Kirja-arviot
8.8.2025
|
Maija Jaako, 17 v

Kauhun kuningas palaa jälleen

Stephen King: Pimeällä puolella (suom. Ilkka Rekiaro, Tammi 2025)

Pimeällä puolella on teos, joka herättää kaikenlaisia tunteita aina jännityksestä helpotukseen, ja siitä jälleen takaisin jännitykseen. Kingin kirja sisältää 12 uniikkia tarinaa jopa kymmenien vuosien takaa, jotka takuulla nostavat tunteet pintaan ja saavat pulssin kiihtymään.

Kirjan teemoihin kuuluvat kohtalo, sydänsurut, sekä lähestyvä ja pitelemätön paha. Jopa kirjan lyhyimmät tarinat sisältävät suuren latauksen, joka tavalla tai toisella purkautuu jokaisen tarinan loppuun mennessä. Esimerkiksi tarinassa Danny Coughlinin paha uni, nimensä mukaisesti talonmies Danny Coughlin näkee painajaisen nuoren, hänelle tuntemattoman naisen murhasta. Hänen kauhukseen uni osoittautuu ennenäyksi, ja hän ajautuu keskelle murhamysteeriä, jossa pääepäilty on hän itse. Sen sijaan tarinassa Laurie, leskeksi jäänyt Lloyd Sutherland kamppailee sydänsurujen kanssa, kun eräänä päivänä hänen siskonsa tuo hänelle tummanharmaan koiranpennun nimeltä Laurie. Kaksikko alkaa totuttelemaan uuteen elämään yhdessä, ja vastoinkäymisten kautta heidän siteensä vahvistuu.

Teoksen tarinat ovat kaikki yksilöllisiä, mutta niissä on myös paljon samoja elementtejä. Kaikissa tarinoissa päähenkilö on mies, mikä tuo vaihtelua useimmiten naispäähenkilöiden näkökulmasta kirjoitettuihin YA-romaaneihin. Jokaisessa niistä oli painostava tunnelma, jonka vuoksi varuillaan täytyi olla jatkuvasti ja sai arvailla juonen seuraavaa käännettä. Kirja on kuitenkin myös koskettava, hämmästyttävä, sekä ajatuksia herättävä.

En ollut koskaan ennen lukenut Stephen Kingin teoksia, joten en tiennyt mitä odottaa. En ole suurin jännityskirjojen fani, joten oletin kirjan olevan pelottavampi kuin se lopulta oli. Vaikkei se ollutkaan hurjan pelottava, oli se silti todella jännittävä, ja tunsin sykkeeni nousevan useita kertoja. Ennen kirjan lukemista en tiennyt, että pelottavuudella ja jännittävyydellä voikin olla niin suuri ero. Kirjan luettuani ymmärrän, miksi Stephen King on niin arvostettu kirjailija. Hän toi jokaisen hahmon eloon tavalla, jota en ole koskaan nähnyt toisen kirjailijan saavuttavan. Kingin tapaan kuvailua on kirjassa paljon, mutta juoni eteni silti sopivaa tahtia. Paikoittain kirja tuntui pitkältä, sillä jotkin tarinat olivat yli 100 sivua pitkiä, kun taas toiset olivat hädin tuskin 30. Kirja ei varmastikaan ole vaikealukuinen, kunhan lukijalla riittää kärsivällisyyttä.

Suosittelen kirjaa nimenomaan jännityksen ystäville, mutta myös niille, jotka varovat kauhua. Kirjan jännitystaso oli juuri sopiva sellaiselle lukijalle, joka ei ole siihen tottunut: pulssi kiihtyy, mutta voi kirjaa silti lukea rauhallisin mielin ennen nukkumaanmenoa. Vaikka kirjan nimestä Pimeällä puolella voikin syntyä ennakkoluuloja, oli se myös liikuttava ja kaunis teos.

vettä, autiotalo, tumma

← Takaisin
seuraa meitä