Jumalia ja elämänoppeja

Neil Gaiman: Pohjoisen mytologia, Like 2017

Täytyy myöntää, että aloittaessani tämän Pohjoisen mytologia -kirjan en tiennyt paljonkaan pohjoismaisesta mytologiasta. Tunsin oloni jopa vähän syylliseksi, sillä suomalaisena minun kuuluisi osata muinaisjumaliemme tarinoita edes hieman enemmän. Voisihan sitä pitää eräänlaisena kansalaisvelvollisuutenakin.

Antiikin jumaltarinoiden tapaan myös tämä kirja on aluksi melko sekava, sillä henkilöitä, maailmoja ja yksityiskohtia on liian paljon nopeasti omaksuttaviksi. Pikkuhiljaa hahmot kuitenkin alkavat tulla tutuiksi kirjan yksittäisten seikkailutarinoiden kautta. Päähenkilöitä ovat erityisesti suurimmat ja tärkeimmät jumalat Odin ja Thor sekä kepposteleva jumala Loki, jotka pelastavat maailmaa ja jumalien kunniaa kaikennäköisissä paikoissa ja tilanteissa. Jumalien ratkaisuista ei jää uupumaan uhkailua, kiristystä tai nokkeluutta.

Yhdistelmänä kirjan voisi sanoa olevan sekoitus Kalevalaa, Raamattua ja Antiikin uskontoja, sillä yhtäläisyyksiä löytyy paljon aina maailman luomisesta maailman loppuun – Ragnarökiin – saakka, joiden välillä tarina kulkee. Hauskana lisänä tarinoissa selviää, miten jotkin ihmiskunnan asiat – kuten esimerkiksi runot – ovat uskomuksien mukaan syntyneet. Pohjoismaisen lisän tuovat esimerkiksi pahoina uhkina pidetyt sudet ja Game of Thrones -tyyppinen pitkän talven pelko. Myös jumalten tietynlainen pohjoismaalainen käytös ja eräänlainen musta huumori tuntuvat melkein jopa sisäpiirivitseiltä.

Pohjoisen mytologia on mukavaa vaihtelua muulle vallitsevalle YA-genrelle, sillä samanlaista en ole aikaisemmin tullut lukeneeksi. Lisäksi luvut ovat lyhyitä ”iltasatumuotoisia” kertomuksia, mikä lisää kirjan helppoa luettavuutta. Tarinat myös yhdistävät Pohjoismaiden historiat toisiinsa, sillä tarinoissa esiintyy islantilaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia – Suomi silloin osana Ruotsia – mytologian pätkiä ja mainintoja.

Pidin siitä, että kirja on erilainen muihin 2010-luvun kirjoihin verrattuna ja kuin hyppäys takaisin lapsuuteen, koska uskomukset ovat hyvin leikkisästi kirjoitettu. Myös se, että Gaiman on halunnut tehdä juuri pohjoismaalaisista jumalista kirjan ja kertoa heidän tarinansa on jotenkin koskettavaa, sillä kansalaisvelvollisuus tai ei, nämä tarinat ansaitsevat tulla kuulluksi.