Kirja-arviot
6.5.2025
|
Sara Sundelin, 15 v

Hyviä talousvinkkejä kulutuksen näkökulmasta

kansikuva

Saana Opacic: Hyvä paha raha (Otava 2024)

Oletko koskaan miettinyt, miten oma kulutuksesi vaikuttaa talouteesi? Saatat huomata, että sinulla kuluu rahaa enemmän, kuin haluaisit, mutta et kuitenkaan käsitä, mihin se kaikki häviää. Useasti kulutamme ihan huomaamattamme. Välipala koulun jälkeen, uusi paita satunnaisesti ja leffaan kerran kuussa saattavat tuntua pieniltä menoilta, mutta vuodessa ne kerryttävät jo suuria summia.

Hyvä paha raha on etenkin nuorille suunnattu kirja taloudesta ja kuluttamisesta. Se antaa ymmärrystä esimerkiksi yllämainittuihin asioihin. Kirja on helppolukuinen, ja sen olisi voinut lukea vaikka yhdeltä istumalta. Jokainen vaikeampi tai uusi käsite selitetään ymmärrettävästi, ja lisäksi tärkeät taloussanat ja niiden merkitykset on koottu kirjan loppuun. Kirja antoi laajan ja monipuolisen käsityksen kuluttamisesta.

Odotin kirjan nimen perusteella, että kirjan sisältö olisi painottunut sijoittamiseen. Sisältö kuitenkin yllätti. En ollut lukenut aiemmin kirjaa, joka käsittelisi taloutta kuluttamisen kannalta. Se kuitenkin avarsi ja toi parempia taitoja ja lisää käsitystä oman talouden perusteista. Sijoituskirjoja on jo paljon, mutta entäpä jos olet tilanteessa, jossa sijoittaminen ei ole mahdollista? Tämä kirja auttaa tilanteessa, jossa jokaisen laskun maksaminen on haaste. Jos haluaa pitää oman talouden tilanteessa, jossa jokainen maksu ei tuota ahdistusta, on kirja sinulle oikea.

Itselleni kirja toimi herätyksenä sekä kuluttamisen talous- että ympäristöhaitoista. Ymmärsin, kuinka yhteiskunnassamme kuluttaminen on normalisoitua. Teos pysäytti minut harkitsemaan jokaista ostopäätöstäni. Kirjan lukemisen myötä seuraan tarkemmin, mitä ostan, enkä vain viuhauta korttia tai puhelinta ajattelemattomasti. Pidin siitä, että kirja ei syyllistänyt vaan pikemminkin ymmärsi sinua.

Kirja rohkaisi unelmoimaan taloudellisista haasteista huolimatta, ja sai ymmärtämään, ettei taloudellisia haasteita tarvitse hävetä. Et ole yksin haasteiden kanssa. Lähes kaikki kuluttavat joskus vastuuttomasti ja kokevat ahdistusta esimerkiksi rahasta. Voimme kuitenkin itse vaikuttaa siihen, miten kulutamme: hallitseeko kulutus meitä, vai me kuluttamista? Säästäminen ja kulutustottumusten parantaminen on pitkä matka, mutta se kannattaa.

← Takaisin
seuraa meitä