Onko queer-ihmisen koko olemassaolo aktivismia?

Dess Terentjevan Zeno (WSOY, 2024) on nuortenromaani, joka kertoo kahdeksasluokkalaisista Nellasta, joka on kaapissa oleva biseksuaali. Nella asuu pienellä paikkakunnalla Joutsenossa ja hänestä tuntuu, että on helpointa vain yrittää sulautua joukkoon. Nellan sisko Miisa on täysi vastakohta – hän on avoimesti queer ja tahtoo muuttaa ihmisten tunkkaisia asenteita. Kun Nellan poikaystävä lipsauttaa vahingossa muille, että Nella on biseksuaali, Nellasta tuntuu, että hänen elämänsä tuhottu. Samalla hänen on pohdittava, voiko hän jatkaa parisuhdettaan bi-foobisen ihmisen kanssa ja pitääkö hänen vai ympäristön muuttua, jotta hän voisi tuntea Joutsenon kodikseen.

Romaanissa pohditaan paljon sitä, täytyykö lgbtq-ihmisen osallistua poliittiseen aktivismiin. Eikö voisi vain elää normaalia elämää? Nellasta lgbtq-liike ei tunnu omalta, mutta ilmeisesti kaikki mitä hän tekee, on jonkin sortin aktivismia, jos se liittyy hänen seksuaalisuuteensa ja ihmissuhteisiinsa. Tarkoittaako seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen, että täytyy automaattisesti olla poliittisesti valveutunut? Onko vastuutonta tai väärin elää vain elämäänsä?

Romaanissa käsitellään myös hienosti pikkupaikkakunnan konservatiivisia asenteita. Helsinki näyttäytyy kirjassa jonkinlaisena luvattuna maana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Nella ei kuitenkaan tahdo lähteä Joutsenosta, sillä hän näkee tulevaisuutensa siellä ja luonto on hänelle rakas. Kuitenkin samaan aikaan tuntuu, että ympäristö ei hyväksy eikä tule hyväksymään häntä sellaisena kuin hän on.

Pidin kirjassa etenkin sitä, miten se käsitteli biseksuaalisuutta. Nellan poikaystävä Eetu aluksi näennäisesti hyväksyy Nellan seksuaalisuuden, mutta pian paljastuu, että hän vain fetisoi biseksuaaleja. Monet kirjan hahmot myös olettavat, että biseksuaalisuus tarkoittaa samaa kuin homous. Mielestäni kirja onnistuu hyvin biseksuaalisuuden ja bi-fobian kuvauksessa. Se tuntuu osittain vivahteikkaammalta kuin klassinen homofobian kuvaus kirjallisuudessa.

Romaani on kirjoitettu säeromaanin muotoon, joka yhdistelee taitavasti proosan ja runouden keinoja, kuten Terentjevan aikaisemmatkin romaanit Ihana (2021) ja Freestyle (2023). Tarinaa kerrotaan ilmavasti lyhyillä säkeillä, jonka vuoksi romaani on tosi helppolukuinen ja vetävä kirja. Hahmot ja kertoja puhuvat myös murteella, mikä on ihana lisä.

Kirja ei poraudu erityisen syvälle tarinaan tai teemoihin, vaan etenee hyvin nopeasti. Olisinkin toivonut kirjalta ehkä enemmän pituutta. Välillä tuntui, että romaanin sijasta luki vain keskinkertaista runoutta. Mielestäni kaikki hahmot jäivät myös vähän pinnallisiksi. Zeno on kuitenkin sanomaltaan painava romaani, joka käsittelee käsittelee osittain raskaitakin aiheita onnistuneesti ja hyvin koskettavalla tavalla.

Lgbtq-teemat ovat myös tärkeä aihe, jota ei suomenkielisessä nuortenkirjallisuudessa käsitellä hirveästi.

Dess Terentjeva on 32-vuotias suomenvenäläinen aikuisten- ja nuortenkirjailija. Hänen kirjansa käsittelevät paljon queer-teemoja.