Rebecca Yarros: Rautaliekki (suom. Laura Haavisto, WSOY 2024)
Maailmalla suurta suosiota herättänyt Siivenisku (eng. Fourth Wing) -kirja saa nyt jatko-osan suomennettuna. Rautaliekki on huumaava ja koukuttava lukuelämys, jota et tahdo jättää väliin. Rautaliekki sijoittuu maahan, jossa lohikäärmeet ovat todellisia. Päähenkilö Violet Sorrengail astuu Siivenisku-kirjassa Basgiathan sotakorkeakouluun lentäjien kvandranttiin. Rautaliekissä jatketaan Violetin tarinan seuraamista lohikäärmeiden, rakkauden ja ystävien parissa.
Rautaliekissä maailmanrakennus saa uusia ulottuvuuksia. Jo tuttujen paikkojen lisäksi, tulee myös uusia paikkoja kuvioihin. Eri provinsseista ja niiden välisistä suhteista saadaan Rautaliekissä enemmän tietoa, joka helpottaa kokonaiskuvan hahmottamista. Myös provinssien välistä politiikkaa avataan kirjassa paremmin. Tämä on varmasti monen mieleen, mutta samaan aikaan voi olla hankalaa pysyä perässä monimutkaisten suhteiden takia.
Kirja on romantiikkaa ja fantasiaa eli romantasiaa, joka tulee esiin selkeästi kirjaa lukiessa. Provinssien välisen politiikan ja maailmanrakennuksen lisäksi tiedossa on myös kiihkeää romantiikkaa. Xadenin ja Violetin suhde saa uusia haasteita, jotka pitää selvittää tai päättää suhde siihen. Xadenin ja Violetin romanssin lisäksi kirjassa nähdään myös Sorrengail-perheen välistä rakkautta ja uhrauksia toisia kohtaan.
Perheen ja Xadenin lisäksi Violet saa suurta rakkautta ja tukea ystäviltään. Miten ystävyyssuhde voi kestää, jos toinen osapuoli joutuu pitämään suurta salaisuutta itsellään, eikä voi jakaa sitä toiselle? Rautaliekissä uhraukset ja salaisuudet ovat suuressa roolissa. Salaisuuksien ja luottamuksen kanssa kamppailua tuodaan kirjassa paljon esiin. Samalla se paljastaa Violetista ja muista puolia, joita ei ole aikaisemmin nähty.
Siiveniskun tapaan tässäkään kirjassa ei vältytä shokeeraavilta juonenkäänteiltä. Rautaliekki pitää lukijansa koko ajan valppaana uusien käänteiden varalta. Kirja on kirjoitettu nerokkaasti, sillä heti hiljaisempien kohtien jälkeen asioita alkaa tapahtumaan ja kunnolla. Kappaleet loppuvat monesti todella koukuttaviin cliffhangereihin, joiden takia kirjaa ei malta laskea käsistään.
Kirja on mielestäni onnistunut Empyrean-sarjan toinen osa. Kirjassa romanttisten kohtien suomennos on onnistunut erinomaisesti, eikä niiden lukeminen tunnu pakkopullalta. Kirjan maailma ja hahmot on luotu lumoavasti yksityiskohtia myöten. Rautaliekissä pääsee tutustumaan entistä paremmin myös sivuhenkilöiden olemukseen ja luonteeseen. Jos etsit uutta koukuttavaa romantasian kirjaa, on Siiveniskulla ja Rautaliekillä varmasti paljon annettavaa sinulle!