Kuoleman kesyttämättömissä
Sini Helmisen Lujaverinen-trilogian päätösosa Kalma (Myllylahti, 2023) imaisee lukijansa hetkessä kuoleman rajapinnalle, ja välillä jopa aivan Tuonelan syvyyksiin sijoittuviin seikkailuihin. Liikkeelle lähdetään sarjan toisen osan Syden lopun karmivasta cliffhangerista: Seela on kuollut äkillisesti kesken roolipelitapahtuman. Hautajaisissa Hallalla onkin rakkaastaan jäljellä enää tyhjä arkku sekä muualla makaava eloton ruumis. Halla ei kuitenkaan usko Seelan luonnolliseen kuolemaan eikä lopulliseen poismenoon, vaan aloittaa muiden silmissä järjettömän taistelun tyttöystävänsä henkiinherättämiseksi. Avuksi tarvitaan sarjan vakiokalustoon kuuluvan Seelan sympaattisen Seppo-enon lisäksi myös vähemmän sympaattinen tietäjä-Kristian.
Trilogian aiempien osien tapaan Kalma on nopealukuinen ja hauska, vaikka lähtöasetelma onkin ehkä synkempi. Teoksessa on kiinnostava paradoksi suhteessa kuolemaan: samaan aikaan, kun vakavaakin vakavammin taistellaan toisen päähenkilön hengestä, säilyy taustavireenä edelleen hautausyrittäjän ja kuolleita työkseen eteenpäin kaitsevan kalmahisen käytännöllinen, mustaa huumoria tihkuva suhtautuminen kuolemaan. Totiset taistelut leipäaseiden tuoman tilannekomiikan kera ovatkin ehdottomasti kirjan vahvuus!
Kahdesta ensimmäisestä osasta, Hurmeesta ja Sydestä, kiinnostavia tekivät juonen lisäksi myös monitasoiset ja kiehtovat henkilöhahmot. Kalmassa uusia hahmoja ei tämänpuoleisessa esitelty eivätkä vanhatkaan hahmot kovasti muuttuneet – mitä nyt Kristianista paljastui jokunen hyvä puoli ja Seelan isästä rahtunen elämäniloa. Vaikka sivuhahmot, Seelan siskot, tekivätkin dramaattisia ratkaisuja tuonpuoleisessa, olisivat nimenomaan päähenkilöt, jo lukijalle kovin tutuiksi tulleet Halla ja Seela, kaivanneet hieman uutta särmää. Myös kirjan kiinnostavin konflikti eli Seelan kohtalo alkoi ratketa jo omaan makuuni melko aikaisessa vaiheessa, vaikka toki pienempiä jännityksen ylläpitäjiä jäi myös loppuun jäljelle.
Suosittelen kirjaa silti lämpimästi etenkin sellaisille lukijoille, jotka harvemmin fantasiapuolelle kallistuviin kirjoihin tarttuvat. Vaikka itsekin luen fantasiakirjoja melko harvakseltaan, ovat Lujaverinen-sarjan kirjat ehdottomasti viime vuosien aikana lukemieni ya-kirjojen parhaimmistoa! Pahimpien skeptikoidenkaan on turha vältellä kirjaa, sillä vaikka yliluonnollisuutta ei tarinasta puutu, saavat tosimaailman näkijät ja ennustajat onneksi kokea kylmää kyytiä. Lopuksi tunnustusta on myös annettava koko kirjasarjan visuaaliselle ilmeelle: Karin Niemen kuvittamat kannet ovat upeat!