Kirja-arviot
10.1.2020
|
Lotta Routanen, 14v.

Rakkautta ja lohikäärmeitä

Briitta Hepo-Oja: Suomea lohikäärmeille, Otava 2019

Kirja sijoittuu 2000-luvun Suomeen ja hieman ehkä jopa tulevaisuuteen. Kirja kertoo Tim-nimisestä pojasta ja tytöstä nimeltä Lynx ja heidän ystävistään ja perheistään. Mutkien kautta Tim ja Lynx rakastuvat, mutta Lynx on vähällä menehtyä ritariutensa takia. Kansa on jakaantunut eriarvoisuuksien vuoksi eikä tee mistään helppoa. TASAlaiset  yrittävät jopa räjäyttää metroaseman ja kaikkea säännöstellään (ainakin niiden keskuudessa, jotka eivät ole aatelisia).

Kirjan kieli on rohkeaa ja kaunistelematonta. Välillä puhutaan hyvää ja joskus hieman monimutkaista suomea. Kielessä on myös kiroilua, mutta se sopii kirjan teemaan ja hieman kireään tunnelmaan. Kirjassa on hyvää kuvailua, ja siihen on hyvä hypätä mukaan.

Tim yrittää opettaa lohikäärmeelle suomea ja käytöstapoja, mutta huonoin tuloksin. Lohikäärme tuhoaa paikkoja ja aiheuttaa vahinkoa muutenkin. Kun lohikäärme karkaa, Tim tapaa aatelistytön nimeltä Magdaleena. He näkevät uudelleen ja Timin suureksi hämmästykseksi Magdaleena kutsuu Timin ja hänen ystävänsä juhliin. Juhlissa Tim tapaa tytön, joka esittäytyy Lynxiksi. Lynx joutuu kaupungin vaaran vuoksi muuttamaan pois kaupungista maalle. Lynx on kuitenkin liian huolissaan Timistä ja päättää palata kaupunkiin. Hän majoittuu Magdaleenan luokse, vaikka heillä on hieman kireät välit. Magdaleenalla on kuitenkin synkempi salaisuus, joka laittaa Lynxin pahaan paikkaan ja saattaa olla vaaraksi hänen hengelleen.

Suomi on jakaantunut kahteen osaa. Kirjassa miljöönä on Etelä-Suomi. Kirjan kansissa on Suomen jakaantumisesta hieno piirros, jonka itse kirjailija on piirtänyt. Kansa on selkeästi jakaantunutta. Aateliset asuvat hienoissa kartanoissa ja köyhät pienissä kerrostaloasunnoissa. Kuvailun ansiosta on helppoa nähdä miljöö päässään. Kirja on myös visuaalisesti hieno.

Mielestäni kirja oli todella hyvä ja viihdyttävä. Sen seurassa on helppo kuluttaa aikaa, sillä luvuissa pysyy mielenkiintoisuus yllä. Hahmot, asetelma ja miljöö ovat mielenkiintoiset ja kirja on hyvän pituinen. Suosittelisin kirjaa erityisesti niille nuorille, jotka ovat kiinnostuneet joko rakkaus- tai fantasiakirjallisuudesta.

← Takaisin
seuraa meitä