– Nuorten verkkolehti kirjoista ja lukemisesta –
Kirja-arviot
7.5.2019
|
Aleksi Moisio 16 v., Viita-akatemian lasten ja nuorten sanataidekoulu, Tampereen seudun työväenopisto

Muodonmuuttaja, Welho ja Käärmeprinsessa

Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki. Gummerus 2017.

Käärmeiden kaupunki on hyvin kulttuurisesti varautunut fantasiaromaani. Katri Alatalon uusin teos seuraa kolmea fantasiantäytteistä päähenkilöä: Ninetteä, korkea-arvoisen suvun alhaista jäsentä, joka pystyy hallitsemaan käärmeitä, Arrya, kalpeaihoista orjaa, jolla on kyky muuttua muiksi ihmisiksi, ja Sulwaenia, joka on  hyvin lupaava velhon oppipoika. Lapsuuden tragediasta johtuen kolme hahmoa eroavat eri teille, mutta myöhemmin taas kerran tragedian myötä he palaavat yhteen. Uudessa kaupungissa uudet mahdollisuudet avautuvat heille kaikille.

Kirjassa on monia teemoja, mikä sopii kirjan pituuteen. Melkein seitsemässäsadassa sivussa on aikaa käsitellä monia eri teemoja, mutta suurin niistä on klassikkoteema, josta riittää kirjallisuutta: kuuluminen. Jokaisella kolmella päähahmolla on vaikeuksia kuulua mihinkään. Ninette ei kuulu palatsiin, hän ei näe itsessään kilttiä kuningattaren siskoa, joka pysyy sivulla. Arry voi kirjaimellisesti muuttua muiksi ihmisiksi, esittää olevansa joku muu ja kuulua minne ikinä tahtoo. Mutta silti hän ei voi ikuisuuksia esitellä olevansa joku muu kuin itsensä. Sulwaen on tuleva velho, joka ei kuulu minnekään muualle kuin aavikkoon yksinäisyyteen. Kirjan tapahtumien myötä kaikki hahmot oppivat lisää kuulumisesta ja oikeasti muuttuvat. Tämä on virkistävää, sillä mikään ei puistata enemmän kuin hahmot, jotka eivät muutu ja tarina jolla ei ole mitään merkitystä.

Alatalon itämaisessa fantasiassa näkyy selkeästi Tuhannen ja yhden yön tarinoiden jälki, mikä on merkittävän hyvä asia. Keskiaikainen ja -eurooppalainen ritarilinnaloitsuhömpötys tympii, oli se sitten kuinka hyvin kirjoitettua. Tässä suhteessa Alatalo onnistuu hyvin, erikoinen miljöö on erilainen henkäys raitista ilmaa. Siitä huolimatta olisin toivonut enemmän riskejä ja erilaisuutta. Teoksesta jäi sellainen maku suuhun, ettei Alatalo yrittänyt mitään suurta tai mullistavaa. Maailma ja fantasiakirjallisuus jäivät muuttumatta tämän kirjan myötä. Anonyymi arvostelija internetissä tiivisti asian miellyttävästi: ”Käärmeiden kaupunki on hyvää fantasiaa, itämaisella twistillä, muttei mitään erikoista.”

Kirjan kieli on tarinan kaltaisesti hyvin tavallista, mikä ei ole huono asia näin suuren kirjan tapauksessa. Liian kukkivaa kieltä on vaikeaa lukea 700 sivua. Teksti on hyvin tehtyä, tavallista ja ajaa asiansa. 

Kolmesta hahmosta Arry on suosikkini. Hänellä on persoonaa, hyvin kirjoitettua dialogia ja hyvä hahmomotivaatio. Ninette pelästyttää alussa stereotyyppisellä prinsessatarinalla, mutta onneksi hänen tarinansa kehittyy kyllä joksikin. Se vaatii kyllä kärsivällisyyttä, koska muutos tapahtuu hitaasti. Sulwaen ei ole hahmona huono eikä hyvä, mutta hänen matkansa on hyvin kiinnostava, varmaan ainoa uusi luova idea tässä kirjassa. 

Vaikka kirja on hyvä, en löydä sielussani ihmisiä joille sitä suositella. Jos sarjan seuraavat osat ovat urheampia teemojensa ja miljöönsä kanssa niin ehkä, eikä siihen ole pitkää matkaa. Mutta jos sarja jatkuu tähän malliin, ohjaisin lukijat johonkin toiseen fantasiasarjaan. 

← Takaisin

seuraa meitä