Kirja-arviot
8.4.2016
|
Elli Iivanainen

Frau

Frau, Terhi Rannela (Karisto 2016)

Holokausti nostaa kysymyksiä vielä kaikkien vuosien jälkeen. Mikä on totta kaikkien niiden lehtiartikkeleiden ja elokuvien seassa? Millaisia ne hirmutekoja tehneet ihmiset ovat olleet suudellessa vaimojaan tai jahdatessaan poikiaan puutarhan läpi arkivaatteissa? Terhi Rannela on onnistunut avaamaan näitä kysymyksiä Lina Heydrichin tarinan avulla.

Frau on kirjoitettu useista näkökulmista. Osa henkilöistä on luotu elävöittämään tarinaa; he ovat hahmoja, joiden kaltaisia olisi voinut olla olemassa. Muut, kuten rouva Heydrich, ovat olleet totista totta. Kirjan aikahaitari yltää aina sodan alkuajoilta nykypäivään asti. Suuri osa tarinasta sijoittuu kuitenkin vuoteen 1984, jolloin journalisti Erich Richter ilmestyy Linan ovelle Fehrmanin saarelle keltainen ruusukimppu käsissään. Linan ja Erichin yhteiset keskustelut avaavat porrastetusti elämää ennen Reinhard Heydrichin salamurhaa, kuin myös sen jälkeen. Kirjassa kurkistetaan, millaista elämä tšekkinä keskellä saksalaisten miehitystä on ollut, millaista on ollut pyöräillä henkensä edestä karkuun verityön keskeltä, tai miltä on tuntunut palata sodan jälkeen runneltuun kotikyläänsä. Kaikkien ihmisten kokemukset ovat yhtä todentuntuisesti kuvatut.

Frau oli lukukokemuksena se mitä kirjalta toivotaan; se sai tunteet kuohahtelemaan. On niin monia asioita joista ei puhuta ja näitä asioita Rannela ottaa niin sanotusti sarvista kiinni. Kirja antaa uuden tavan tutkia toisen maailmansodan kauhuja, se kertoo osaltaan myös niistä hyvistä teoista ja siitä, että jokainen natsijohtaja on ollut imagonsa takana ihminen. Nyt tutkiessani lukemisen lomassa tehtyjä muistiinpanojani, jään miettimään, kuinka kirjaa voisi kuvailla sanoin. Mahtava. Voimakas. Selkeä. Mutta kuten huomata saattaa, tämä on yksi niistä harvoista kirjoista joka pitää lukea itse ymmärtääkseen kuinka koukuttavan hyvä ja onnistunut se on. Frausta pystyisi puhumaan tunteja. Se on kirja, jonka voin ojentaa luettavaksi vanhemmilleni tai ystävilleni. Fraun kerronta on täysin omaa luokkaansa.

5/5

Lue juttu kirjailija Terhi Rannelan kirjoitusmatkoista ja Frau -romaanin tekoprosessista tästä.

← Takaisin
seuraa meitä