Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo (suom. Sirkka-Liisa Norko-Turja, WSOY, 2025 painos)
“On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton varakas mies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon.” Näillä kuuluisilla sanoilla alkaa englantilaisen kirjailijan Jane Austenin taidokas rakkausromaani Ylpeys ja ennakkoluulo vuodelta 1813. Se seuraa Elizabeth Bennetin ja herra Darcyn ylpeyden ja ennakkoluulojen, sekä molempien temperamenttisuuden värittämää myrskyistä suhdetta ja kommentoi satiirisella otteella sosiaalisia sääntöjä 1800-luvun Englannissa. Salaisuuksien verhot muodostavat jännitettä hahmojen välille, mutta toisaalta ne vetävät Elizabethia ja Darcya yhä enemmän toistensa puoleen.
Keskiössä on Bennetin perhe, jonka lapset ovat juuri tulleet naimaikään. Jokainen henkilöhahmo on ilahduttavan persoonallinen. Äiti on hyvin puhelias ja halukas saamaan lapsensa hyviin naimisiin; isä taas hyvin rauhallinen ja ainoastaan huvittunut vaimonsa metkauksista. Nuoremmat sisarukset ovat hyvin samankaltaisia kuin äitinsä, ja vanhin sisarus Jane on enkelimäisen kiltti ja kaunis ja ihastunut Darcyn hyvään ystävään Bingleyyn.
Elizabeth on teoksen päähenkilö. Hän on virkistävän erilainen henkilöhahmo verrattuna moniin romanttisten kirjojen päähenkilöihin: hän ei ole erityisen halukas menemään naimisiin eikä varsinkaan rahan takia, ja hän mielellään sanoo sanottavansa suoraan ja joskus toimii yhteiskunnallisia normejakin vastaan. Elizabethin kautta teos kommentoi taidokkaasti ja rohkeasti sen ajan yhteiskuntaa, ja sitä, miten naiset nähtiin vain aviomiestensä kautta. Teoksessa on paljon muunkinlaista yhteiskunnallista kommentaaria, esimerkiksi seurapiirien tiukkoihin sääntöihin liittyen, mikä luo tietysti aina upeita kerroksia. Myös teoksen dialogi on hänen ansiostaan ehkä viihdyttävin osa lukukokemusta, ja sitä on teoksessa paljon, mistä pidin suuresti. Hahmot piikittelevät toisiaan älykkäin sanankääntein ja haastavat toistensa älykkyyttä.
Kirjassa on erityisesti nykyajan romantiikan kirjallisuudelle tyypillinen “enemies to lovers” -kaava, jota näkee jatkuvasti toistettavan erilaisissa muodoissa. Kuitenkin erilainen asetelma ja erilainen aikakausi toivat tähän jonkinlaista raikkautta, ja kirjan jaksoi lukea alusta loppuun. Myös erilaiset väärinymmärrykset ja valtapelit seurapiireissä viihdyttivät. Kuitenkin jatkuva toisto uusien tanssiaisten ja jälleen kotivierailujen välillä tuntui aika ajoin puuduttavalta ja tylsältä.
Ylpeys ja ennakkoluulo on loistava teos, jos haluaa aloittaa lukemaan enemmän klassikoita, sillä se tarjoilee paljon sellaisia romantiikan aineksia, joita monissa nykyteoksissakin on. Luvut ovat sopivan lyhyitä eikä kirja pituudeltansakaan synnytä lukijassaan kylmiä kauhunväreitä. Se myös tarjoaa aikaikkunan 1800-luvun yhteiskuntaan ja apukeinon yhteiskunnalliselle pohdinnalle.