Juurankomaan arvoitus
Anne Leinosen lasten ja nuorten fantasiakirjassa Elokuussa minä kuolen (Haamu, 2022) hypätään mukaan viettämään Alman mahdollisesti viimeistä kesää. Edesmennyt Baba-isoäiti on jättänyt jälkeensä kirotun helmikaulakorun, jonka helmien määrä vastaa jäljellä olevia päiviä elävien kirjoilla. Tuomiopäivään on kuitenkin vielä kesäloman verran aikaa, joten täytyy nauttia elämästä 7-luokkalaisena tyttönä, ja ottaa kaikki ilo irti elämästä. Tosin, Alma ei vielä osaakaan kuvitella minkälaisia uskomattomia seikkailuja on luvassa.
Kesäpäivät eivät ole vielä päässyt kunnolla edes aluilleen, kun naapurin pitkään autiona olleen talon pihaan kaartaa muuttoauto. Alma ei jää odottelemaan, vaan rientää heti uteliaana tarkkailemaan uusia tulokkaita. Omakotitaloon on muuttanut vakavasti sairas pyörätuolipotilas Mia. Iho on kalpea kuin lakana, vartalo heiveröinen ja hiuksia pystyy muuttamaan päivän mielialan mukaan peruukilla. Sisältä tyttö on kuitenkin rohkea ja itsepäinen, joka on täysin Alman vastakohta.
Mia saa suostuteltua uuden sydänystävänsä mukaan huippusalaiseen paikkaan maan alle. Juurankomaahan kavutaan maanalaisia käytäviä pitkin taskulampun valon avulla. Äkkiseltään katsottuna se näyttää täysin samalta kuin vanhat tutut kotikulmat, mutta hetken päästä Alma havahtuu maan elottomuuteen, hiljaisuuteen. Aika liikkuu nopeammin ja pienistä yksityiskohdista huomaa sen olevan täysin toinen todellisuus. Joka käynti Juurankomaassa muuttuu kummallisemmaksi ja pelottavammaksi, mutta liian suuri uteliaisuus saavat heidät jatkamaan vaarallista tehtävää ratkaista maan arvoitus. Uusi yhteinen salaisuus lähentää tyttöjä roimasti ja Alma jopa uskaltautuu kertoa helminauhoihin liittyvästä kirouksesta Mialle.
Pikkuhiljaa Alma alkaa myös lähentyä perhetuttavan tytön Kuuran kanssa. Alkuun tuntui ettei heillä ole mitään yhteisiä mielenkiinnon kohteita tai arvoja. Kuura oli Alman silmissä kylmä, vaisu ja pöyheä, kunnes heidän välinsä alkoivat lämmetä. Yhteisistä lautapeli hetkistä siirryttiin yökyläilyyn, joiden aikana tuli ilmi, että molemmilla taisikin mielessä pyöriä enemmän kuin pelkkä ystävyys. “Kuura on kuin lämpöpatteri tai ydinvoimala, hän säteilee ympärilleen voimaa”, Alma kuvailee. Voi olla, että Kuura toi hänelle turvaa ja mukavaa oloa kaiken seikkailun keskellä.
Tarina huipentuu traagisesti todelliseen vaaraan Juurankomaassa, kun paikan valtias pakottaa Mian ja Alman kohtaamaan suurimmat pelkonsa hengenvaarallisissa olosuhteissa. Omasta mielestäni kirja oli kiehtova ja sen juoni oli mukaansatempaava. Erityisesti pidin siitä, miten tarinassa hahmot eivät olleet täysin tavallisia nuoria, vaan mukana oli koko elämänsä sairastanut Mia. Tämä voi tuoda uusia näkökulmia lukijalle, siitä että esimerkiksi pyörätuolissa eläminen ei estä hauskaa ja tapahtumarikasta elämää. Kirjassa oli myös lopussa tyttöjen välistä romantiikkaa, joka normalisoi myös sateenkaaripariskuntia. Romaani sopii loistavasti peruskouluikäisille fantasiasta pitävistä lapsille sekä nuorille.