Adam Silvera: Ensimmäinen viimeinen päivä (Suom. Outi Järvinen, WSOY 2024)
Voiko kuolemaa ennustaa? Näin väittää Joaquin Rosa, Kuolinhetken luoja, joka on juuri lanseeraamassa palvelun kuoleman ennustamista varten. Jännityksen voi aistia Times Squarella, joka on täyttynyt Kuolinhetken julkistamista odottavista ihmisistä. Heidän seassaan on myös vasta kaupunkiin muuttanut Valentino, joka uskoo valoisemman elämän alkavan tästä hetkestä. Hän ei kuitenkaan tiedä, että on enää muutama sekunti siihen, että hän vastaa puhelimeen ja saa tietää olevansa ensimmäinen viimepuhelun saaja. Ensimmäinen kirijä. Ensimmäinen, jonka ennustetaan kuolevan seuraavan 24 tunnin aikana.
Times Squarella Valentino tapaa sydänviasta kärsivän Orionin, joka ei ole ensitapaamiselta lähtien valmis irrottamaan katsettaan supermallin töistä haaveilevasta Valentinosta. Yhdessä pojat koittavat selvitä läpi historiallisen ensimmäisen viimeisen päivän. Orion haluaa Valentinon toteuttavan unelmiaan ja kokevan mahdollisimman paljon ensimmäisiä kertoja vielä, kun niihin on mahdollisuus. Hetki hetkeltä asiat muuttuvat kuitenkin hankalammiksi. Mitä pidemmälle mennään sitä vahvemmaksi poikien yhteenkuuluvuuden tunne kasvaa, mutta myös sitä vähemmän aikaan heillä on. Valentinon tunnit käyvät ennustuksen mukaan vähiin, mutta myös Orion joutuu taistelemaan elämäänsä harmaannuttavan sydänvikansa kanssa. Kuolinhetken maine on vaarassa, kun tietoon tulee kuolemia ennustusten ulkopuolelta. Selviääkö Valentino sittenkin kamalasta kohtalostaan? Vai jääkö päivä sekä Valentinon että Orionin viimeiseksi?
Adam Silveran romaanissa Ensimmäinen viimeinen päivä päästään heittäytymään uudestaan Lopussa molemmat kuolevat -kirjan esittelemään maailmaan. Ensimmäinen viimeinen päivä on tarinan esiosa, jossa palataan ajassa muutamia vuosia takaperin Kuolinhetken julkistamispäivään. Tapahtumat sijoittuvat 2010-luvun New Yorkiin. Eroavaisuus meidän maailmaamme ja tarinan maailman välillä on yhteiskuntaa järisyttävä keksintö ennustaa vuorokauden sisällä menehtyvät henkilöt. Jos tarinan ensimmäisessä osassa nähtiin, millaiseksi maailma on keksinnön myötä muuttunut, päästään tässä esiosassa kurkistamaan, mistä kaikki sai alkunsa.
Kirjan kaava on hyvin edeltäjänsä kaltainen: Viimeiseksi ennustettu elinpäivä, kahden toisilleen ennestään tuntematonta pojan tapaaminen sekä rakkaustarina ilman tulevaisuutta. Tarinassa lukijan eteen tuodaan konkreettinen tilanne kysymyksestä: ”Mitä tekisit, jos saisit tietää, että sinulla on enää yksi päivä elinaikaa?” Tätä miettiessä päästään usein elämän tärkeiden asioiden äärelle, joita kirjan päähenkilötkin joutuvat pohtimaan. Nuori rakkaus, identiteetin ja oman paikan etsiminen, unelmien tavoittelu sekä perheen vaikutus nuoren elämään niin hyvässä kuin pahassa, ovat keskeisiä teemoja kirjassa.
Pidin itse kovasti Silveran luomasta todellisuudesta ja ideasta viimepäivästä. Kirjan tapahtumia oli koukuttavaa seurata mahdollisesti viimeistä päivää viettävien hahmojen silmin. Yksikin virhe päähenkilöiden askelluksessa ja heidän tarinansa olisi siinä. Silvera pystyi myös vangitsemaan koskettavan rakkaustarinan, joka kietoi päähenkilöt yhteen tavalla, joka sai unohtamaan tarinan kertovan ainoastaan yhdestä päivästä. Molemmilla on sydämet, joiden syke saattaa lakata eri syistä minä hetkenä hyvänsä, mutta ainakin ne ehtivät sykkiä toisilleen.
Suosittelisinkin kirjaa ehdottomasti niille, jotka pitivät sarjan ensimmäisestä osasta. Tarinassa saadaan paljon selityksiä ja taustoitusta ensimmäisen osan tapahtumiin. Valentino ja Orion muun muassa törmäävät matkansa aikana nuorempiin versioihin ensimmäisen kirjan päähenkilöistä. Lukemisen voi mielestäni aloittaa myös tästä kirjasta, vaikka silloin viittauksista aikaisempaan osaan ei toki saa samalla tavalla kiinni. Kokonaisuudessaan kirjasta nauttivat varmasti kaikki romanssien sekä kekseliäästi luodun maailman ystävät.