Kirja-arviot
21.11.2022
|
Vasa övningsskolan lukion oppilaita

Suomaa – Kiehtova seikkailu Suomen menneisyyteen

suomaa kansikuva

Maria Turtschaninoffin kirjoittama Suomaa (alkuperäisteos ruotsiksi Arvejord 2022, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom) on ihmisen ja luonnon suhteesta 1600-luvulta nykypäivään kertova episodiromaani. Teoksen alun ja lopun luvut on kirjoitettu säeromaanimuotoon, mikä tuo teokselle mielenkiintoista vivahdetta. Teoksen tapahtumat sijoittuvat Nevabackan sukutilalle Keski-Pohjanmaalle. Teoksessa esiintyy lukuisia historiallisia tapahtumia, kuten isoviha ja Suomen sodat.

28.10.2022 Helsingin kirjamessuilla Mason Lassheikki ja Cecilia Ingves Vasa övningsskolan IB-lukiosta haastattelivat kirjailija Maria Turtschaninoffia. Yleisössä oli runsaasti ihmisiä eri ikäluokista.

Turtschaninoff kertoi saaneensa inspiraationsa romaanin kirjoittamiseen useista kohteista, kuten kansanperinteistä ja myyteistä, mutta sai suurimman inspiraationsa perittyään talon Keski-Pohjanmaalta. Turtschaninoff on alun perin kirjoittanut nuortenkirjoja, mutta kertoi, ettei saanut aihetta sopimaan nuortenkirjaksi ja päätti siten tehdä siitä aikuisten romaanin.

Teoksen taustatutkimukseksi Turtschaninoff on käynyt läpi runsaasti suomalaista ja pohjoismaista mytologiaa. Turtschaninoffin mukaan erityisesti teoksen suohon liittyy useita myyttejä ja suo esiintyykin teoksessa hyvin usein. Teoksessa näkyy kuitenkin taikauskon väheneminen ajan kuluessa nykypäivää kohti tultaessa ja Turtschaninoffin mukaan tämä liittyy Suomen historialliseen kontekstiin.

Teoksessa on esillä myös seksuaalivähemmistöjä. Tämä nousee esiin etenkin kahden naisen, Alinan ja Charlotten välillä. Heidän suhteensa luonteesta ei kuitenkaan kerrota teoksessa suoraan ja Turtschaninoff kertoikin kirjamessujen haastattelussa jättäneensä suhteen lukijan tulkinnan varaan. Nämä ja monet muut seikat jättävät lukijalle paljon pohdittavaa.

Maria Turtschaninoffin haastattelu kanssa toi moniin teoksessa esiintyviin seikkoihin uusia näkökulmia. Teoksessa riittää sisältöä, vaikka ei tietäisikään juuri mitään Suomen lähihistoriasta. Teos sopii erityisesti historiaa rakastaville ja luonnosta pitäville lukijoille. Teoksessa on kuitenkin kaikenlaisille lukijoille jotain mielenkiintoista oivallettavaa, ja siksi romaani on kiehtova seikkailu Suomen menneisyyteen.

Onni Toiviainen ja Janne Lindqvist

Vasa övningsskolan lukion oppilaita

Sukellus sukutilan salaisuuksiin

Maria Turtschaninoffin kirjoittama episodiromaani Suomaa (alkuperäisteos ruotsiksi Arvejord 2022, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom) käsittelee suomalaisten jatkuvaa luontosuhdetta sukupolvelta toiselle ja seuraa samaa sukutilaa 1600-luvulta nykypäivään. Romaani sijoittuu Keski-Pohjanmaalle ja on syntynyt kirjailijan kiinnostuksesta omiin sukujuuriinsa. Turtschaninoff on Finlandia Junior -palkittu kirjailija ja hänen teoksiaan on käännetty jopa 30 kielelle. Suomaa on Turtschaninoffin ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani.

Maria Turtschaninoff esiintyi Helsingin kirjamessuilla perjantaina 28.10.2022, missä häntä haastateltiin Suomaa-romaanistaan. Kirjamessut järjestetään vuosittain lokakuussa Helsingin Messukeskuksessa. Turtschaninoff esiintyi värikkäänä ja iloisena persoonana sekä vastasi esitettyihin kysymyksiin huolellisesti. Yleisö oli kiinnostunut ja kuunteli Turschaninoffia haltioituneesti. Haastattelu antoi vastauksia pohtimiimme kysymyksiin.

Turtschaninoff kertoi saaneensa inspiraation romaaniinsa Kokkolassa asuneelta isoäidiltään. Romaanin kirjoittaminen vaati taustatietojen hankkimista, ja oli työläs projekti. Turtschaninoff kertoi taustatietojen hankkimisen ollen hankalaa ja hänen mukaansa oli vaikea samaistua esimerkiksi 1600-luvulla eläneisiin henkilöihin. Oli kiinnostavaa kuulla, mistä romaani sai alkunsa ja mitä todenperäisiä elementtejä siinä esiintyi, kuten myyttejä tai uskomuksia.

Haastattelussa kiehtovia olivat Turtschaninoffin mielipiteet henkilöhahmoista ja heidän välisistä suhteistaan. Hänen mukaansa hahmoja kuten Alina ja Ant oli hauskin kirjoittaa. Itse olimme kiinnostuneita esimerkiksi Alinan ja Charlotten välisestä mahdollisesta rakkaussuhteesta, jonka kirjailija kertoi jättäneensä lukijan tulkittavaksi.

Haastattelu oli onnistunut ja mieleenpainuva, sillä Turtschaninoff osasi kirjoittaa teoksensa mielenkiintoisesti. Turtschaninoff antoi hyvän kuvan itsestään kirjailijana ja kiinnostuimme hänen muistakin teoksistaan.

