Taskuvarkaasta prinsessaksi?

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar (Suom. Jussi Korhonen), Aula & Co 2016

Punainen kuningatar – tämä fantasiakirjojen aateliin kuuluvan sarjan ensimmäinen teos kaappaa lukijansa mukaan tapahtumien täyttämään junaan, jonka kyydistä ei helposti hypätä. Mykistävän maailman eloon kirjoittanut Victoria Aveyard tietää tasan tarkkaan, miten säädellä lukijan tunnetiloja sekä huikeita yksityiskohtia – vähempää ei odottaisikaan kehutun kirjan tekijältä.

Viivyttelemättä, sallikaamme lava juonen tiivistelmälle. Fiktiivisessä Nortan kuningaskunnassa kastijärjestelmään verrattava arvojaottelu ihmisten välillä on yksinkertainen; yli-inhimillisiä voimia omaavat hopeaveriköt hallitsevat armotta alaisiaan, kun taas punaverta omaavat muodostavat köyhien, varkaiden sekä palvelijoiden ryhmittämän puolueen. Siitä pääsemmekin käsiksi kuumapäiseen protagonistiimme – punaiseen Mare Barrowiin. Ruokapulasta kärsineen pikkukylän asukki, taskuvarkaiden eliittiä, pian sotaväkeen joutuva nuorukainen, jonka sisimmässä kylvii tyytymättömyys nykyisen yhteiskunnan tilaan.

Tuhlaamiseen tottumaton Mare näet vihaa sydänjuuriensa kyllyydestä hopeisia – hän ei voi sietää kohtelua, jota on joutunut jo seitsemäntoista vuotta kestämään. Asepalvelus pilkottaa jo kulman takana, eikä sota ole paras vaihtoehto tytön tulevaisuudelle. Pian kaikki kuitenkin kääntyy ylösalaisin; monien tapahtumien ketjuseurauksena hän päätyy pällistelemään maailmaa hopeisten keskuudesta käsin, kuninkaallisten palvelijan ammatissa. Kuningasperhe aluksi kuvottaa Marea – kieroileva kuningatar, punaisten elämiä halveksuva kuningas, sekä heidän kaksi poikaansa, jotka hopean veren ansiosta päätyvät myös Maren vihalistalle.

Perinteisen seremonian koittaessa, hopeisten ylpeilijöiden täyttämässä tilassa Mare ajautuu kuolemantilanteeseen – kunnes jokin hänen sisällään avaa itsensä. Kauan lukitut salamat räiskyvät läpi tytön kämmenien, leimaten punaisen palvelijan hämmennyksen kohteeksi. Kuka on tuo kummallinen salamatyttö, jonka kuolettava kyky on päässyt valloilleen?

Maren epävarmuus, tiedottomuus ja vastahakoisuus täydellisesti toisiinsa sitoutuneina saavat lukijan jännittyneeksi – mitä oikein tapahtuu seuraavaksi? Sitten kirjan nimelle löytyykin jo aavistus; Punainen prinsessa – Mare Barrow – yhdeltä lempinimeltään punainen kuningatar, joka raivasi haluamatta tiensä kihlatuksi kuningasperheen nuorimmalle prinssille. Tähteyteen noussut palvelija, henkilöllisyytensä menettänyt nuori tyttö, joka voi muuttaa koko maailman.

”He ovat kääntäneet minut nurinpäin, vaihtaneet Maren Mareenaan, varkaan kuninkaalliseen, puuvillan silkkiin, punaisen hopeiseen. Tänä aamuna olin palvelija, tänä iltana olen prinsessa.” s. 127

Eikä kaiken keskellä pidä unhoittaa mukaan sotkeutunutta Purppurakaartia – terroriyhteisöä, joka saa jopa hopeisten päät pyörälle tasa-arvon huumaa ajaen.

Suurempia paljastuksia mainitsematta tämä henkeäsalpaava teos ansaitsee paikan nuortenkirjallisuuden kultarivillä. Siinä yhdistyvät mykistävä fantasia sekä dystopinen maailmankuva, viimeisen päälle suunnitellut henkilöhahmot sekä oikeus, rakkaus ja valta – kaikki ainekset huippumenestykseen.

Joka sivun takaa paljastuva uskomaton sanojen liuta vangitsee fantasiakirjallisuuden rakastajan tiiviisti ympärilleen. Aveyard osaa todellakin käsitellä koukuttavuutta sekä nostaa mielenkiintoa ammattitaitoisesti, eikä sitä vähempää odottaisikaan kehutun kirjasarjan avausteokselta. Punainen Kuningatar luo ympärilleen magneettisen maailman – se vetää puoleensa eikä irrota otteestaan. Se vaatii lukijaa pysymään kirjan äärellä läpi kansien välissä sijaitsevan taian – ja mikä parhainta, sen magneettisuus pysyy yhtä voimakkaana läpi jokaikisen luvun. Lukijan ei tarvitse selata läpi tyhjänpäiväisiä jaaritteluja, vaan hänelle on suotu lahja nauttia jokaisen kirjaimen muodostamasta sanasta. Ennen teoksen haalimista itselleen täytyy kuitenkin painaa mieleensä eräs kirjassa toistuva mutta pohjimmiltaan briljantti lause: ”Jokainen voi pettää kenet tahansa.”

Astukaamme sitten kritiikin polulle. Tässä mainitsemani mielipide onkin miltei ainut itseäni vihlaiseva epäkohta muuten loistavassa teoksessa. Evangeline Samos – tämä henkilöhahmo on heitetty tyypilliseen nuortenkirjallisuuden stereotypiaan, nimittäin protagonistille syyttä ilkeään vastustajaan. Maren arkkivihollinen sattuu olemaan vanhemman prinssin kihlapari ja kokee syvää raivoa punaista prinsessaa kohtaan. Omaa sisäistä lukuhurmaani myös hämmensi alkulukujen hieman vaikeasti poimittava juoni. En kuitenkaan sitä kummemmin mainitse, sillä muutaman sivun kuluttua olin jo täysillä tarinassa mukana.

Yhteenvetona Punainen kuningatar nousee oman kirjataulukkoni kärkikymmenikköön – se on todellakin lukemisen arvoinen, jos mieli on avoin intensiiviselle juonilinjalle, joka kiertää voimansa ansiosta oikean lukijan pikkusormensa ympärille. Täysi paketti, jonka sisällä piilevän potentiaalin sitovat yhteen nerokkaat loppukappaleiden paljastukset. Kirjan kieli on helposti tulkittavaa eikä liian mutkikasta, joten teos soveltuu varsinkin nuorille.

Tämä sekä hopeisen että punaisen tytön tarina on koukuttava, inspiroiva, eivätkä käteni voi vastustaa seuraavaan osaan tarttumista.

”Me nousemme, punaisena kuin sarastus.”