Laura Finska – Muut esille tulevat asiat (WSOY 2023)
Alkuvuodesta ilmestynyt Laura Finskan esikoisromaani Muut esille tulevat asiat on kielellisesti värikäs kuvaus kolmen päähenkilön elämästä ja sen kipupisteistä. Kertojan ääni vaihtelee pakko-oireisen lääketiedettä opiskelevan Matildan, tämän huumeriippuvaisen ratikkakuskina työskentelevän poikaystävän Lukan sekä Lukan pikkuveljen Rafaelin kesken, jolla on puolestaan omia haasteitaan yhteiselossa epävakaan äitinsä kanssa. Tapahtumat ovat vahvasti sitoutuneet Helsinkiin ja sen eri kaupunginosiin, sillä miljöö on yksi vallitsevista elementeistä teoksessa.
Hahmojen tarinat ovat kiehtovia niiden arkisuuden, mutta toisaalta myös omalaatuisuuden vuoksi. Niihin kiteytyy elämä nykypäivänä sellaisena kuin se on – ilman kaunistelua. Päähenkilöt kipuilevat niin itsensä kuin toistensa kanssa ja tekevät välillä jopa raastavan inhimillisiä valintoja. Teoksessa eniten mielenkiintoa herättää kuitenkin kirjailijan omaleimainen kirjoitustyyli. Tekstissä käytetty kieli on nokkelaa ja täynnä rönsyileviä kielikuvia sekä sääntöjä rikkovaa leikittelyä. Lisäksi puhekielisyyden ja muotisanojen käyttö korostaa tapahtumien sijoittumista nykyhetkeen, vaikka etenkin nuorisosanaston käytössä löytyy joitakin huteja. Romaania voi silti tietyllä tapaa pitää katsauksena 2020-luvun ihmiseen ja ihmisyyteen.
Päähenkilöiden tarinoihin kietoutuu myös teoksen punaista lankaa kiskoillaan kuljettava raitiovaunu. Aika ajoin se saa tarkkailijan roolin, joka havainnoi ympäristön ihmisiä ja niiden yksityiskohtia. Kaiken kaikkiaan romaanissa keskitytään päähenkilöiden ohessa nimenomaan kaupunkiin heidän ympärillään, ja teos onnistuukin kuvaamaan hienosti sellaista ihmisen pienuutta, jonka voi huomata vain sivustaseuraajana kauempana kokonaisuudesta. Koko kaupungin elämänkirjo nousee esiin sellaisena kuin se on ajassa jota parhaillaan elämme.
Muut esille tulevat asiat toimii kiehtovana kokonaisuutena ja kirjailijan kielellisenä taidonnäyttönä, vaikkakin paikoin sen kompleksisissa vertauskuvissa voi olla haastavaa pysyä kärryillä. Lisäksi teos ei tarjoa juurikaan samaistumispintaa sellaisille, jotka elävät kaukana kaupunkielämän sykkeestä. Toisaalta se voi olla kiinnostava kurkistus erilaiseen elämäntyyliin ja sen moninaisuuteen, ja teksti sisältää osittain jopa oivalluksia synnyttäviä, tarkkanäköisiä havaintoja nykypäivän ilmiöistä.
Romaani ei kaunistele vaan pyrkii kertomaan elämästä sellaisena kuin se on: usein kaikesta kärsimyksestä huolimatta löytyy sen lomasta tahtomattakin kauneutta. Keväiset ja kesäiset miljöön kuvaukset sopivat lukukokemuksena loistavasti juuri tähän hetkeen, ja suosittelen lämpimästi muitakin nuoria tarttumaan teokseen. Finska avaa romaanilla kirjailijauransa vaikuttavalla tavalla, ja jään mielenkiinnolla odottamaan hänen tulevaa tuotantoaan.