Ihminen ja elämän totuus

Albert Camus: Sivullinen (suom. Kalle Salo, Otava 1947)

Albert Camus kirjoitti Sivullisen toisen maailmansodan aikaan, tarkemmin vuonna 1942. Hän oli lähes tuntematon kirjailija, ja Sivullista pidettiin hänen ensimmäisenä menestysteoksena, joka nosti hänet maailmankuuluksi kirjailijaksi. Klassikko ei saanut heti hyvää vastaanottoa natsien valtaamassa Ranskassa, mutta opiskelijat ja natsien vastaiset piirit rakastivat teosta.

Sivullinen kertoo nuoresta Algerialaisesta miehestä nimeltä Meursault. Meursaultin ajatusmaailma tulee selväksi heti ensimmäisestä lauseesta: ”äiti kuoli tänään, tai ehkä eilen”. Meursaultia ei tunnu kiinnostavan mikään,  ja mikään ei herätä hänessä tunteita. Äidin hautajaisissa eniten häiritsee kuumuus. Alku saa vaikuttamaan, että Meursault olisi kylmäsydäminen narsisti, mutta näin ei ole, ja teos avaa tätä pikkuhiljaa tarinan edetessä.

Äidin hautajaisten jälkeen Meursault palaa kaupunkiinsa ja saa naisystävän. Tämäkään ei kiinnosta häntä,  ja kysyttäessä haluaako hän naimisiin hän vastaa: ”se on minulle yhdentekevää ja jos sinä haluat voimme mennä”. Hän näkee ystäviään ja tekee kohtalokkaan retken heidän kanssaan. Tarina jatkaa tätä linjaa hetken aikaa, mutta aina välillä kirja meneekin syvemmälle Meursaultin ajatusmaailmaan ja paljastaa erilaisen puolen hänestä.

Meursaultin elämä kääntyy päälaelleen, mutta hän ei vaikuta olevan moksiskaan tästä. Tarinan edetessä Meursault työnnetään kokonaan ihmiskunnan ulkopuolelle, ja Meursault tajuaa, kuinka pieni ihminen oikeasti on, ja miten mitätön hänen voimansa on.

Kirja on siis filosofinen romaani, joka käsittelee ihmisen merkityksettömyyttä, yhteiskuntaa, kuolemaa ja totuutta. Kirjaa lukiessa tulee melkein pakolla pohdittua, miksi ja miten ihminen voi tuntea noin – tai tässä tapauksessa miten ihminen ei tunne niin kuin kuuluisi. Mikä määrittelee oikean ja hyväksyttävän tunteen. ja mistä johtuu, että totuutta pidetään absoluuttisena? Näitä kysymyksiä mietin kirjaa lukiessa.

Kirja on erittäin kiinnostava, ja se pitää todella lukea ajatuksella, jotta ymmärtää sen perimmäisen idean. Kirja ei ole pelkästään tarina miehestä, jota ei kiinnostanut mikään. Se kertoo rehellisestä miehestä ja siitä, kuinka yhteiskunta ei hyväksy häntä. Mielestäni kirja on lukemisen arvoinen, varsinkin, jos on yhtään kiinnostusta filosofiaa ja ihmisten ajatusmaailmaa kohtaan. Kirja ei ole pitkä, mutta se haastaa lukijaa kysymyksillään. Kirjan parhaita hetkiä ovat ehdottomasti omat oivallukset Meursaultin elämästä.