Kaikki ei pääty aina hyvin

Cassandra Clare: Varjojen valtias, Varjometsästäjät 2 (suom. Terhi Leskinen), Otava 2019

Ensimmäinen ajatukseni luettuani tämän kirjan oli, että se on erilainen kuin mitä olen tottunut lukemaan. En yleensä lue näin pitkiä kirjoja, koska mielestäni ne ovat pitkästyttäviä. Tämä kirja oli kuitenkin mielenkiintoinen, ja sen jaksoi lukea loppuun asti. Kirjassa oli paljon kuvailua ja toimintaa. Kirjan tarina oli myös mielenkiintoinen ja kirja oli hyvin kirjoitettu.

Kirjassa tapahtuu todella paljon kaikkea, ja osa tapahtumista on hieman ennalta-arvattavia, mutta juonenkäänteet ovat yllättäviä, enkä ainakaan itse osannut arvata niitä. Osa kirjan henkilöistä yrittää etsiä velhon kuoleman yhteydessä kadonnutta mustaa opusta ja Instituuttiin tulee joukko kenturioita, jotka alkavat etsimään velhon kadonnutta ruumista merenpohjasta. Kenturiojoukko tekee Instituutissa varjometsästäjät hieman varovaisiksi, etteivät tietyt asiat paljastuisi. Myös kirjan henkilöiden suhteet ja mielipiteet toisiaan kohtaan muuttuvat, mitä pidemmälle kirja etenee.

Pidin kirjassa siitä, kuinka hyvin kirjailija on kuvaillut kirjan henkilöitä ja paikkoja. Kuvailun avulla saa hyvän kuvan siitä, miltä joku henkilö tai paikka näyttää. Henkilöitä on monia, mutta silti melkein jokaista kuvaillaan tarkasti. Henkilöiden ulkonäköä ei kuvata pelkästään, vaan heidän luonteitaan kuvaillaan myös hyvin. Myös kirjan paikkoja kuvaillaan tarkasti ja huolellisesti.

Pidin kirjassa myös siitä, että vaikka kirja olikin lähestymässä loppua, toiminta ei silti vähentynyt. Kirjan loppu oli myös jännä ja tapahtui muutama yllättävä käänne. En osannut odottaa, että kirjan loppu olisi niin surullinen. Kirjan lopetus toi mieleen, että kirjaan saattaa tulla kolmas osa, sillä lopetus oli niin avoin ja tuntui, että tarina jäisi kesken siinä kohtaa. Kirjan tarinassa oli pieniä kivoja yksityiskohtia loppuun asti, mistä pidin paljon. Kirjan tarina oli huolellisesti mietitty loppuun asti ja kirja oli hyvin suunniteltu.