Pahin vihollinen – vai ainoa syy, miksi elän

Callie Hart: Elohopea (suom. Heidi Nieminen, WSOY 2024)

Elohopea aloittaa tulevan romantasiatrilogian Haltioita ja alkemiaa, tarjoamalla romantiikan ja fantasian ystäville intensiivisen enemies to lovers -tarinan, joka heittelee lukijan tunteita laidasta laitaan.

Kirjan päähenkilö Saeris Fane on syntynyt ihmisten maailmaan, Zilvarenin valtakunnan kolmannelle sektorille, jossa tavallisista ihmisoikeuksista ei ole tietoakaan. Selviytyäkseen Saeris on joutunut rikkomaan sääntöjä koko elämän ajan ja varastelemaan korkeimmilta tahoilta. Tällä kertaa häntä ei kuitenkaan onnistanut, ja kuoleman portailla hänen pitkään salassa pidetyt voimat pelastavat hänet fae-maailmaan, keskelle vuosisatoja kestänyttä taistelua.

Fae-maailmassa Saeris kohtaa Kingfisherin, kuoleman personifikaation, joka on yhtä kaunis kuin vaarallinen ja täynnä vihaa. Saeris ei haluaisi olla missään tekemisissä hänen kanssaan, mutta Kingfisher on hänen ainoa keino palata kotiin, joten hänen on pakko noudattaa tämän tahtoa. Vaikka Kingfisherkin haluaisi pitää etäisyyttä Saerisiin, hänellä on omat syynsä pitää Saeris fae-maailmassa.

Saerisin ja Kingfisherin suhde on monimutkainen ja täynnä jännitteitä. Tarinan edetessä viha ja pelko voimistuvat vähitellen voimakkaaksi tunteeksi, mitä kumpikaan ei pysty yrittämisestä huolimatta kieltämään. Tämä vetovoima syventää heidän välistä dynamiikkaansa ja pitää lukijan kiinnostuksen koko tarinan ajan.

Romantasiakirjojen lukijana koin Elohopean ensimmäiset luvut hieman väsyttäviksi, sillä alku keskittyi pitkälti Saerisin elämään Zilvarenissa. Kun tarina kuitenkin siirtyi fae-maahan ja Kingfisher astui kuvaan, juoni alkoi vetää huomattavasti paremmin mukaansa. Enimmäkseen juoni oli ennalta arvattava, mistä itse pidän. Kuitenkin kirjaan oltiin kätketty muutama juonenkäänne, mitä ei pystynyt mitenkään ennustamaan. Juonen tempo oli aluksi melko hidas, mutta nopeutui loppua kohden, ja yllättävät käänteet tekivät lopetuksesta erityisen vangitsevan. Juonen loppu sulki ensimmäisen osan tapahtumat kauniisti, ja aloitti samalla jatkon rakentamisen seuraavalle osalle trilogiassa.

Teos oli aluksi jokseenkin tylsää luettavaa, mutta parani huomattavasti loppua kohden. Teoksen vahvuutena on se, että se herättää lukijassa paljon tunteita, mikä kohentaa lukukokemusta. Juonenkäänteet myös huipensivat teoksen lopetuksen. Suosittelen kirjaa kaikille romantasiakirjojen lukijoille sekä kaikille dark romance-genreä edustavien kirjojen faneille. Teoksen mukaansatempaava juoni, jatkuva tunteiden vuoristorata ja mysteeriset henkilöt saivat minut rakastumaan kirjaan. Jään ehdottomasti odottamaan alkaneen trilogian tulevia osia.

Jutun on mahdollistanut Jenny ja Antti Wihurin rahasto.