Kanien maailma

Richard Adams: Ruohometsän kansa, WSOY 2018 (suom. Panu Pekkanen). Alkuperäinen julkaisuajankohta 1975.

Brittiläisen Richard Adamsin luoma tarina Ruohometsän kansa herättää eloon jokaisen sisäisen mietiskelijän. Millainen on suhde ihmisen ja eläimen välillä? Kuinka eläimet muodostavat oman toimivan yhteiskuntansa? Miten eläimet mahtavat nähdä meidät ihmiset, maailman suvereenit hallitsijat? Ihmisellä on valtaa, sellaista valtaa, jota eläin ei pysty milloinkaan ylittämään. Jos ihminen tahtoo tuhota metsän, hän tekee sen, eivätkä eläimet voi muuta kuin seurata avuttomana vierestä kotinsa tuhoutuvan.

Tarinassaan Adams vie lukijan loikkimaan kanien kanssa pitkin peltoja ja juoksemaan karkuun kettuja ja ihmisiä. Kirjailija on selvästi käyttänyt aikaansa tutkiakseen eläinten käyttäytymistä luonnossa, sillä kuvailu on paikoin hyvin hienoa ja yksityiskohtaista. Matkallaan lukija oppii tuntemaan kanien erilaisia käyttäytymismalleja tarinassa esiintyvien hahmojen omalaatuisten persoonien lisäksi.

Kirja kertoo rohkeiden kanien joukosta, heidän pakomatkastaan Sandlefordin yhdyskunnasta ja siitä, kuinka he alkavat rakentaa uutta elämää vanhan kotinsa ulkopuolelle. Matka on pitkä ja vaarallinen, eikä vastoinkäymisiltä tai vaaratilanteilta metsän muiden asukkien kanssa vältytä. Joukon johtajina toimivat kaniveljekset Pähkinä ja Viikka. Nuori ja kovin arka Viikka-kani omaa erikoisen kyvyn, jota kukaan ei ymmärrä, eikä yksikään muista kaneista osaa selittää. Hän aistii vaaran. Oudot tuntemukset varoittavat nuorta kania lähestyvästä tuntemattomasta uhasta. Viikka on yksi merkittävimmistä hahmoista tarinassa muun muassa Pähkinän, Isopään, Vatukan, Voikukan, Ratamon ja Kehaarin rinnalla.

Minusta erityisen hienoa on se, että jokaisella tarinassa esiintyvällä kanilla on jokin ominaisuus, jolla he erottuvat joukosta: Pähkinän piilevä taipumus johtajuuteen, Voikukan ketteryys, nopeus ja tarinankerronta, Vatukan nokkeluus ja ongelmanratkaisukyky, Isopään vahvat fyysiset ominaisuudet ja taisteluvalmius sekä tietenkin Viikan yliluonnollinen kyky aistia vaaroja.

Kaneja inhimillistetään. Heillä on omat tapansa, kielensä ja kulttuurinsa. Juuri tämä eläinten inhimillistäminen ja nostaminen ihmisten kanssa samalle tasolle saa lukijan pohtimaan. Kanit kommunikoivat tarinassa paljon käyttäen kehonkieltään, kuten todellisuudessakin, mutta fantasiaseikkailun nimissä kirjailija on lisännyt hieman väriä. Kanien puhumaa kieltä kutsutaan lapiiniksi, ja sille löytyy kirjan takaa ihan ikioma sanasto. Muutamia eniten käytetyimpiä ja mieleenpainuvimpia sanoja ovat ehdottomasti “elil”, joka tarkoittaa vihollista, “hraka” tarkoittaen papanaa, traktorista käytettyä sanaa “hrududu” ja “rah”, joka on ruhtinas tai johtaja. Osalla kaneista on omalle nimelleen vastineena myös lapiininkielinen nimi, kuten vaikka Isopäällä “Thlayli”, joka merkitsee karvapäätä. Itse juoni on loppujen lopuksi mielestäni aika suoraviivainen. Se kaipaa tuekseen koko kirjailijan luoman kokonaisuuden pieniä yksityiskohtia myöten pysyäkseen kasassa. Lukiessani tätä vanhaa klassikkoteosta olin koko ajan hieman varpaillani, ja odotin jotain pysäyttävää hetkeä, mutta se ei koskaan saapunut. Toisaalta, kyseisen tarinan ei oman tulkintani mukaan ole tarkoituskaan sykähdyttää monimutkaisella tai nerokkaalla juonella, vaan aivan täysin toisilla yksityiskohdilla, kuten esimerkiksi sen hahmoilla ja heidän välisillä suhteillaan.

Tämä ajaton klassikko kertoo tarinan rohkeudesta, seikkailusta ja selviytymisestä. Nämä teemat jo itsessään riittävät mielestäni hyväksi syyksi kirjan lisäämiseen lukulistalle. Sekoittamalla todellisuutta maustettuna pienellä ripauksella jotain, joka ei ole tästä maailmasta kirjailija on herättänyt kynällään eloon uuden maailman ja taiteillut odotuksia syvällisemmän seikkailun. Mielestäni Ruohometsän kansa on kirja, joka jokaisen tulisi lukea, ei ainoastaan sen klassikkotittelin vuoksi, vaan koska sen hieno tarina avartaa ja antaa uutta, kallisarvoista perspektiiviä. On mahdollista tarkastella vanhoja asioita aivan eri valossa, ja ehkä jopa kyseenalaistaa omia oletuksiaan ja mielipiteitään. Se asettaa ihmisen asemaan, jossa hänen on astuttava alas valtaistuimeltaan, kaikkien yläpuolelta, alas eläinten tasolle. On koettava heidän tunteensa ja kuultava heidän jokainen ajatuksensa. Sivulta toiselle lukija matkaa muiden kanien kanssa heinikossa peläten ihmisiä aseineen, varjoissa hiippailevia kissoja ja yön pimeyttä.