Oonko ihan normaali?

Holly Bourne – Oonko ihan normaali? Gummerus 2017, suom. Kristiina Vaara

Oonko ihan normaali? kysytään jo kirjan kannessa, vaihtoehtoina kyllä ja ei. Mutta onko asia niin mustavalkoinen? Mikä edes on normaalin ihmisen määritelmä, ja miten sellaiseksi tullaan?

Romaanin päähenkilö Evie on aloittamassa uutta elämänvaihetta. Hän on kuusitoista, uudessa koulussa, jossa kukaan ei tiedä hänen olevan se tyttö, joka tuli hulluksi. Evie valmistautuu ensimmäisille treffeilleen, käy kotibileissä ja onnistuu saamaan kaksi uutta ystävää poikaystävässään roikkuvan Janen tilalle. Lääkitys pienenee koko ajan, terapiasta on ollut hyötyä, Evie on parantumassa.

Yläasteella Eviestä nimittäin tuli friikki. Hän sairastui. OCD, pakko-oireinen häiriö, teki hänen elämästään kamalaa. Hän lopetti koulunkäynnin, linnoittautui huoneeseensa siivoamaan ja pesi käsiään ruville.

Kirjaa rytmittää Evien parantumispäiväkirja, johon terapeutti Sarahin kotitehtävien (kosketa keittiön roskasangon reunaa äläkä pese käsiä kymmeneen minuuttiin) lomaan hän lisää omia merkintöjään: “Hanki ensisuudelma”, “Älä anna kenenkään saada tietää, että olet hullu”.

Kirjaa lukiessa tuli stressaantunut olo Evien puolesta. Jo ensimmäisen sadan sivun kohdalla kuvioissa on ollut mukana terapiaistuntoja, uusia treffejä uusien poikien kanssa, treffeistä panikointia, perheriitoja ja sairauden piilottelua. Evie salaa OCD:n jopa uusilta, välittäviltä ystäviltään, Amberilta ja Lottielta, peläten heidän hylkäävän hänet kuullessaan totuuden. Lukijana haluaisi usein huutaa Evielle: Kerro nyt siitä OCD:stä! Nyt olisi tilaisuus, kerro! Hylkäämisen pelko kuitenkin hallitsee Evietä liikaa.

Evien pää täyttyy hyvistä ja pahoista ajatuksista. Hyviä hän kontrolloi itse, pahoja hallitsee OCD. Pahoille ajatuksille ei saa antaa liikaa valtaa. Ne kutsuvat sotkuisten huoneiden omistajia sioiksi, käskevät Evietä koskettamaan katulamppuja kuusi kertaa koulumatkalla tai desinfioimaan huoneensa ystävien jäljiltä.

Kirja herätti pohtimaan, miten moni ihminen ihan lähelläkin saattaa kärsiä mielenterveysongelmista. Niitä on usein todella vaikea huomata ulkoapäin, varsinkaan jos sairastunut tietoisesti peittelee asiaa pelon tai häpeän takia. Evie oli todella taitava salailemaan sairauttaan.

Rankka-aiheinen kirja oli loppujen lopuksi varsin helppo- ja nopealukuinen. Vaihteleva kerrontatapa dialogeineen, pahoine ajatuksineen ja huolipäiväkirjoineen ei päästänyt lukijaa tylsistymään. Koska jokaisella sivulla tapahtui niin paljon, jäi kirjaan jo muutaman aukeaman jälkeen pieneen koukkuun. Evien huolet ja Amberin ulkonäkökriisit olivat samaistuttavia. Minusta tuntuu, että jokainen ihminen käy teini-ikäisenä läpi juuri näitä samoja kysymyksiä, riippumatta siitä, missä maassa asuu, millaiset sosiaaliset verkostot omistaa tai onko “normaali”.

Mikä on sitten on normaali? Evien terapeutti Sarah tiivistää asian hyvin:
“Kaikki ovat normaaliuden jyrkänteellä. Kaikkien mielestä elämä on silkkaa painajaista joskus, eikä ole olemassa “normaalia” tapaa selvitä siitä.”

Jos kaikki ovat omalla tavallaan friikkejä, miksi Evie sitten on lääkityksellä? Sarah vastaa tärkeintä olevan sen, että ihmisen käytös tekee ihmisen onnelliseksi. Jatkuva siivoaminen ei tee Evietä onnelliseksi. Siksi hänen täytyy hakea apua.

Evie, Lottie ja Amber ovat fiksuja, kiinnostuneita yhteiskunnasta ja feminismistä. Kirjassa käsitellään monia tärkeitä teemoja itsensä arvostamisesta naisten asemaan elokuvataiteessa. Tämä seikka yhdessä mielenterveysaiheen kanssa kasaa yhteen ainekset enempäänkin kun vain kevytlukuiseen hömppäkirjaan. Itse olisin toivonut hieman syvällisempää sairauden käsittelyä ja esimerkiksi toisen näkökulman Evien lisäksi.

Kokonaisuutena kirja oli silti oikein mainio. Lukemisesta jäi kevyt olo, mikään ei jäänyt liikaa ahdistamaan, huumoriakin oli käytetty runsaalla kädellä.

Oonko ihan normaali? sopii lukijalle, joka etsii kysymyksiinsä vastauksia. Mielenterveysongelmista puhutaan edelleen aivan liian vähän. Kirja oli silmiä avaava, kuitenkaan olematta liian synkkä. Helppolukuista kirjaa kohdistaisin eniten yläastetta aloittaville nuorille, jotka etsivät kirjoista tietynlaista vertaistukea ja samaistuttavuutta.