Hätiköityjä päätöksiä ja luvattomia loitsuja

Adile Sevimlin ja Oona Pohjolaisen Kärsimyskukkauuteaddiktio (Otava, 2022) on fantasiaromaani, jonka ydintä muodostaa hyvän ja pahan rajan etsintä aina upeasta kansikuvasta lähtien. Tarina kertoo yhteiskunnasta, jota noidat ja ihmiset asuttavat rinnakkain. Noitien täytyy saada energiaa pärjätäkseen pitkän talven yli, mikä on jakanut heidät mustien ja valkoisen magian leireihin. Heidän täytyy päättää, haluavatko he hakea energiansa yhä enemmän tuhoutuvasta luonnosta vai turvautua riskillä tuonpuoleisen henkien apuun.

Juoni rakentuu kahden päähenkilön näkökulmaan: Kaupunkiin juuri maalta muuttanut Juno on joutunut koko elämänsä peittelemään taikuuttaan ja potentiaalisia voimiaan. Hän tutustuu uudessa työpaikassaan toiseen noitaan Sadiniin, jonka noitapiirin osaksi hän pian pääsee. Valkoisia voimia käyttävä noitapiiri on kuitenkin pulassa luontokadon sekä omaa menneisyyttään hakevan Sadinin jatkuvien mustan magian kokeilujen takia. Sadin ja Juno löytävätkin toisistaan ystävät molempien joutuessa salaamaan taikuutensa ainakin joltakulta läheiseltään.

Romaanin kompastuskivi tuntuu olevan jatkuva kiire. Rauhattomuus alkaa jo ensimmäisessä luvussa, jossa päähenkilö Juno siirtyy jatkuvasti eri miljööseen. Samanlainen nopeatempoisuus jatkuu läpi kirjan. Luontoa kuvailevaa kirjaa lukiessa haluaisi pystyä kokemaan luonnon sivujen kautta, vaikka muu juoni olisikin mukaansatempaava. Kuten kirjan valkoiset noidat, luonnon kuvausta lukiessa haluaa ”hengähtää”. Varsinkin, jos luonnon kuvaus on yhtä kaunista kuin tässä kirjassa. Kiireettömyyttä olisi voinut saada tarinaan hyödyntämällä enemmän takaumia.

Taikamaailman kuvaus jää hataraksi valkoisen ja mustan taikuuden kamppailuksi, eikä ihmisten ja noitien välistä vihaa käsitellä kuin muutaman hyökkäyskohtauksen verran. Taikuuden perustavanlaiset säännötkin jäävät lukijalle epäselviksi, sillä tarinaan on otettu sivumääräänsä nähden todella paljon erilaisia aiheita. Erityisesti taikuuden rajat ja käyttökohteet olisivat kaivanneet vastauksia. Mustan magian rituaalien ulkopuolella noidat eivät tunnu juurikaan edes loitsivan, eikä yrtteihin perustuvaan käytännöntaikuuteen ei keskitytä lähes ollenkaan. Kirjalle nimenkin antanut kärsimyskukka tulee kuitenkin esille kirjassa eräänlaisena noitien kahvin tai huumausaineen kaltaisena ainesosana.

Juno yllättää hahmona. Alun kuvauksen perusteella hänen odottaisi edustavan muitta mutkitta valkoista magiaa, mutta hän päätyykin olemaan hieman samanlainen harmaa hahmo kuin Sadinkin. Siinä missä päähenkilöt ovat hyvin rakennetut, monet muut hahmot jäävät vähän pintapuolisiksi, eivätkä pidä arvoistaan kiinni kovin tiukasti. Noidat, jotka ovat vuosikausia pitäneet mustaa magiaa pahana asiana, suostuvat juonen sitä kaivatessa käyttämään sitä ilman sen suurempia vastalauseita. Nopea tahti palvelee lähinnä sivumäärää, muttei tee hahmoista tai maailman rakenteesta uskottavaa, jos ihmiset vaihtavat arvojaan ja mielipiteitään näinkin helposti.

Nykymaailma tuntuu kuitenkin rakentuvan hyvin. Sateenkaariteemat kulkevat koko tarinan läpi ilman että niitä on liikaa korostettu – sateenkaarisuhteista tehdään tällöin luonnollinen osa nuorten elämää aivan kuten heterosuhteet ovat aina olleet. Myös sosiaalinen media tuli luontevaksi osaksi myös noitien arkea, eikä taikakeinoa viestimiselle olisikaan tarvittu. Ympäristöteematkin takaavat sen, että juoni itsessään istuu nykymaailmaan erittäin hyvin.

Kärsimyskukkauuteaddiktiossa on paljon potentiaalia monien modernien elementtiensä ja luontoa kunnioittavan kauniin kuvauksen kautta. Se tuntuu kuitenkin kokonaiskuvaltaan hieman liian pikaisella aikataululla muokatulta, mikä tekee kokonaiskuvasta hieman aukkoisen.

← Takaisin