Kirja-arviot
28.9.2020
|
Oona Soininen, 14v

Hän oli edessäni, lihana ja verenä

Inga Magga: Varjonyrkkeilijä, Like 2020

Varjonyrkkeilijä kansikuva, tyttö ja huppupäinen varjo

Varjonyrkkeilijä kertoo siitä, kun tyttö nimeltä Lola huomaa grafiikankurssillaan entisen valmentajansa tyttären, jolloin hänen mieltänsä alkaa painaa menneisyys. Palava halu nyrkkeilyn pariin alkaa enemmän ja enemmän tulla Lolan mieleen. Lolan unelma oli nyrkkeilijänura, mutta hänen entinen valmentajansa käytti häntä seksuaalisesti hyväksi.

Päähenkilö teoksessa on Lola, jonka tarinaa kerrotaan. Hänen vanhempansa erosivat ja hänen isänsä jätti Lolan äidin ihan yksin. Lola kulki nyrkkeilyhallille yleensä yksin, sillä hän ei halunnut äidilleen stressiä.

Teoksessa kuvaillaan hyvin yksityiskohtia ja tapahtumapaikkoja. Muun muassa nyrkkeilysalia kuvaillaan hyvin, ja siitä sai päähänsä kuvailun avulla hyvän kuvan. Myös huudahdukset jäävät hyvin päähän, kun teoksessa käytetään harvinaisempia sanoja, kuten luotaantyöntävää ja vimmaisesti. Näitä sanoja ei yleensä kuule arjessa.

Kun aloin lukea kirjaa, se vaikutti tylsältä enkä oikein päässyt tarinaan mukaan, mutta heti Lolan ja Barren eli hänen valmentajansa suudelman jälkeen kiinnostuin kirjasta enemmän ja enemmän. Silloin kirjassa myös alkoi tapahtua enemmän kaikenlaista. Teoksessa oli mukana sekä jännittäviä että myös helpottavia kohtia, ja ne täydensivät hyvin toisiaan.

← Takaisin
seuraa meitä