Taika Aalto, Minka Okkonen ja Minea Wahlroos

Vasa övningsskolan lukion oppilaita

 Suomaa – vuoden kiinnostavin kirja?

Maria Turtschaninoffin romaani Suomaa (2022, Tammi, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom) kertoo Nevabackan suvun tapahtumista vuosisatojen kuluessa. Nevabacka on kuvitteellinen Pohjanmaalla sijaitseva sukutila, jonka MattsNevabacka perustaa romaanin alussa. Romaanin tapahtumat sijoittuvat kyseiselle sukutilalle ja sitä ympäröivään luontoon. Suomaa-romaanin merkittävimmäksi teemaksi nousee ihmisen ja luonnon välinen suhde.

Teoksen vahvuutena on kerronnan monipuolisuus, joka tekee lukukokemuksesta erilaisen ja mielenkiintoisen. Ensimmäinen luku alkaa mielenkiintoisesti runomuodossa. Romaanin jokainen luku kertoo tarinan uudesta henkilöstä, mutta tarinoiden välillä on selkeitä yhteyksiä. Uusia hahmoja esiintyy nopeaan tahtiin, mutta heidän suhteensa aikaisemmin mainittuihin hahmoihin on helppo tunnistaa näiden lukujen välisten yhteyksien ansiosta.

Romaania lukiessa ei voi tylsistyä, sillä jokainen luku tuo esille täysin uuden tarinan. Vaikka lähes jokainen tarina sijoittuu Nevabackaan tai sen lähistölle, jokaisesta tarinasta välittyy erilainen tunnelma, ja jopa lukujen kirjoitustyylit vaihtelevat. Luonnon kuvailu on kaunista. Maisema on hyvin perinteistä suomalaista. Romaania lukiessa ajantaju katoaa, ja halu saada tietää, mitä seuraavassa luvussa tapahtuu, voimistuu.

Max Pada ja Melissa Avcilar

Vasa övningsskolan lukion oppilaita

Suomaa – historiaa myyttien ja magian kera

Maria Turtschaninoffin romaani Suomaa (2022) kertoo Nevabackan tilalla asuneesta suvusta, sen vaiheista, ja siitä mitä perhetilalle aikojen saatossa loppujen lopulta tapahtuu. Episodiromaani kulkee vuosisatojen läpi kuvaten Nevabackan suvun eri sukupolvia, mutta kuitenkin keskittyen heidän muuttuvaan suhteeseensa sukutilaan ja sitä ympäröivään metsään.

Suomaa-romaani on erilainen, kuin mitä ajattelisi, parhaalla mahdollisella tavalla. Etenkin ensimmäisissä episodissa fantasian ja myyttien käyttö herättää mielenkiinnon. Kiinnostus tapahtumia kohtaan kasvaa tarinan edetessä, kun tarina rakentuu Nevabackan suvun ympärille. Jokainen episodi loppuu hyvin, ja vaikka niin sanottuja ”cliffhangereita”, jotka jättävät loppuratkaisun tai ison käänteen pimentoon, ei ole, tarina saa lukijan haluamaan kuulla lisää.

Teoksessa esiintyy vaihtelua sekä kirjoitustyylin, aikakausien että näkökulmien välillä. Erityisesti kirjoitustyylien vaihtelua on käytetty älykkäästi, joten teoksesta ei koskaan tule monotoninen. Kirjoitustyyli vaihtelee aina, kun sitä tuntuu tarvitsevan, sillä teos on kirjoitettu suurimmilta osin klassisen tarinan tapaan, mutta välistä löytyy esimerkiksi päiväkirjakirjoituksina kirjoitettu luku. Vaihtelusta huolimatta luvut ovat selkeitä, eivätkä eri kirjoitustyylit sekoita tarinaa tai sen ymmärrettävyyttä.

Myös Nevabackan suvun sukupolvien vaihtelu ja näkökulman siirtäminen hahmosta toiseen on selkeä. Edellisiä hahmoja ei jätetä pois kokonaan, vaan heidät saatetaan mainita vielä monienkin lukujen jälkeen, mikä auttaa hahmottamaan sukulaissuhteet, ja saa tarinan soljumaan hyvin eteenpäin ilman suurempia väärinkäsityksiä. Lisäksi teoksessa tapahtuvat muutokset aikakausien välillä käyvät sujuvasti, eivätkä jää epäselväksi tai ole töksähteleviä, mikä voi olla vaarana teoksissa, joissa on paljon suuria aikahyppyjä.

Vaikka hahmot ovat fiktiivisiä, voisi uskoa heidän joskus olleen elossa. Etenkin hahmojen tunteet on kuvattu hyvin, ja lukija voi helposti samaistua hahmoihin. Vaikka aikakausi tai tilanne saattaakin olla lukijalle vieras, samaistuttavat hahmot saavat lukijan ymmärtämään tapahtumat paremmin ja syvällisemmin.

Kokonaisuudessaan Suomaa on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Lukukokemus on mukaansatempaava, ja jättää lukijan jatkuvasti miettimään: Mitä tapahtuu seuraavaksi? Mitä hahmoille käy? Mitä tämä hahmo salailee? Teos on koukuttava ja joidenkin hahmojen motiivit ja ajatukset jäävät mysteeriksi, mikä saa haluamaan vielä lisää tietoa näistä hahmoista, jotka saattoivat jäädä taka-alalle. Kun kirja jättää tällä tavalla miettimään jälkeenpäin, tietää sen olleen tarinoiden parhaimmistoa.

Rose Mary Mo, Helena Heinonen

Vasa övningsskolan lukion oppilaita

← Takaisin
seuraa meitä