Rakastettu tyttökirja – Marchin lumoavat sisarukset

Louisa May Alcottin vuonna 1868 julkaistu Pikku naisia (Art house 2004, Suom. Sari Karhulahti) on rakastettu tyttökirja Marchin sisarusten elämästä. Romaanin valtava suosio sai Alcottin jatkamaan tyttöromaanien kirjoittamista. Kirja sai jatkoa kirjoista Pikku miehiä (1871) ja Plumfieldin pojat (1886), jotka kertovat Jo Marchin perustamasta poikakoulusta ja sen oppilaista. Teos jonka luin, sisälsi Pikku naisia-sarjan ensimmäisen ja toisen osan.

Elämää Yhdysvaltojen sisällissodan aikana

Pikku naisia kertoo neljästä Marchin sisaruksesta nimeltä Meg, Jo, Beth ja Amy. Sisarukset elävät äitinsä kanssa rauhallisessa pikkukaupungissa Massachusettsissä. Perheen naiset elävät vaatimattomissa oloissa, sillä perheen isä toimii sotilaspappina sisällissodassa. Naiset joutuvat elämään säästeliäästi ja tinkimään ylellisyyksistä. Ylimääräiseen ei ole varaa, joten tyttöjen täytyy opetella olemaan kiitollisia siitä, mitä heillä jo on. Heille on aluksi vaikeaa olla himoitsematta uusia kankaita, joista saisi kauniita leninkejä sekä muita hienouksia, kuten kahvia, jälkiruokaa ja koriste-esineistä.

Perheen arki koostuu siitä, että tytöt käyvät päivisin töissä. Perheen äiti pyrkii kasvattamaan tytöistään lujatahtoisia ja ahkeria. Iltapäivisin nuoret leikkivät naapurin pojan Laurien kanssa. Poikamainen Jo viihtyy parhaiten Laurien seurassa. Toki tytöt myös viettävät lukuisia tunteja lukien, neuloen ja kutoen takkatulen äärellä. Arkeen mahtuu myös muutamat tanssiaiset ja muita iloa tuottavia juhlia. Perhe odottaa kovasti isää takaisin kotiin sotarintamalta, joten he elävät jatkuvassa surun ja epätietoisuuden tunteessa.

Jokainen sisar on luonteeltaan erilainen: Meg on vanhin sisaruksista, mutta on hyvin kiltti ja äidillinen. Jo on hieman poikamainen, hän viihtyy naapurin Laurien seurassa, eikä välitä hirveästi pukeutumisesta ja muista “naisellisista” hienouksista. Jo’n intohimo on kirjoittaminen ja sitä teoksessa kuvataankin paljon. Jo on Louisan eli teoksen kirjailijan oma nuoruudenkuva. Jo on luonteeltaan kiivas ja äkkipikainen, hieman jopa passiivisaggressiivinen. Beth on ujo ja arka. Hänelle sosiaaliset tilanteet ovat stressaavia. Beth on kuitenkin musikaalisesti hyvin lahjakas ja rakastaa pianon soittamista. Amy on taas taiteellinen, hän tekee veistoksia ja maalaa. Hän on luonteeltaan hyvin temperamenttinen ja myöhemmin varttuessaan snobi.

Teoksen lukeminen oli kyllä yhtä tunteiden vuoristorataa. Pidin siitä, kuinka sisarusten varttumista kuvattiin niin, että ensimmäisen ja toisen osan välillä henkilöhahmot olivat saaneet uusia ulottuvuuksia. Teokseen mahtuu paljon rakkautta ja onnellisia hetkiä. Viimeisillä sivuilla sain itkeä silmät päästäni, sillä nimeltä mainitsemattoman henkilöhahmon menehtyminen kirjoitettiin niin kauniisti. Kauniit runot ovat täydellinen lisä korostamaan tunteita. En ole koskaan aikaisemmin lukenut kuolemasta niin hellällä otteella.

Parasta teoksessa on ehdottomasti voimakkaat sisarussuhteet. Vanhemmat sisarukset ovat ottaneet itselleen suojatit: Megin suojatti on Amy ja Jo on läheinen Bethin kanssa. Ihastuin siihen, miten huomaavaisia he ovat toisiaan kohtaan: työstä tienatut rahat he käyttivät toistensa hellimiseen. Moniluonteinen perhe tekee teoksesta myös hyvin samaistuttavan. Rakastan Bethiä henkilöhahmona eniten, sillä hän vaikuttaa niin empaattiselta ja elävältä enkeliltä. Samaistuin kuitenkin eniten Megiin, sillä vanhimpana sisaruksena hänen aatemaailmansa on lähellä omaani.

Rakastetun klassikon naiset oppivat teoksen aikana omista virheistään. Marchin perheen äiti on hyvin tyyni ja ei suoranaisesti kiellä tyttäriltä mitään, sillä hän tietää, että heidän tulee oppia läksynsä itse. Naiset myös opettelevat itsenäistymään ja hankkimaan elantonsa työtä tekemällä. He opettelevat niin sanotusti vaimon roolia. Marchin perheen äiti kuitenkin kannustaa perheen isää myös osallistumaan kotiaskareisiin.

Suosittelen tätä klassikkoa jokaiselle, joka ei ole teosta vielä lukenut. Uskon, että palaan tähän teokseen vielä myöhemminkin. Teos on hyvin kaunis, eikä mielestäni ole rankkaa luettavaa, vaikka kuolemaa, sairautta ja sotaa teoksessa sivutaan.

Kritiikin teon on mahdollistanut SARVin myöntämä Kopiosto-apuraha.