– Nuorten verkkolehti kirjoista ja lukemisesta –
Kirja-arviot
28.4.2020
|
Otto Rantanen, 16v.

Kun mennyt maailma kohtaa Kärpästen herran

Siiri Enoranta: Kesämyrsky, WSOY 2020

Siiri Enorannan Kesämyrsky ei olisi voinut tulla parempaan saumaan. Kirjastojen laitettua pikavauhtia ovensa säppiin, jäin minä hölmistyneenä ilman mukaansatempaavaa fiktiota. Kun olin lukenut muutaman tietokirjan, otin enemmän kuin mielelläni vastaan postilaatikkooni kolahtaneen saapumisilmoituksen tästä Finlandia-voittajan uunituoreesta romaanista.

Aluksi luin hitaasti, sillä tarina alkoi keskeltä tarkemmin määrittelemätöntä maailmankolkkaa. Nimien perusteella tällainen yksinkertaisempi lukija yhdistää paikan maantieteellisesti Britteinsaarille, kun taas joku toinen varmasti osaa eritellä paikan tarkemminkin alueen ekosysteemin ja tapakulttuurin perusteella. Toisaalta paikalla ei ole niinkään väliä, sillä juoni sopisi minne vain ylellisen kartanon piiriin; klassisen musiikin pauhuun ja romanssien keskelle. Älypuhelimia ei mainita kertaakaan, mutta ei tarina olisi niitä kaivannutkaan. Siltä kantilta tarinan sijoittaminen aikaankin on siis vaikeaa.

Määrittelemätöntä miljöötä enemmän ensimmäisillä sivuilla etenemistä hidasti kuitenkin indigo. Mystinen aine on kirjan maailmassa pari vuotta sitten tapahtuneesta löytymisestään asti saanut kulkuneuvot leijailemaan. Indigo on mullistanut ainakin rikkaiden ja ylemmän keskiluokan liikennöintitottumukset, mutta samalla saanut aikaan työttömäksi jääneet ihmismassat ja lentureista pulppuavan, harmaan ja kaiken alleen peittävän pölykerroksen. Kehitystä voi pitää allegoriana teollistumisen ja samalla ilmasto-ongelmien alkamiselle 1800-luvulla, minkä vuoksi myös olisi mielekästä sijoittaa tapahtumat Englantiin. Indigon aiheuttamaa eriarvoisuutta vastaan olevia ihmisiä jopa nimitetään “punaisiksi”, mikä sekin on varmasti tietoista.

Kun oli tottunut maailmaan, jossa seikkailtiin, juoni vetäisi kyllä mukaansa. Kierroksia tuli koko ajan lisää, tarina ei edennyt kronologisesti, kaikkea ei kerrottu suoraan, ja juuri niistä syistä kirja pysyi käsissä hyvin. Samaan aikaan kesäisissä sukujuhlissa notkuminen härnäsi eristäytymisen keskellä kiemurtelevaa lukijaa. Kirjan yksi monista elementeistä on kaupungin lasten jakautuminen kahteen jengiin sekä puolueettomiin. Liikaa yksityiskohtia paljastamatta on sanottava, etten itse olisi 11-13 -vuotiaana kyennyt juomaan niin paljon alkoholia ja tekemään niin julmia temppuja kuin lapset Kesämyrskyssä. Ehkä muistikuvani ovat niiltä ajoilta vain vääristyneet, mutta tarina olisi kaikissa juonikoukeroissaan ollut hitusen uskottavampi, jos hahmojen ikiä olisi nostanut ihan parilla vuodella. Toisaalta jo Kärpästen herra opetti meille, mihin pienimmätkin lapset pystyvät, kun heimoutuminen alkaa.

Kirjan kuvaaman maailman ongelmat kiehtoivat. Mitä jos historia etenisikin noin; pian katukuvassa – tai sen yläpuolella – olisi lentureita. Vaikka tämänkin romaanin juoni oli hyvä, lukisin mielelläni muunkinlaisia tarinoita, jotka sijoittuvat indigonpölyiseen maailmaan. Mahdollisuuksia on lukemattomia.

← Takaisin
seuraa meitä