Tasa-arvoako?

Eikö tilien tasaaminen ollutkaan tasa-arvoa? Entä jos on kääntänyt toisen posken jo ihan liian monta kertaa? Camilla Läckbergin Naiset vailla armoa (Otava, 2021) on kaksiosainen trilleri, joka kertoo  vääryyksien kokemisesta ja omankädenoikeuden harjoittamisesta tilanteissa, jotka ovat muuttuneet  liian sietämättömiksi.

Kirjan molemmissa puoliskoissaa juoni kulkee useamman henkilön näkökulman kautta.  Ensimmäisessä puoliskossa kolme Ruotsissa asuvaa naista tuskailee ikävän avioliiton kanssa, ja  päätyvät kirjeenvaihdon kautta murhaamaan toistensa miehet. Toisessa puoliskossa joukko rikkaita  nuoria juhlii uutta vuotta ja päättää kostaa vanhemmilleen kaikki lapsuudentraumansa.

Trillerissä kaiken kaikkiaan häiritsee sekä juonen että henkilöiden pinnallisuus. Aiheet, joista olisi  saanut hienoja juonikuvioita sekä syvällistä pohdintaa, jätetään vain pintapuoliselle tarkastelulle.  Kirja keskittyykin lähinnä päähenkilöiden kärvistelyyn omassa pahassa olossaan sekä koston  suunnittelemiseen. Armoa tai moraalia ei tunnu löytyvän keltään.

Miesten ja naisten vastakkainasettelu

Ensimmäisessä tarinassa tulee vahvasti esiin miesten ja naisten vastakkainasettelu. Tässä  pinnallisuus tuli erityisen selvästi esille, sillä miesten teot jätettiin vähälle tuominnalle, ja  ahdistavuutta pyrittiin pikemminkin saamaan aikaan mieshenkilöiden ulkonäkökuvauksilla.  Arvattavasti komea mies paljastuu pettäjäksi, ja epähygieninen ylipainoinen alkoholisti vaimon  ostajaksi. Stereotyyppiset valinnat saavatkin kaiken jännityksen lässähtämään jo aivan teoksen  alkupuolella.

Kirjailijan tavoite jäi hämärään, sillä teos ei missään nimessä ollut voimaannuttavan feministinen,  vaan se tuntui pikemminkin hakevan kauhun tuntua juurikin naisten ja teinien radikaaleista  ratkaisuista. Lukija ei koe oikeuden toteutuneen, vaan päähenkilöt muuttuvat kirjan edetessä tarinan vihollisiksi aivan siinä, missä heidän miehensä tai vanhempansakin. Tilanteissa tuntuu olevan liikaa  muita vaihtoehtoja, joita kukaan henkilö ei pysähdy miettimään.

Vaikka täydelliset ja juuri oikeita ratkaisuja tekevät hahmot eivät yleensä viehätäkään, tässä kirjassa kaikki mutkat oli oiottu hieman liian suoriksi. Naisten ongelmat tuntuivat ratkeavan vain miesten  poistumisella kuvioista, mikä ei minusta vastaa ihanteellista ongelmanratkaisua edes trillerissä, jossa ihmisen moniulotteisuutta voidaan tuoda paremmin esiin.

Kaiken kaikkiaan teoksesta jää hyvin keskeneräinen kuva, vaikkakin se herättää lukijan  ajattelemaan, miksi kliseet ovat yhä kliseitä. Miksi juuri tietyt stereotypiat tuntuvat toistuvan sekä  kirjallisuudessa että tosielämässä? Kenen sitä armoa tulisi antaa, jotta asiat muuttuisivat? Ainakin se on varmaa, etteivät asiat muutu, jos sama juoni toistuu yhä vain uudestaan.