– Nuorten verkkolehti kirjoista ja lukemisesta –
Kirja-arviot
14.8.2019
|
Milla Savolainen

Tahdonvoimaa hevosvoimalla

Arja Puikkonen: Liitopoika, Karisto 2019

Liitopoika on hevoskirja, mutta osin se ei ole sitä ollenkaan. Kirja kertoo Aku-nimisestä pojasta, joka pitää jalkapallon sijasta keppihevosten varusteiden ompelusta. Hän ansaitsee töillään mukavasti, mutta lopulta keppihevoset antavat hänelle jotain rahaakin tärkeämpää: pakoreitin arjesta ja voimaa kiusaajia vastaan.

Liitopojan voi lukea monelta eri kantilta. Sen voi lukea hevoskirjana, joka kertoo elävien hevosten sijasta hyvin eläväisen oloisista keppihevosista. Kirjan voi lukea myös kuvauksena koulukiusatusta teinipojasta, joka yrittää kaikesta huolimatta elää oman näköistä elämää muiden asettamien paineiden alla.

Arja Puikkonen on kirjoittanut sujuvasti etenevän, mukavan todentuntuisilla henkilöhahmoilla täydennetyn nuortenromaanin koulumaailmasta, ystävistä ja hevosista. Puikkosella on sana hallussa ja kiehtova kerrontataito: hän kirjoittaa keppihevosista, niin kuin ne olisivat lihaa ja verta. Hän tekee sen niin vahvasti, että lukija epäilee sittenkin lukevansa kuvailua elävistä hevosista. Tämä heijastaa hyvin sitä, kuinka tärkeitä keppihevoset – eli oma harrastus – on keppihevosia harrastaville. Kun Aku ihmettelee, kuinka joutui mukaan keppihevosten maailmaan, lukija ihmettelee sitä hänen kanssaan ääneen naurahtaen. Kun Aku taas hurmaantuu lopullisesti keppihevosten maailmasta, lukija alkaa nähdä niiden viehätyksen yhdessä hänen kanssaan. Kaikki tämä on Pulkkisen kirjoitustaidon ansiota.

Keppihevosten uuden maailman rinnalle Pulkkinen on yhdistänyt romaanissaan jotain vanhaa ja tavallista: tarinan koulukiusaamista. Hän kertoo siitä mitään kaunistelematta, kuitenkaan siinä piehtaroimatta. Kiusaaminen tuodaan ilmi pienillä yksityiskohdilla, ja loppupuolella kerrottava Akun tarina on riipaisevan todellinen.

Kirja loppuu osittain kesken. Se tuntuu epätyydyttävältä ja turhauttavalta, olo on jopa pettynyt. Mutta kun kirjan laskee käsistään ja loppua makustelee hetken aikaa, tajuaa, että loppu on juurikin sopiva, todentuntuinen ja yhtä elämänmakuinen kuin koko kirja.

← Takaisin

seuraa meitä