää juonta, herkullisia henkilöhahmoja, suuria tunteita, draamaa, huumoria, intohimoa ja rakkautta, paljon rakkautta.

5/5

← Takaisin
seuraa meitä