Seikkailu jatkuu uudella mantereella

Sarah J. Maas: Aamunkoiton torni (Gummerus, 2021) suomentanut Sarianna Silvonen.

Adarlanin vartioston entinen kapteeni Chaol sekä tuore kapteeni Nesryn ovat purjehtineet Adarlanista Eteläiselle mantereelle tavoitteenaan suostutella hallitsija eli Khagan liittolaisekseen.  Tilanne on epätoivoinen; valgikuningas Erawanilla on hallinnassaan valtava hirviöarmeija, jonka  avulla hän aikoo alistaa koko Pohjoisen mantereen hirmuvaltansa alle. Aikaa ei ole hukattavaksi.

Khagan osoittaa kuitenkin haluttomuutta keskustella vieraidensa kanssa ja pakottaa heidät odottamaan kärsimättöminä päätöstä. Chaolilla riittää vaikeuksia omasta takaakin. Hän on  halvaantunut vyötäröstä alaspäin taistelun tiimellyksessä. Taiasta saadun vamman parantaminen on haastavaa myös parantajakoulun huippuoppilaalle Yrenelle, eikä Chaolin ole mahdollista toipua  täysin kohtaamatta ensin sisäisiä hirviöitään.

Chaol, Nesryn ja Yrene yrittävät käyttää joutoajan hyödyksi ja etsiä Eteläiseltä mantereelta tietoa,  jonka avulla Erawanin joukkoineen voisi tuhota. Se osoittautuu vaaralliseksi. Samana iltana, kun  Yrene on lukenut koulun kirjastossa muinaisesta taikuudesta, kirjastossa kuolee Yreneltä näyttävä oppilas. Ruumiissa on selviä merkkejä valgihyökkäyksestä. Ovatko valgit ehtineet jo Eteläiselle  mantereellekin?

Kammottavat tapahtumat ajavat Chaolin ja Nesrynin etsimään ratkaisua sodan voittamiseksi entistäkin kiihkeämmin. Samalla kuitenkin paljastuu uusia, kauhistuttavia totuuksia niin Erawanin  armeijan koosta kuin sen voimistakin.

Pidän kovasti Throne of Glass- sarjasta ja oli mukavaa taas lukea Erilean asukkaista ja heidän  seikkailuistaan. Aamunkoiton torni oli minulle kuitenkin pettymys. Mielestäni kirja oli  hieman toisteinen, ja jännittäviä juonenkäänteitä, joita Maasin kirjoissa paljon esiintyy, alkoi olla vasta loppupuolella. Loppua kohden tosin parani paljon,  ja viimeiset sata sivua tuli luettua lähes yhdeltä istumalta.

On mielenkiintoista lukea erilaisista maailmoista ja maista fantasiamaailman sisällä, ja pidin siitä, että tarina laajeni Eteläiselle mantereelle. Välillä minun oli tosin ikävä Aelinia ja muita Adarlaniin jääneitä hahmoja, vaikka Khaganaatin uudet tuttavuudet kiinnostavia olivatkin.

Tarinassa tuntuu olevan monta juonta kesken. Odotankin innolla sarjan päätösosaa, sillä minua kiinnostaa paitsi mitä rakkaille hahmoilleni käy, myös se, miten Maas pystyy punomaan näin monta eri lankaa yhteen vain yhden kirjan aikana.

Suosittelen tätä kirjaa ja koko Lasipalatsi-sarjaa lämpimästi kaikille fantasiaseikkailujen ystäville!