Kirja-arviot
13.6.2023
|
Natalia Niittymies, 16v

Nainen peilissä

Mira Eskelinen: Aavistus (S&S, 2023)

Aavistus kansikuva

Mira Aurelia Eskelisen Aavistus on herkkä ja kaunis kuvaus naiseudesta ja sukupuolenkorjauksesta. Mira on kuvitellut koko elämänsä olevan mies. Yhdet halloween-juhlat muuttavat kuitenkin kaiken. Mira on pukeutunut naiseksi ja katsoessaan itseään peiliin hän ymmärtää nauttivansa naisena olemisesta. Pian palaset alkavat loksahdella paikoilleen: Mira ymmärtää, ettei hän oikeastaan koskaan ole ollut mies. Aavistus kertoo Eskelisen omakohtaisen kokemuksen transprosessista ja elämästä iloineen ja suruineen sen sivussa. 

Kirjassa pohditaan paljon sukupuolta ja seksuaalisuutta, ja tämän osalta kirja oli hyvin mielenkiintoista luettavaa. Mikä oikeastaan tekee naisesta naisen? Mitä on naiseus? Aavistus avaa myös hienosti yhteiskuntamme transfobisuutta lähtien aina lainsäädännöstä ja transdiagnoosin saamisen vaikeudesta jokapäiväisten kohtaamisten ahdistavuuteen ja ”suvaituksi” tulemiseen cis-enemmistön toimesta. 

Queer-kirjallisuutta on Suomessa edelleenkin hyvin niukasti, joten olen iloinen että Aavistus julkaistiin. Eskelinen omistaa kirjan transsisarilleen, ”nykyisille, tuleville ja menneille”. Uskonkin, että tästä kirjasta on eniten iloa, hyötyä ja samaistumispintaa transnuorille. Mielestäni kuitenkin ihan jokaisen kannattaisi lukea Aavistus, etenkin jos nykypäivän identiteettipolitiikka vaikuttaa omituiselta ja vihamieliseltä. Kirja porautuu syvälle esimerkiksi representaation ja vähemmistöstressin äärelle ja on tietyllä tapaa hyvin kantaa ottavakin, vaikken tiedä onko se edes kirjan ensisijainen tarkoitus. Ehkä lgbtq-aiheet ovat nykypäivänä niin polarisoituneita aiheita. 

Aavistuksen kieli on todella kaunista. Lyhyet, yksittäiset hetket, joista kirja pääasiassa koostuu, ovat todella lumoavia ja ihanasti kirjoitettuja. Mitä tulee kirjan sisältöön ja pituuteen, kovin pitkä tai painava tämä kirja ei ole, mutta sitäkin kauniimpi ja suloisempi. Vaikkapa parisuhteiden ja etenkin erojen kuvaukset ovat herkkiä ja koskettavia. Kirja on myös täynnä ihania luontokuvauksia ja kieli kaiken kaikkiaan ihanan runollista. 

Pidin jollain tapaa myös siitä, ettei tämä kirja ollut niinkään traaginen kuvaus sukupuolivähemmistöön kuulumisesta, vaan transiloista, itsensä kanssa sinuiksi tulemisesta ja ympäristön hyväksynnästä ja rakkaudesta. Pahimmat pelot ja kyseenalaistaminen tuntuivat olevan lähinnä Miran oman pään sisällä. Usein eri kulttuurituotteissa queer-hahmojen tarinat ovat traagisia, mutta Aavistus oli iloinen ja kepeä kuvaus transsukupuolisuudesta. Olen iloinen, ettei jokainen queer-tarinan tarvitse kertoa ainoastaan siitä, miten kamalaa on kuulua seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. 

Mira Eskelinen on suomalainen kulttuurituottaja ja drag-artisti. Hän on ollut muun muassa perustamassa Punch Up! -klubia. Aavistus on Eskelisen esikoisromaani. 

← Takaisin
seuraa meitä